Arijoutsi

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Heikki Marttila)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kirjailijaa. Suomalaisesta etunimestä kertoo artikkeli Arijoutsi (nimi).
Arijoutsi (oik.) kirjailijakollegansa seurassa vuonna 1953.

Heikki Sakari Marttila alias Arijoutsi (1. syyskuuta 1915 Lahti31. tammikuuta 1993 Vantaa) oli suomalainen pakinoitsija ja kirjailija.[1] Hän työskenteli aluksi kotkalaisessa Etelä-Suomi-lehdessä ja toimi vuosina 1942–1971 Helsingin Sanomien pakinoitsijana. Hän julkaisi myös neljä kertaa vuodessa ilmestyvää Arijoutsin Pippuri -pilalehteä. Arijoutsin pakinoita kuvittivat taiteilija Totti Noisniemi ja pilapiirtäjä Kari Suomalainen.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marttila kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1935 ja opiskeli sen jälkeen sanomalehtioppia Helsingin yliopistossa ja Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa vuosina 1935−1938. Nimimerkkiä Arijoutsi hän käytti ensimmäisen kerran Lipeäkala-julkaisussa vuonna 1937; nimimerkin keksi toinen aikanaan tunnettu pakinoitsija Ensio Rislakki, joka itse käytti nimimerkkiä Valentin. Talvi- ja jatkosotaan Marttila osallistui tykistön tulenjohtajana ja patteriupseerina Karjalankannaksella, kunnes hänet siirrettiin Päämajan viihdytysosastolle. Hänet ylennettiin luutnantiksi vuonna 1942.[2]

Pakinat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arijoutsi oli aikansa luetuin suomalainen pakinoitsija ja hänen pakinakokoelmiaan myytiin runsaasti[3]. Hänen sanottiin tuoneen sanomalehtipakinaan kaupunkilaista rentoutta, ja hänen vahvuutensa oli kielellisessä nokkeluudessa ja sanaleikeissä. Arijoutsin huumori oli ajoittain hyvin suorasukaistakin hänen ottaessaan kantaa päivänpolitiikkaan ja muihin kulloinkin ajankohtaisiin ilmiöihin. Muun muassa hänen sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä ja Valpon menettelytapoja kommentoineet pakinansa aiheuttivat hallituksen ja valvontakomission taholta vastalauseita, ja toisinaan Helsingin Sanomien päätoimittaja Yrjö Niiniluoto poistatti hänen tekstinsä ennen lehden lähettämistä latomoon. Toisaalta monien Helsingin Sanomien lukijoiden mielestä Arijoutsi puolusti suomalaista sananvapautta vaarallisessa tilanteessa tehokkaimmalla mahdollisella tavalla, huumorin keinoin.[4] Arijoutsi puolestaan antoi HS:n pääomistajalle Eljas Erkolle tunnustuksen siitä, että tämä oli taannut hänen sananvapautensa etenkin vaikeina aikoina.[5]

Sota-aikana Marttila avusti säännöllisesti Propaganda-Aseveljien Hopeatorvet-lehteä.[6] Arijoutsin esikoispakinakokoelma Korsupokeria (1944) koostuu rintamamiehille suunnatuista teksteistä. Niissä esimerkiksi parodioidaan armeijan ohjeistoja. Rivien välistä voi löytää myös rintamamiehille arkoja aiheita, kuten huolen kotirintaman naisten kunnollisuudesta.[3]

Arijoutsin tuotteliaimmat vuodet jatkuivat 1940-luvulta 1960-luvun puoliväliin. Hänen pakinakokoelmiaan ilmestyi tuolloin lähes joka vuosi. Monet niistä kuvaavat arkisia oman elämän sattumuksia, jotka on kuorrutettu kielellisellä iloittelulla. Teksteihin tulee juhlavuutta kirjoittajasta käytetystä me-muodosta. Arijoutsi osasi olla myös ärhäkkä, eikä kaikkia hänen kirjoittamiaan tekstejä sen vuoksi julkaistu.[3]

Kommunismin vastustaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marttila tunnettiin vahvasti isänmaallisena ja jyrkkänä kommunismin vastustajana. Sodan jälkeen hän arvosteli pakinoissaan ja suosituissa revyyteksteissään voimakkaasti vasemmistolaisia poliitikkoja. Tästä pahastuneena sisäministeri Yrjö Leino, joka oli asemansa vuoksi korkein sensuuriviranomainen, kielsi vuonna 1946 Arijoutsin kirjoittaman Syntymämerkki-revyyn esittämisen "hyvien tapojen vastaisena".[7][4]

