Tämä on lupaava artikkeli.

European Aviation Air Charter

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

European Aviation Air Charter
Europeanaviation-logo.png
IATA: E7 – ICAO: EAF
Kutsukoodi EUROCHARTER
Perustettu 1989[1]
syyskuu 1993 (lentoyhtiönä)[2]
Lakkautettu 30. marraskuuta 2008[3]
Laivaston koko 16 (vuonna 2003)[2]
Kohteiden määrä 8 (vuonna 2003)[2]
Solmukohdat Bournemouthin lentoasema[2]
Kotipaikka Bournemouth, Yhdistynyt kuningaskunta[2]
Avainhenkilö(t) Paul Stoddart (perustaja, toimitusjohtaja)[1][4]
Yhtiön sivut www.eaac.co.uk

European Aviation Air Charter (IATA: E7ICAO: EAF, kutsukoodi: EUROCHARTER) oli brittiläinen lentoyhtiö. Se sai alkunsa vuonna 1989 perustetusta European Aviation -nimisestä yrityksestä, joka välitti BAC 1-11 -matkustajakoneita ja niiden varaosia.[1] Lentoyhtiö siitä tuli vuonna 1993, kun se osti British Airwaysin BAC 1-11 -koneet ja palkkasi Dan-Airilta irtisanotut BAC 1-11:n lentäjät. Yhtiö sai toimiluvan 16. helmikuuta 1994.[4] Se lensi pääasiassa tilauslentoja tilapäisillä sopimuksilla ja vuokrasi koneitaan muille lentoyhtiöille; lisäksi se lensi joitakin reittilentoja. Yhtiön kotikenttä oli Bournemouthin lentoasema Englannissa.[2]

European Aviation Air Charterin toiminta oli suurimmillaan vuonna 2003, jolloin se kuljetti yli 566 000 matkustajaa[3] ja sen palveluksessa oli 280 henkeä.[2] Yhtiön taloustilanne oli kuitenkin vaikea. Jo vuonna 2004 se joutui lomauttamaan henkilöstöään ja sopimaan velkojaan. Se jatkoi lentojaan vielä vuoteen 2008, mutta lennot vähenivät rajusti: matkustajia yhtiö kuljetti viimeisenä vuonnaan vain 153 000. Lopulta yhtiön oli pakko lopettaa toimintansa 30. marraskuuta 2008.[3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Air Bristolille vuokrattu Europeanin BAC 1-11.

Australialainen Paul Stoddart muutti vuonna 1980 Britanniaan. Hän hankki elantonsa pitämällä autohuutokauppayritystä lähellä Birminghamia, kunnes sai vuonna 1989 tietoonsa, että Australian ilmavoimat suunnitteli myyvänsä tarpeettomaksi käyneitä lentokoneitaan. Niiden joukossa oli kaksi VIP-käytössä ollutta BAC 1-11-217 -konetta.[1] Hän hankki koneet sekä suuren määrän varaosia niille. Koneet hän myi Nigeriaan Okada Airille[5] mutta piti itse varaosat ja alkoi myydä niitä. Sitä varten hän perusti European Aviation -nimisen yhtiön, jossa oli Stoddartin lisäksi aluksi vain kolme työntekijää.[4]

Vuonna 1993 British Airways otti yhteyttä European Aviationiin ja kysyi, olisiko se kiinnostunut hankkimaan yhtiön laivastosta poistuvan BAC 1-11:n varaosavarastot. Varaosien lisäksi European Aviation päätyi ostamaan myös 16 lentokonetta, jotka se suunnitteli myyvänsä tai vuokraavansa varaosapalvelun kera. Kiinnostusta koneisiin ei kuitenkaan ollut. Kun British Airways hankki Dan-Airin ja irtisanoi sen kaikki 1-11-koneen lentäjät, European Aviation ja lentäjät perustivat yhdessä lentoyhtiön. Lentäjät tekivät töitä palkatta, kunnes European Aviation Air Charteriksi nimetty yhtiö sai toimiluvan 16. helmikuuta 1994. Se lensi jo samana päivänä ensimmäisen lentonsa Sabenan puolesta operoidulla reitillä Bristolista Lyoniin. Toinen yhtiön varhaisista asiakkaista oli Air Bristol. Se vuokrasi kaksi konetta, joilla se kuljetti British Aerospacen työntekijöitä Bristolin ja Toulousen välillä.[4]

Ensimmäisenä kesäkautenaan European Aviation Air Charter lensi viidellä koneella matkatoimistojen tilaamia reitti- ja tilauslentoja Euroopassa. Ensimmäisenä vuotenaan yhtiö kuljetti yli 55 000 matkustajaa. Sen koneet olivat kovassa käytössä: niillä lennettiin jopa 300 tuntia kuukaudessa. Useimmat brittiläiset lentoyhtiöt lakkasivat 1990-luvulla tarjoamasta tilauslentoja satapaikkaisilla koneilla, ja niinpä European Aviation Air Charter pääsi hyödyntämään syntynyttä markkinarakoa. Sen toiseksi erikoisalaksi tuli lentokoneiden tarjoaminen toimintaansa käynnistäville lentoyhtiöille, kuten lokakuussa 1994 lennot aloittaneelle Aberdeen-London Expressille. Vuonna 1995 European Aviation Air Charter kuljetti jo yli 107 000 matkustajaa.[6]

Bristolissa Rolls-Roycen vanhassa hangaarissa tukikohtaansa pitänyt yhtiö joutui muuttamaan, kun Rolls-Royce päätti myydä hallin Royal Mailille. Uudeksi kotikentäksi tuli Bournemouthin lentoasema, josta European hankki neljä lentokonehallia 15 koneelleen.[6]

Vuosituhannen vaihde[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtiön Boeing 737-200 vuonna 2003.

