Andreas Hallén

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Andreas Hallén

Johan Andreas Hallén (22. joulukuuta 1846 Göteborg11. maaliskuuta 1925 Tukholma) oli ruotsalainen säveltäjä, kapellimestari, kuoronjohtaja, musiikkikriitikko ja musiikkipedagogi.[1]

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hallén syntyi pappi Mårten Hallénin (1811–1888) ja Hedvig Amalian (1815–1878) pojaksi. Hän sai kotona pianonsoiton opetusta, ja teini-ikäisenä hän pääsi Göteborgin tuomiokirkon urkuri Henric Seldenerin urkuoppilaaksi. Huhtikuussa 1866 Hallén matkusti Leipzigiin, jonka konservatoriossa opiskeli pianonsoittoa Louis Plaidyn ja Ignaz Moschelesin sekä sävellystä ja musiikin teoriaa Moritz Hauptmannin ja Carl Reinecken johdolla. Tämän jälkeen hän suoritti yksivuotisen sävellyskurssin Joseph Rheinbergerin johdolla Münchenissä. Rheinbergeriltä hän sai opastusta myös orkesterinjohdossa.[1]

Syksyllä 1869 Hallén palasi Ruotsiin, jossa debytoi säveltäjänä pianotrion ja -kvarteton esityksellä Kungliga musikaliska akademien kokoontumisessa 22. lokakuuta. Vuonna 1870 Hallén palasi Saksaan, tällä kertaa Dresdeniin, jossa oli Julius Rietzin opissa. Kaikki Hallénin sävellysopettajat edustivat konservatiivista koulukuntaa, joka piti mallinaan Felix Mendelssohnia. Hallén itse kuitenkin kiinnostui uudesta tyylistä, jota edustivat Franz Liszt ja Richard Wagner.[1]

Vuonna 1872 Hallén pääsi Göteborgs musikföreningin uudelleen muodostetun orkesterin kapellimestariksi. Tässä tehtävässä hän toimi vuoteen 1878, jolloin orkesteri lopetti toimintansa taloussyistä. Näihin aikoihin hän johti myös Harmoniska sällskapetia, joka usein lauloi orkesterin konserteissa. Hallén tutustutti kapellimestarina göteborgilaisyleisöä Wagnerin teoksiin. Wagner oli konserteissa toiseksi esitetyin säveltäjä Ludwig van Beethovenin jälkeen. Ohjelmistoon kuului esimerkiksi orkesteri- ja vokaaliotteita Tannhäuserista ja Lohengrinista sekä alkusoitot Nürnbergin mestarilaulajiin ja Tristaniin ja Isoldeen. Tältä ajalta ovat peräisin monet Hallénin varhaisista orkesteriteoksista, sillä hän sai samalla tilaisuuden oman musiikkinsa esittämiseen. Näitä teoksia ovat muiden muassa konserttialkusoitto I vårbrytningen, romanssi viululle ja orkesterille sekä sinfoninen runo Fritjof och Ingeborg.[1]

Syksyllä 1878 Hallén matkusti Berliiniin, jossa tapasi kirjailija Hans Herrigin. Hallénin aloitteesta Herrig laati Adam Oehlenschlägerin tragediaan Hagbarth og Signe pohjautuvan libreton. Hallén ryhtyi säveltämään librettoon musiikkia Göteborgissa vuonna 1879, ja otteita teoksesta esitettiin keväällä 1880. Tämän jälkeen säveltäjä muutti Berliiniin, jossa työskenteli musiikkikriitikkona ja lauluopettajana. Tässä vaiheessa Hallén ja Herrig saivat tietää, että Ödön Mihalovich oli jo säveltänyt oopperan Hagbarth und Signe; niinpä kaksikko vaihtoi päähenkilöiden nimiksi Haraldin ja Siegrunin. Oopperan nimeksi tuli Harald der Wiking. Vuonna 1880 Weimarissa Hallén esitti teosta Franz Lisztiltä, joka suhtautui siihen myötämielisesti. Teoksen kantaesitys pidettiin Leipzigissä 16. lokakuuta 1881 Angelo Neumannin tuottamana ja Arthur Nikischin johtamana. Wagner-mielisiltä kriitikoilta vastaanotto oli positiivinen. Tästä huolimatta Hallén ei onnistunut vakiinnuttamaan asemaansa säveltäjänä Saksassa. Hän palasi Göteborgiin, ja ooppera esitettiin Ruotsissa ensimmäisen kerran Kuninkaallisessa oopperassa helmikuussa 1884 Adolf Lindgrenin ruotsiksi kääntämänä nimellä Harald Viking. Samana vuonna Hallén valittiin Ruotsin kuninkaallisen musiikkiakatemian jäseneksi.[1]