Lokakuussa 1945 Arijoutsi teki pilaa porvarien ja sosialidemokraattien vihaamasta ”punaisesta Valposta” mukaillen vanhaa suomalaista arvoitusta: ”Tulee taloon, astuu tupaan, ei kysy ollaanko kotona, ei huoli otetaanko vastaan”. Tähän hän vastasi itse: ”Valpo.”[8]

Helsingin Sanomien toimituksellisen linjan muuttuminen liberaalimmaksi 1960-luvun jälkipuoliskolla ei miellyttänyt Arijoutsia, joka kritisoi omissa teksteissään perinteiset arvot kyseenalaistanutta vasemmistolaista nuorisoradikalismia.[9]

Suku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arijoutsin veli oli kustannuspäällikkö Viljo Marttila (nimimerkki Jukka H. Puntari).lähde?

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Korsupokeria (1944)
  • Hyvää hoitoa (1945)
  • Kolmesta poikki (1947)
  • Melkein Afrikassa (1949)
  • Hyvästi kuusisemme (1949)
  • Nakki ja namuset (1950)
  • Korkkiskruuvi (1953)
  • Kärsiskös puhutella? − 25 parasta juttua (1955)
  • Älä hikeenny (1957)
  • Turpiin vaan ja onnea: 13 pakinaa ja "Helsingin hulinat" (1958)
  • Terve menoa: pakinoitsijan vallaton vaellus ulkokahdeksikon lenkeillä (1959)
  • Sillä siisti (1961)
  • Vintti pimeänä (1962)
  • Aina hampaissa (1964)
  • Kiitti ja murisi: valittuja pakinoita (1965)
  • Täältä pesee (1968)
  • Anteeksi ettette tunne minua: 45 pakinaa kaikkien kokoelmien ulkopuolelta taustanaan sodan, vaaran tai rauhan vuodet 1942−1952 (1972)
  • Tultiin tuttaviks: 68 pakinaa kokoelmien ulkopuolelta taustanaan jatkuvan rähinöinnin kaunistamat rauhan vuodet 1953−1973 (1973)
  • Alko aina hankala: yritelmä kartoittaa suomalaisen alkoholipolitiikan, kansallisen ajattelutapamme ja perusluonteemme välisiä kitkailmiöitä kieltolain vuosista nykyhetkeen 42 pakinan voimalla (1974)
  • Kimppuun käyvät ja kielletyt: 24 pakinaa kaikkien kokoelmien ulkopuolelta sekä tutkielma ns. kielletyn pakinan käsitteestä valaistuna 14 esimerkillä (1975)

Käsikirjoituksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Leino-Kaukiainen, Pirkko: ”Marttila, Heikki (1915–1993)”, Suomen kansallisbiografia, osa 6, s. 571–572. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-447-9. Teoksen verkkoversio.
  2. Kailaasta Meriluotoon: Suomalaisten kirjailijain elämäkertoja, s. 616. Porvoo: WSOY, 1947.
    Calder, Anneli (toim.): Naurettiin sitä ennenkin, s. 116. Helsinki: Valitut Palat, 2004. ISBN 951-584-631-5.
  3. a b c Sisättö, Vesa & Halme, Jukka: Kotimaisia pakinoitsijoita, s. 13–15. Helsinki: BTJ Finland, 2013. ISBN 978-952-692-979-1.
  4. a b Salminen, Esko: Aselevosta kaappaushankkeeseen: Sensuuri ja itsesensuuri Suomen lehdistössä 1944–1948, s. 41–42 ja 129–130. Helsinki: Otava, 1979. ISBN 951-1-05433-3.
  5. Arijoutsi: Tultiin tuttaviks, s. 60.
  6. Aimo annos: Milloin syntyi ja vaikutti pakinoitsija Arijoutsi? (Arkistoitu sivu) Turun Sanomat. 23.7.2005. Arkistoitu 30.9.2007. Viitattu 27.7.2023.
  7. Pennanen, Jukka – Mutkala, Kyösti: Reino Helismaa: Jätkäpoika ja runoilija. Helsinki: WSOY 1993.
  8. Aleksi Mainio: Erkon kylmä sota, s. 70. Helsinki: Siltala, 2018.
  9. Mainio 2018, s. 220.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]