Fonetiikan päivät

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Fonetiikan päivät on akateeminen konferenssisarja, jossa käsitellään monenlaisia fonetiikkaan liittyviä teemoja kuten puhutun kielen ja äänen tutkimusta, logopediaa ja puheteknologiaa. Alun perin vain Suomessa, myöhemmin myös Virossa järjestetyillä päivillä on usein ollut osallistujia myös muualta Euroopasta. Fonetiikan päivät järjestetään pääsääntöisesti vuoden välein, joskus kuitenkin puolitoista tai kahden vuoden välein.

Ensimmäiset päivät järjestettiin keväällä 1971 Turun yliopistossa fonetiikan professori Kalevi Wiikin aloitteesta. Edustajia oli silloin mukana mm. kaikista Suomen silloisista fonetiikan laitoksista: Helsingistä, Turusta, Jyväskylästä ja Oulusta.[1] Alun perin päivät kiersivät järjestyksessä Turku — Jyväskylä — Oulu — Tampere — Helsinki — Joensuu. Vuonna 1988 liittyi mukaan Espoosta Teknillinen korkeakoulu, vuonna 1998 tuli mukaan Tallinnan teknillinen yliopisto ja vuonna 2018 Tarton yliopisto. Nykyinen kierto on: Turku — Espoo — Oulu — Jyväskylä — Tartto — Helsinki — Tampere — Joensuu — Tallinna.

Fonetiikan päivien luettelo

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Turun yliopistossa 22.–23.5.1971
    Seloste päivien annista julkaistiin Virittäjässä: Seppo Suhonen, Ensimmäiset fonetiikan päivät Turussa. – Virittäjä 75 (1971): 322–325.
  2. Jyväskylän yliopistossa 8.–9.1.1972
    Seloste päivien annista julkaistiin Virittäjässä: Pertti Hurme, Toiset fonetiikan päivät Jyväskylässä. – Virittäjä 76 (1972): 192–195.
  3. Oulun yliopistossa 14.–15.4.1973
    Tiivistelmäjulkaisu: Fonetiikan paperit: Oulu 1973. III fonetiikan päivillä Oulussa 14.–15.4.1973 pidettyjen esitelmien tiivistelmät. Oulun yliopiston fonetiikan laitoksen monisteita 3, Oulu 1973.
  4. Tampereen yliopistossa 27.–28.4.1974
    Esitelmäjulkaisu: Fonetiikan paperit: Tampere 1974. IV Fonetiikan päivillä Tampereen yliopistossa 27.–28.4.1974 pidetyt esitelmät. Tampereen yliopiston puheopin laitoksen monisteita 1/75, Tampere 1975.
  5. Helsingin yliopistossa 15.–16.3.1975
    Esitelmäjulkaisu: Fonetiikan paperit – Helsinki 1975. Helsingin yliopiston fonetiikan laitoksen julkaisuja 27, Helsinki 1975.
  6. Joensuun yliopistossa 24.–25.4.1976
    Esitelmäjulkaisu: Fonetiikan päivät – Joensuu 1976. VI Fonetiikan päivillä Joensuun korkeakoulussa 24.–25.4.1976 pidetyt esitelmät. Toim. Toivo Tikka. Kielten osaston julkaisuja 1, Joensuun korkeakoulu, Joensuu 1978.
  7. Turun yliopistossa 6.–7.5.1977
    Esitelmäjulkaisu: Fonetiikan päivät – Turku 1977. VII fonetiikan päivillä Turun yliopistossa 6.–7.5.1977 pidetyt esitelmät. Turun yliopiston suomalaisen ja yleisen kielitieteen laitoksen julkaisuja 4, Turku 1977.
  8. Jyväskylän yliopistossa 8.–9.9.1978
    Esitelmäjulkaisu: Puheentutkimuksen alalta 1. Fonetiikan päivät – Jyväskylä 1978. Toim. Pentti Hurme. Jyväskylän yliopiston suomen kielen ja viestinnän laitoksen julkaisuja 18, Jyväskylä 1979.
  9. Oulun yliopistossa 7.–8.9.1979
    Esitelmäjulkaisu: Fonetiikan päivät – Oulu 1979. IX Fonetiikan päivillä Oulun yliopistossa 7.–8.9.1979 pidetyt esitelmät. Toim. Kari Suomi. Oulun yliopiston fonetiikan laitoksen julkaisuja 1, Oulu 1980.
