Glenn Frey

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Glenn Frey
Glenn Frey.jpg
Glenn Frey vuonna 2008
Syntynyt 6. marraskuuta 1948
Kuollut 18. tammikuuta 2016 (67 vuotta)
Kotipaikka Yhdysvaltain lippu Detroit, Michigan, Yhdysvallat
Aktiivisena 1966–2016
Tyylilajit rock, country rock, pop rock
Laulukieli englanti
Ammatit muusikko, lauluntekijä, näyttelijä, maalari
Soittimet laulu, kitara, piano, kosketinsoittimet, huuliharppu, lyömäsoittimet, rummut
Kitarat
Yhtyeet Eagles
Levy-yhtiöt Asylum, MCA
Kotisivut www.glennfreyonline.com/

Glenn Lewis Frey (6. marraskuuta 1948 Detroit, Michigan, Yhdysvallat18. tammikuuta 2016 New York, New York, Yhdysvallat[1]) oli yhdysvaltalainen muusikko, laulaja, lauluntekijä ja näyttelijä, joka tunnettiin parhaiten Eagles-yhtyeen laulajana ja perustajajäsenenä. Hän soitti Eaglesissä 1971–1980 ja 1994–2016. Frey teki 1980-luvulla myös uraa sooloartistina.

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Glenn Frey syntyi Detroitissa 1948. Hänen vanhemansa olivat autotehtaan työntekijä Edward ja tämän vaimo Nellie. Glenn kasvoi Royal Oakin kaupungissa Detroitin esikaupunkialueella.[2]

Frey kävi nuoruudessaan pianotunneilla, mutta The Beatlesin menestyksen jälkeen hän vaihtoi kitaraan. Frey soitti muun muassa paikallaisissa Subterraneans- ja Four of Us -yhtyeissä. Mushroomsissa hän aloitti vuonna 1967.[2]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eaglesin aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Frey valmistui high schoolista kesäkuussa 1968 ja muutti sen jälkeen Los Angelesiin musiikkiuraa varten. Hänen laulajaksi pyrkivä tyttöystävänsä Joan Sliwin oli muuttanut jo aiemmin länsirannikolle. Sliwinin kautta Frey tutustui toiseen nuoreen muusikkoon J. D. Southeriin, jonka kanssa hän muodosti Longbranch Pennywhistle nimisen duon. He julkaisivat 1969 samannimisen albumin, joka ei kuitenkaan menestynyt.[2]

Souther rohkaisi tyttöystäväänsä Linda Ronstadtia palkkaamaan Freyn ja rumpali Don Henleyn, basisti Randy Meisnerin ja kitaristi Bernie Leadonin taustabändikseen vuoden 1971 kiertueelle.[1] Tästä nelikosta muodostui ensimmäinen Eagles-yhtyeen kokoonpano. David Geffen teki heille sopimuksen uuteen Asylum-levy-yhtiöön.[2]

Eaglesin ensimmäinen albumi nimeltään Eagles julkaistiin 1972. Siinä oli muun muassa Freyn ja Jackson Brownen kirjoittama ”Take It Easy” ja Freyn laulama ”Peaceful Easy Feeling”.[1] Debyyttialbumi pääsi Billboardin Top 30 -listalle, mutta sitä seurannut Desperado ei päässyt edes 40 myydyimmän albumin joukkoon.[2]

Frey ja Henley olivat kirjoittaneet pääosin Desperado-albumin, ja heistä tuli yhtyeen keskeisimmät lauluntekijät. Vuoden 1974 On the Border oli hieman enemmän rockvaikutteisempi uuden kitaristin Don Felderin ja tuottajan Bill Szymczykin ansiosta. Siitä julkaistu single ”Best of My Love” nousi singlelistan kärkeen Yhdysvalloissa.[2]

Vuonna 1975 julkaistu One of These Nights oli Eaglesin ensimmäinen albumilistan kärkeen Yhdysvalloissa noussut levy. Sitä seurasi Hotel California (1976), joka on 1900-luvun myydyimpiä albumeita. Sitä on myyty maailmanlaajuisesti noin 32 miljoonaa kappaletta.[2] Suosiosta huolimatta yhtye oli vaikeuksissa, ja erityisesti Freyn ja Felderin välit olivat tulehtuneet. He tulivat keikoille omia reittejään. Yhtye julkaisi vuonna 1979 albumin The Long Run, mutta jo seuraavana vuonna julkaistun Eagles Live -albumin äänityksissä Frey ei enää suostunut puhumaan yhtyeen muille jäsenille.[2]

Sooloura ja paluu Eaglesiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eaglesin hajottua Frey lähti soolouralle. Hän teki muutamia hittikappaleita, kuten Beverly Hills kyttä -elokuvan tunnussävel ”The Heat Is On” ja Miami Vice -televisiosarjasa soineet ”You Belong to the City” ja ”Smuggler’s Blues”. Freyn menestynein sooloalbumi oli The Allnighter, joka ylsi Yhdysvalloissa 22:lle listasijalle.[2]

Eagles suostuteltiin takaisin yhteen Travis Trittin vuoden 1993 cover-videolle kappaleesta ”Take It Easy”. Eaglesin kokoonpanoon kuuluivat Frey, Henley, Felder, Walsh ja Timothy B. Schmit. He julkaisivat 1994 albumin Hell Freezes Over ja tekivät sen jälkeen kuusi vuotta kestäneen kiertueen.[1] Kiertue kärsi joistakin viivästyksistä, kun Freyä hoidettiin ajottain nivelreuman takia.[2]

Eagles julkaisi 2007 ensimmäisen albumin, jossa oli uutta materiaalia, sitten vuonna 1979 julkaistun The Long Runin. Long Road Out of Eden -albumilla Felder ei ollut enää mukana kokoonpanossa, sillä hänen välinsä Freyyn ja Henleyyn olivat tulehtuneet lopullisesti. Frey itse julkaisi vielä 2012 sooloalbumin After Hours.[2]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Glenn Frey meni 1990 naimisiin tanssikoreografi Cindy Millicanin kanssa. He saivat kolme lasta.[3]

Frey kärsi viimeisten vuotensa ajan nivelreumasta. Hän kuoli sen aiheuttamiin komplikaatioihin haavaiseen paksusuolen tulehdukseen ja keuhkokuumeeseen. Eaglesin managerin Irving Azoffin mukaan kompilaatiot olivat seurausta Freyn 15 vuoden ajan käyttämistään reumalääkkeistä.[4]

Palkintoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eaglesin jäsenenä Frey voitti kuusi Grammy-palkintoa ja viisi American Music Awardsia. Eagles on myynyt yli 120 miljoonaa albumia maailmanlaajuisesti ja päässyt Rock and Roll Hall of Fameen vuonna 1998. Frey sai yhteensä 24 Top 40 -singleä Billboard Hot 100 -listalla soolourallaan ja Eaglesin jäsenenä.

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Daniel Kreps: Glenn Frey, Eagles Guitarist, Dead at 67 18.1.2016. Rolling Stone. Viitattu 7.3.2017. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i j k Adam Sweeting: Glenn Frey obituary The Guardian. 19.1.2016. Guardian News and Media Limited. Viitattu 7.3.2017. (englanniksi)
  3. Glenn Frey - obituary The Telegraph. 19.1.2016. Telegraph Media Group Limited. Viitattu 7.3.2017. (englanniksi)
  4. Tim Kenneally & Sharon Waxman: Glenn Frey’s Medication Contributed to His Death, Manager Says (Exclusive) 18.1.2016. The Wrap. Viitattu 7.3.2017. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]