Hämeenlinnan venäläinen varuskuntakirkko


Hämeenlinnan venäläinen varuskuntakirkko eli Pyhien Nikolaoksen ja Aleksanteri Nevskin kirkko, rakennettiin 1800-luvun lopussa. Sen peruskivi laskettiin 1898. Kun kellot nostettiin torniin kirkon vihkiäisten yhteydessä vuonna 1900, läsnä oli arkkipiispa Nikolai.[1][2]
Kirkko rakennettiin Pikkutorille Turuntien alkupäähän, johon sille oli vahvistettu paikka asemakaavassa 1872. Kaupunginvaltuusto pyrki poistamaan sen uudessa kaavassa 1887, mutta muutos huomattiin ja kirkko palautettiin kaavaan. Kirkon rakentamiseen tuli varoja Venäjän valtion sotilasrakennuksien rakentamiseen varatusta rahastosta. Kirkon rakentamisessa käytettiin merkittävässä määrin venäläistä työväestöä[3].
Kansan suussa ortodoksikirkkoja kutsuttiin "ryssänkirkoiksi". Hämeenlinnan kirkkoon suhtauduttiin paikallisten suomalaisten keskuudessa vihamielisesti alun perin ja etenkin, kun Venäjän keisari Nikolai II oli julkaissut Helmikuun manifestin juuri 1899 ennen kirkon valmistumista. Venäläissotilaiden lähdettyä 1918 kirkon tornit kaadettiin ja sisustus purettiin 2.5.1923. Kirkon kellot luovutettiin korvauksetta niitä tarvitseville evankelis-luterilaisille seurakunnille, jolloin niitä päätyi mm. Sundin kirkkoon sekä Sammaljoen kirkkoon Tyrväälle ja Halkivahan kirkkoon Urjalaan. Ikonostaasi on nykyisessä Hämeenlinnan ortodoksisessa Jumalanäidin Tihvinäläisen ikonin kirkossa.[3]
Kirkko muutettiin vuonna 1924 kirjastoksi Bertel Strömmerin suunnitelmien mukaan. Kirkon suurikokoinen alttaritaulu on Museoviraston hallussa[4]. Sen jälkeen rakennus on toiminut myös maakunta-arkistona. Uuden pääkirjaston valmistumisen jälkeen rakennuksessa on ollut monenlaista toimintaa, Suomen Yrittäjäopiston ja Tampereen yliopiston käytössä sekä Kumppanuustalo-toimintakeskuksena.[3]
Hämeenlinnan ortodoksien keskuudessa on haluttu palauttaa rakennus osittain kirkolliseen käyttöön.[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Lydian kuvapankki Hämeenlinnan kaupunginkirjasto. Arkistoitu 2.4.2010. Viitattu 17.5.2009. 1800-luvun lopussa aloitettiin useita kirkkorakennushankkeita, jotka olivat osa venäläistämisohjelmaa.
- ↑ kotipolut Tuusula.fi. Arkistoitu 8.2.2009. Viitattu 17.5.2009.
- ↑ a b c Miki Wallenius: Vihatusta ryssänkirkosta koko kaupungin olohuoneeksi – Nyt halutaan talteen satavuotinen historia Yle Uutiset. 5.7.2016. Viitattu 1.5.2020.
- ↑ Museoviraston sivusto viitattu 17.5.2009
- ↑ Varuskuntakirkko takaisinko? Analogi. Viitattu 17.5.2009.