Faleron
Faleron | |
---|---|
Φάληρον | |
Antiikin Ateenan kartta. Faleron on merkitty Ateenasta etelälounaaseen. |
|
Sijainti | |
Faleron |
|
Koordinaatit | |
Valtio | Kreikka |
Paikkakunta | Palaió Fáliro ja Pireus, Attika |
Historia | |
Tyyppi | kaupunki ja demos |
Perustettu | 508 eaa. |
Kulttuuri | antiikin Kreikka |
Alue | Attika |
Kaupunki | Ateena |
Fyle | Aiantis |
Trittys | asty |
Demonyymi | Falēreus (Φαληρεύς) |
Väkiluku | noin 2 700 |
Bulen jäseniä | 9 |
13 (vsta 224 eaa.) | |
ei tiedossa (vsta 201 eaa.) | |
Aiheesta muualla | |
Faleron (m.kreik. Φάληρον, Falēron, lat. Phalerum), joskus myös Faleros (Φάληρος, Falēros), oli antiikin aikainen Aiantis-fyleen kuulunut Attikan eli Ateenan kaupunkivaltion muodostaneen alueen demos. Se kuului fylen asty-trittykseen eli kaupunkialueen demoksiin. Faleron oli antiikin Ateenan satama Pireuksen ohella.[1][2][3]
Maantiede
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Faleron sijaitsi Saroninlahden rannalla noin 20 stadionia eli noin 4 kilometriä Ateenan kaupungista etelälounaaseen nykyisten Palaió Fáliron, Néo Fáliron, Moscháton ja Kallithéan alueella. Alue on noin kolme kilometriä itään Pireuksesta. Kaupungin keskusta on ollut Palaió Fáliron eli ”Vanhan Faleronin” alueella lähellä nykyistä Pyhän Georgioksen (Ágios Geórgios) kirkkoa.[2][3][4] Pireuksen ja Faleronin välissä sijaitsee Faleroninlahti eli nykyinen Fálironlahti.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Faleron oli Ateenan varhaisin kauppa- ja sotasatama jo mykeneläiseltä kaudelta lähtien.[5] Se oli osa Pireuksen alueen neljän vanhan kylän Tetrakomoi-nimistä liittoa Pireuksen, Ksypeten ja Thymaitadain demosten ohella. Näillä demoksilla oli yhteinen Herakleen pyhäkkö. Perinteen mukaan Tetrakomoi oli yksi Kekropsin ajan Attikan kahdestatoista vanhasta kaupungista (polis) tai kylästä (kōmē), jotka Theseus myytin mukaan yhdisti (synoikismos) Ateenaksi.[1]
Faleronin demos perustettiin Kleistheneen uudistuksessa arkaaisen kauden lopulla vuonna 508 eaa. Sillä oli alun perin yhdeksän edustajaa Ateenan bulessa eli neuvostossa. Hellenistisellä kaudella fyleissä ja demoksissa tapahtuneiden muutosten seurauksena demoksella oli myöhemmin 13 bule-edustajaa.[6]
Klassisella kaudella Faleronin sataman merkitys väheni, kun Pireuksesta tuli kaupungin pääsatama 400-luvun alkupuolella eaa. Kun niin kutsutut Pitkät muurit rakennettiin 400-luvulla eaa. suojaamaan Ateenan yhteyttä merelle, Ateenan ja Faleronin välille rakennettiin erillinen muuri, niin kutsuttu Faleronin muuri, joka oli kolmesta muurista eteläisin.[3]
Faleron oli suurikokoinen demos, ja sen väkiluvuksi on arvioitu suurimmillaan noin 2 700 henkeä.[7] Kaupungista oli kotoisin muun muassa filosofi Demetrios Faleronlainen. Demoksen kansalaisesta käytettiin demonyymiä Falēreus (Φαληρεύς).[1]
Rakennukset ja löydökset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Faleronista on jäänyt vain vähän antiikin aikaisia jäänteitä, ja myös alueen rantaviiva on muuttunut hyvin paljon antiikin ajoista. Merkittävimmät löydökset ovat suuria kivenlohkareita, joita on löydetty pitkältä matkalta sisämaasta merelle asti. Ne ovat todennäköisesti Faleronin muurin osia.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Smith, William: ”Attica”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ a b c Stillwell, Richard & MacDonald, William L. & McAllister, Marian Holland (toim.): ”Phaleron, Attica, Greece”, The Princeton Encyclopedia of Classical Sites. Princeton, N. J.: Princeton University Press, 1976. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ a b c Phalerum Brill Online. Viitattu 13.3.2017.
- ↑ Traill, J. et al.: Places: 580072 (Falēron) Pleiades. Viitattu 21.8.2017.
- ↑ Athens in the Mycenaean Age Ancient Athens. Arkistoitu 16.11.2016. Viitattu 13.3.2017.
- ↑ Traill, John S.: The Political Organization of Attica: A Study of the Demes, Trittyes, and Phylai, and Their Representation in the Athenian Council. (Hesperia 14) Princeton: American School of Classical Studies at Athens (ASCSA), 1975. ISBN 0876615140.
- ↑ Hendriks, Luke: Athens and the Attic Demes. A history of assimilation and integration Leiden University. Viitattu 21.8.2017.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Faleron Wikimedia Commonsissa