  10. Tampereen yliopistossa 20.–21.3.1981
    Esitelmäjulkaisu: X Fonetiikan päivät Tampereella 20.–21.3.1981. Toim. Pentti Sirviö. Folia Fennistica & Linguistica 7. Tampereen yliopiston suomen kielen ja yleisen kielitieteen laitoksen julkaisuja, Tampere 1982.
  11. Helsingin yliopistossa 10.–11.9.1982
    Esitelmäjulkaisu: XI Fonetiikan päivät – Helsinki 1982. Fonetiikan päivillä 10.–11.9.1982 pidetyt esitelmät. Toim. A. Iivonen & H. Kaskinen. Helsingin yliopiston fonetiikan laitoksen julkaisuja 35, Helsinki 1982.
  12. Joensuun yliopistossa 18.–19.5.1984
    Esitelmäjulkaisu: Fonetiikan päivät, Joensuu 1984. XII Fonetiikan päivillä Joensuun yliopistossa 18.–19.5.1984 pidetyt esitelmät. Toim. Unto Ikonen & Toivo Tikka. Humanistinen tiedekunta, Joensuun yliopisto, Joensuu 1984.
  13. Turun yliopistossa 30.–31.8.1985
    Esitelmäjulkaisu: Fonetiikan päivät – Turku 1985. XII fonetiikan päivillä Turun yliopistossa 30.–31.8.1985 pidetyt esitelmät. Toim. Olli Aaltonen, Timo Hulkko. Turun yliopiston suomalaisen ja yleisen kielitieteen laitoksen julkaisuja 26, Turku 1986.
  14. Jyväskylän yliopistossa 16.–17.1.1987
    Esitelmäjulkaisu: Puheentutkimuksen alalta 7. XIV:illä Fonetiikan päivillä Jyväskylän yliopistossa 16.–17.1.1987 pidetyt esitelmät. Toim. Pertti Hurme & Hannele Dufva. Jyväskylän yliopiston viestintätieteiden laitoksen julkaisuja 4, Jyväskylä 1987.
  15. Teknillisessä korkeakoulussa 26.–27.8.1988
    Esitelmäjulkaisu: Fonetiikan päivät – Espoo 1988. Papers from the 15th Meeting of Finnish Phoneticians. Toim. Matti Karjalainen & U. K. Laine. Teknillinen Korkeakoulu, Sähkötekniikan osasto, Akustiikka ja äänenkäsittely, Julkaisu 31. Espoo 1988.
  16. Oulun yliopistossa 31.8.–1.9.1990
    Esitelmäjulkaisu: Fonetiikan päivät – Oulu 1990. Papers from the 16th Meeting of Finnish Phoneticians. Toim. Kari Suomi. Logopedian ja fonetiikan laitoksen julkaisuja 5, Oulun yliopisto, Oulu 1991.
  17. Helsingin yliopistossa 4.–5.9.1992
    Esitelmäjulkaisu: Fonetiikan päivät – Helsinki 1992. Papers from the 17th Meeting of Finnish Phoneticians. Toim. Antti Iivonen & Reijo Aulanko. Helsingin yliopiston fonetiikan laitoksen julkaisuja 36, Helsinki 1993.
  18. Tampereen yliopistossa 2.–3.9.1994
    Esitelmäjulkaisu: XVIII Fonetiikan päivät Tampereella 2.–3.9.1994. Toim. Michael L. O’Dell. Folia Fennistica & Linguistica 18. Tampereen yliopiston suomen kielen ja yleisen kielitieteen laitoksen julkaisuja, Tampere 1995.
  19. Joensuun yliopistossa 28.–29.8.1996
    Esitelmäjulkaisu: Out Loud. Papers from the 19th Meeting of Finnish Phoneticians. Toim. Juhani Järvikivi & Janne Heikkinen. Studies in Languages 33. Faculty of Humanities, University of Joensuu, Joensuu 1999.
  20. Pärnussa (Tallinnan teknillisen yliopiston järjestämä) 11.–14.8.1998
    Esitelmäjulkaisu: Proceedings of the Finnic Phonetics Symposium, August 11–14, 1998, Pärnu, Estonia. Linguistica Uralica XXXIV 1998 3.
