Gina Gershon

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Gina Gershon
Gina Gershon vuonna 2011.
Gina Gershon vuonna 2011.
Syntymäaika 10. kesäkuuta 1962 (ikä 55)
Syntymäpaikka Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat
Aktiivisena 1981–
Oikea nimi Gina L. Gershon
Merkittävät roolit Corky
(Bound)
Kissanainen
(The Batman)
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet
Ehdokkuudet

Gina L. Gershon (s. 10. kesäkuuta 1962 Los Angeles, Kalifornia) on yhdysvaltalainen näyttelijä. Hänet tunnetaan parhaiten rooleistaan Corkyna elokuvassa Bound ja Cristal Connorsina elokuvassa Showgirls.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gershonin ensimmäisiä elokuvaesiintymisiä oli vuoden 1981 Beatlemania, jossa hän oli lähinnä pienessä roolissa. Ensimmäinen merkittävä rooli, jossa hän pääsi näyttelemään yhtä kolmesta pääroolista, oli vuonna 1990 elokuvassa Voodoo Dawn. Gershon on myös näytellyt elokuvissa Punainen vaara, Katujen laki ja Face/Off – kahdet kasvot sekä muutamassa Melrose Place -televisiosarjan jaksoissa vuonna 1993. Gershon on myös tehnyt ääirooleja animaatioihin, kuten Family Guy, American Dad! ja The Batman.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.