Syksyllä 1884 Hallén muutti Tukholmaan ja perusti Filharmoniska sällskapet -kuoron, jota johti vuosina 1885–1895. Hänen johdollaan kuoro esitti monia nykyteoksia, kuten otteita Parsifalista vuonna 1888. Edelläkävijänä Hallén myös esitteli vanhaa musiikkia Tukholmassa; hän johti vuonna 1890 ensimmäisen ruotsalaisen tuotannon Johann Sebastian Bachin Matteuspassiosta ja seuraavana vuonna Heinrich Schützin teoksen Die sieben Worte Jesu Christi am Kreuz esityksen. Kuoronjohtajana Hallénin ohjelmisto ulottui Giovanni Pierluigi da Palestrinasta ja Orlando di Lassosta Johannes Brahmsin, Franz Lisztin ja Giuseppe Verdin teoksiin.[1]

Vuosina 1892–1897 Hallén toimi toisena kapellimestarina Kuninkaallisessa oopperassa, jossa johti Valkyyrian Ruotsin-ensiesityksen vuonna 1895. Hän palasi oopperan säveltämiseen 1890-luvulla teoksillaan Hexfällan (1896) ja Waldemarsskatten (1899). Jälkimmäinen sai 65 esitystä ennen poistumista ohjelmistosta kauden 1922/1923 jälkeen. Hexfällanin pohjalta Hallén laati myös täysimittaisen revision nimellä Valborgsmässa, joka kuitenkin vedettiin ohjelmistosta kahden esityksen jälkeen.[1]

Vuonna 1902 Hallén muutti Malmöön, jossa perusti Sydsvenska filharmoniska sällskapetin, jota johti viiden vuoden ajan. Orkesteri piti Hallénin johdolla orkesteri- ja kuorokonsertteja Malmössä, muualla Ruotsissa ja Kööpenhaminassa. Malmön-vuosinaan Hallén sävelsi teoksen Ett juloratorium (1904), yhden menestyneimmistä kuoroteoksistaan. Vuonna 1907 hän palasi Tukholmaan, jossa työskenteli musiikkikriitikkona Nya Dagligt Allehandassa. Vuosina 1909–1919 Hallén työskenteli Tukholman konservatorion sävellysopettajana, vuodesta 1915 professorina. Hänen opiskelijoitaan olivat Kurt Atterberg, Oskar Lindberg ja Viking Dahl. Vaikka Hallén oli 1870–1880-luvuilla ollut radikaali uusien musiikillisten trendien edelläkävijä, hän näyttäytyi tässä vaiheessa opiskelijoille vanhanaikaisena. Hallénin oli opiskelijoiden teoksista tekemiensä arvioiden perusteella vaikea hyväksyä uusia tyylejä, joita he kokeilivat. Hallén alkoi jäädä 1900-luvulla nuoren sukupolven edustajien eli Hugo Alfvénin, Wilhelm Stenhammarin ja Wilhelm Peterson-Bergerin varjoon. Hallénin tyyli oli alkanut poistua muodista etenkin hänen viimeisinä elinvuosinaan, joiden aikana modernismi alkoi tehdä tuloaan ruotsalaiseen musiikkielämään. Hallén kuoli 78-vuotiaana kotonaan Tukholmassa.[1]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historiallisesti merkittävimpiä ovat Hallénin oopperat, etenkin Harald Viking, joka oli ensimmäinen kokonaan wagneriaanisin periaattein luotu ruotsalaisooppera. Hallitsevia genrejä Hallénin uralla olivat oopperan ohella orkesteri- ja kuoroteokset. Kamarimusiikkia hän ei tehnyt varhaisten teostensa jälkeen eikä säveltänyt juuri soolopianollekaan. Hän sävelsi silti lauluja ensisijaisesti lauluäänelle ja pianolle, mutta myös orkesterisäestyksellä ja kaksi lauluduettoina.[1]

Vaikka Hallén pääsi maineeseen "Ruotsin Wagnerina", hän ei ollut Wagnerin kritiikitön seuraaja. Kirjoituksessaan vuodelta 1890 hän totesi, että mallina ei kannattaisi käyttää Wagnerin myöhäisiä teoksia vaan keskikauden tuotantoa. Tyyli Hallénin myöhemmissä oopperoissa (Hexfällan, Waldemarsskatten) on varsin erilainen kuin Harald Viking -teoksessa. Niissä säveltäjä oli antanut lauletulle melodialle keskeisemmän aseman. Johtoaiheita onkin näissä myöhemmissä oopperoissa vähän, eikä niitä käytetä sinfonisesti vaan ajoittain juonenkäänteiden sitä edellyttäessä.[1]

Hallénin orkesteriteoksista useimmat ovat yksiosaisia. Hän vältti perinteisiä genrejä, kuten sinfoniaa. Lisztin mallin mukaan hän kuitenkin sävelsi ensimmäisenä ruotsalaisena säveltäjänä sinfonisia runoja (kaikkiaan neljä). Orkesterituotantoon kuuluu myös kaksi rapsodiaa, joista toinen perustui ruotsalaisiin kansansävelmiin. Hallénin kuoroteoksissa kuoroa käytetään joskus orkesterin ja joskus yksittäisen soittimen rinnalla, toisinaan myös a cappellana. Hallénin kuoroteoksissa kuuluu henkilökohtaisempi tyyli, jossa Wagner-vaikutteet yhdistyvät muihin innoituksen lähteisiin.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k Andreas Hallén Swedish Musical Heritage

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]