  21. Turun yliopistossa 4.–5.1.2001
    Esitelmäjulkaisu: 21. Fonetiikan päivät. Turku 4.–5.1.2001. Toim. Stiina Ojala & Jyrki Tuomainen. Turun yliopiston suomalaisen ja yleisen kielitieteen laitoksen julkaisuja 67, Turku 2001.
  22. Teknillisessä korkeakoulussa 30.–31.8.2002
    Esitelmäjulkaisu: Fonetiikan päivät 2002 – The Phonetics Symposium 2002. Toim. Petri Korhonen. Report 67, Laboratory of Acoustics and Audio Signal Processing, Helsinki University of Technology, Helsinki.
  23. Oulun yliopistossa 27.–28.8.2004
    Esitelmäjulkaisu: Fonetiikan päivät 2004 – The Phonetics Symposium 2004. Toim. Tapio Seppänen, Kari Suomi & Juhani Toivanen. MediaTeam Oulu, Oulun yliopisto & Suomen kielen, informaatiotutkimuksen ja logopedian laitos, Oulun yliopisto, Oulu 2004.
  24. Helsingin yliopistossa 30.–31.8.2006
    Esitelmäjulkaisu: Fonetiikan päivät 2006 – The Phonetics Symposuim 2006. Toim. Reijo Aulanko, Leena Wahlberg & Martti Vainio. Helsingin yliopiston puhetieteiden laitoksen julkaisuja 53, Helsinki 2006.
  25. Tampereen yliopistossa 11.–12.1.2008
    Esitelmäjulkaisu: Fonetiikan päivät 2008 – XXV Fonetiikan päivillä Tampereen yliopistossa 11.–12.1.2008 pidetyt esitelmät. Toim. Michael L. O’Dell & Tommi Nieminen. Tampere University Press, Tampere Studies in Language, Translation and Culture, Series B 3, 2009.
  26. Itä-Suomen yliopiston Mekrijärven tutkimusasemalla 25.–26.2.2010
    Esitelmäjulkaisu: XXVI Fonetiikan päivät 2010. Toim. Stefan Werner & Tomi Kinnunen. Itä-Suomen yliopisto, 2011.
  27. Tallinnan teknillisessä yliopistossa 17.–18.2.2012
    Esitelmäjulkaisu: XXVII Fonetiikan päivät 2012 — Phonetics Symposium 2012: 17–18 February 2012, Tallinn, Estonia: Proceedings. Toim. Einar Meister. Institute of Cybernetics at Tallinn University of Technology, TUT Press.
  28. Turun yliopistossa 25.–26.10.2013
    Esitelmäjulkaisu: XXVIII Fonetiikan päivät: Turku 25.–26. lokakuuta 2013. Toim. Katri Jähi & Laura Taimi.
  29. Aalto-yliopistossa 20.–21.3.2015
    Esitelmäjulkaisu: XXIX Fonetiikan päivät: Espoo 20.–21.3.2015. Toim. Mona Lehtinen & Unto K. Laine.
  30. Oulun yliopistossa 13.–14.5.2016
    Esitelmäjulkaisu: XXX Fonetiikan päivät: Oulu 13.–14.5.2016. Toim. Pentti Körkkö & Riikka Ylitalo.
  31. Jyväskylän yliopistossa 24.–25.3.2017 (Arkistoitu – Internet Archive)
    Tiivistelmäjulkaisu: XXXI Fonetiikan päivät 24.–25.3.2017 Jyväskylä (Arkistoitu – Internet Archive).
  32. Tarton yliopistossa 5.–6.4.2018
  33. Helsingin yliopistossa 22.–23.3.2019
    Ohjelma ja tiivistelmät: XXXIII Fonetiikan päivät
  34. Tampereen yliopistossa 19.–20.8.2021
    Ohjelma ja tiivistelmät: XXXIV Fonetiikan päivät
  35. Itä-Suomen yliopistossa 25.–26.08.2022
    Ohjelma ja tiivistelmäjulkaisu: Fonetiikan päivät, Joensuu, 25.–26.08.2022. Puhetta kaikille
  36. Tallinnan teknillisessä yliopistossa 25.–26.04.2024
    Tiivistelmäjulkaisu: The 36th Finnic Phonetics Symposium
  37. Turun yliopistossa
  1. Suhonen, Seppo: Ensimmäiset fonetiikan päivät. Virittäjä 75, 1971.