Georgi Erastov
Georgi Pavlovitš Erastov (ven. Гео́ргий Па́влович Эра́стов, oikealta nimeltään Heinrich Edelman, Suomessa Georg Erastoff; 5. heinäkuuta 1875 Jazvinon kylä Vitebskin lähellä[1] – 1918 Venäjä[2]) oli venäläinen kirjailija, joka toimi usean vuoden ajan Suomessa.
Georgi Erastov syntyi saksalaisen tilanomistajan perheeseen. Hänen äitinsä kuului puolalaiseen aatelissukuun. Erastov kävi lukion ja opiskeli teknisessä opistossa. Isän kuoltua hän matkusti Pietariin, jossa hän pääsi taideakatemian korkeakouluun. Elättääkseen äitinsä ja veljensä Erastov joutui keskeyttämään taidekorkeakoulun ja työskentelemään eri ammateissa. Vuodesta 1895 lähtien hän oli kymmenen vuoden ajan lehtimiehenä. 1900-luvun alussa Erastov toimi myös näyttelijänä ja opiskeli Pietarin teatterikoulussa. Vuonna 1904 hän osallistui Venäjän–Japanin sotaan.[3]
Erastovin ensimmäiset kertomukset ilmestyivät 1900-luvun alussa. Palattuaan Japanin sodasta hän julkaisi joukon sotakuvauksia ja kertomuksia sekä kirjoitti romaanin V ognennom vihre. Vuosien 1905–1906 vallankumoustapahtumien aikana Erastov julkaisi kuvittamiaan pilalehtiä Burelom ja Burja, jotka viranomaiset lakkauttivat. Hänet asetettiin syytteeseen hallitsijan loukkaamisesta, mutta ennen oikeudenkäyntiä hän pakeni Suomeen helmi-maaliskuussa 1906.[4]
Helsingissä Erastov viimeisteli romaaninsa, joka ilmestyi vuoden 1906 lopussa sensuroituna Znanije-kustantamossa nimellä Otstuplenije. Se on realistinen kuvaus Liaoyangin kaupungin elämästä ja sen lähellä käydyistä taisteluista Japanin sodan aikana. Erastov arvostelee siinä voimakkasti Venäjän armeijan moraalista rappiota. Romaani ilmestyi vuonna 1907 ruotsinnoksena Helsingissä ja Tukholmassa, suomennoksena nimellä Peräytyminen sekä myöhemmin myös ranskaksi ja viroksi.[5]
Erastov meni elokuussa 1906 naimisiin Ruotsalaisen teatterin näyttelijän Edith Lundbergin kanssa. Hän työskenteli Fyrenin kirjoittajana ja piirtäjänä käyttäen toisinaan nimimerkkiä Homunculus. Ruotsalainen teatteri esitti maaliskuussa 1907 Erastovin sota-aiheisen näytelmän Vihr ja helmikuussa 1908 kirkonvastaisen näytelmän Messa žizni Rafael Lindqvistin käännöksinä. Hän julkaisi teoksiaan myös Argusissa, Framtidissa ja Hufvudstadsbladetissa sekä tukholmalaisissa lehdissä.[6]
Syksyllä 1909 Erastov muutti Tanskaan. Hän yritti saada näytelmiään tanskalaisiin, ruotsalaisiin ja yhdysvaltalaisiin teattereihin sekä julkaista teoksiaan venäjäksi ja käännöksinä, mutta työn tulokset jäivät hyvin vaatimattomiksi. Vallankumousaiheinen romaani Painajainen (Košmar) ilmestyi Ruotsissa vuonna 1910. Viranomaiset kielsivät Otavan valmisteleman suomennoksen, mutta se julkaistiin amerikansuomalaisen Työmiehen kustantamossa.[7]
Rutiköyhä ja sairas Erastov palasi Romanovin hallitsijasuvun 300-vuotisjuhlaan liittyneen yleisen armahduksen jälkeen Venäjälle. Venäläisissä lehdissä ilmestyi vuonna 1914 muutamia hänen teoksiaan, mutta sairaudestaan hän ei ilmeisesti enää parantunut. Erastov oli lupaava kirjailija, joka ulkomaille ajautuneena jäi venäläisessä kirjallisuudessa täysin tuntemattomaksi.[8]
Suomennettuja teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Painajainen: Romaani. Hancock: Työmiehen kustannusyhtiö, 1910.
- Peräytyminen: Kuvia Mandshurian sotanäyttämöltä. Suom. Samuli Suomalainen. Helsinki: K. E. Holm, 1907.
- Villejä. Tampere: Isak Julin, 1909.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ben Hellman: ”Georgi Erastov – pisatel, kotoryi propal”, Litsa: Biografitšeski almanah, 10, s. 5–54. Sankt-Peterburg: Feniks, 2004. ISBN 5-85042-046-0. Teoksen verkkoversio.