Siirry sisältöön

Gangnihessou

Wikipediasta
Gagnihessoun symboli

Gangnihessou, myös Do-Aklin, Dogbari, Ganyé Hessou tai Ganyihessou oli ensimmäinen perinteisistä Dahomeyn kahdestatoista kuninkaasta.

Perimätiedon mukaan Gangnihessou oli nykyisin Togossa olevasta Tadon kaupungin dynastiasta 1500-luvulta. Hallitsijasuku tuli tunnetuksi Gangnihessoun neljän veljen takia, joista yhdestä tuli Ardran kuningaskunnan hallitsija. Kuninkaan kuoltua alueet jaettiin kolmelle veljekselle, joista yksi oli Gangnihessou.[1]

Gangnihessou on todennäköisesti hallinnut vuoden 1620 aikoihin, mutta hänen matkustellessaan kuningaskunnassaan, hänen valtansa otti pian veljensä Dakonou.[1]

Ei ole täysin varmaa oliko hän historiallisesti kuninkaan asemassa. Hän on voinut olla pelkkä vaikutusvaltainen johtaja, joka käytti neuvonsa voimaa johtaakseen yhteisönsä asioita hänen nuoremman veljensä, Dakodonoun kautta jota selkeästi pidettiin koko elämänsä ajan hallinneena kuninkaana.[2]

Gangnihessoun symboleita olivat gangnihessou-lintu, rumpu ja heitto-/metsästystikut. [2]

  1. 1 2 Houngnikpo, Mathurin C, ja Decalo, Samuel: Historical Dictionary of Benin, s. 182. The Scarecrow Press, 2013.
  2. 1 2 Monroe, Cameron J.: The Precolonial State in West Africa, s. 62. Cambridge University Press, 2014.