Kesällä 1997 European Aviation Air Charter operoi lentoja Air UK:n, Jersey European Airwaysin, Ryanairin, Sabenan ja monen eri ranskalaisyhtiön puolesta.[6] Kaksi 1-11-konetta oli vuokrattuna AB Airlinesille ja yksi Maersk Airille. Lisäksi European lensi matkanjärjestäjien lentoja Bournemouthista, Gatwickista ja Manchesterista Eurooppaan. BAC 1-11:n aika oli kuitenkin loppumassa tiukentuvien melumääräysten vuoksi, jotka estivät koneen käyttämisen esimerkiksi lennoilla Amsterdamiin. Koneiden moottoreihin oli vuoteen 2002 mennessä asennettava äänenvaimentimet (ns. hush kit) tai ne jouduttaisiin poistamaan käytöstä. Yhtiö yrittikin kehittää sopivaa vaimenninta, mutta suunnitelmat hylättiin kustannusten noustua liian suuriksi.[7]

BAC 1-11 -koneiden korvaajaksi European hankki Sabenalta 13 Boeing 737-200 -konetta. Osa niistä oli suurella rahtiovella varustettuja, matkustajakoneesta rahtikoneeksi tarvittaessa muunnettavia versioita. Nämä koneet European myi, ja loput se vuokrasi takaisin Sabenalle. Koneiden hankinta ei ollut aivan yhtä edullista kuin 1-11-koneiden, mutta 737:t olivat hyvä korvaaja 1-11:lle. Ne palautuivat Europeanin laivastoon, kun Sabena vuonna 2001 lopetti toimintansa.[7] Yhtiön viimeinen 1-11 lensi viimeisen lentonsa 31. maaliskuuta 2002.[8]

Kaukolentojen aloitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Europeanin 747-200 vuonna 2002.

Euroopan lentojen lisäksi European Aviation Air Charter pyrki myös laajentamaan toimintaansa kaukolentoihin. Se osti Air Francelta kuusi Airbus A300 -konetta ilman moottoreita. Yhtiön tarkoituksena oli vuokrata moottorit, mutta kun tämä osoittautui aiottua kalliimmaksi, European päätti romuttaa koneet ja myydä ne varaosina. Lisäksi se hankki British Airwaysiltä kaksi Boeing 747-100 -konetta, mutta nekin myytiin eteenpäin eivätkä ne tulleet Europeanin käyttöön. Halpalentoyhtiöiden tuoman kilpailun vaikeuttaessa toimintaa lyhyen matkan lennoilla European pyrki kuitenkin edelleen aloittamaan kaukolennot. Tilaisuus tuli lopulta, kun British Airways tarjosi yhtiölle kuutta Boeing 747-200 -konetta. European osti niistä viisi, neljä lentokäyttöön ja yhden varaosiksi, ja vuokrasi yhden, jotta laivastoon saataisiin viisi konetta. Sen huhuttiin ostaneen koneet alihintaan, ja se myönsikin hankintahinnan olleen heikon markkinatilanteen vuoksi varsin edullinen.[8]

European sai tammikuussa 2002 toimilupaansa lisäyksen, joka salli sen operoida 747-koneita. Ensimmäinen kaupallinen lento lennettiin seuraavana päivänä. Yhtiö sai helposti rekrytoitua kokeneita lentäjiä, sillä sekä British Airways että Virgin Atlantic irtisanoivat 747-200-lentäjiään. Neljä konetta varustettiin 440-paikkaisiksi (22 paikkaa bisnesluokassa, 418 turistiluokassa), ja viides säilytti British Airwaysiltä peräisin olleen 376-paikkaisen sisustuksen (14 paikkaa ykkösluokassa, 64 bisnesluokassa ja 298 turistiluokassa). Tätä konetta käytettiin muun muassa VIP-lennoilla, joilla kuljetettiin Stoddartin ostaman Formula 1 -talli Minardin henkilökuntaa Euroopan ulkopuolisiin kilpailuihin. VIP-lennoilla käytettiin myös yhtiön 737-koneita.[9] Europeanin koneilla matkustivat muun muassa The Rolling Stones, Depeche Mode, Phil Collins, lukuisat poliitikot ja urheilujoukkueet sekä Angelina Jolie, joka vuokrasi yhden 747-koneen kuljettamaan hänet ja 64-henkisen kuvausryhmän Namibiaan.[3]

Kun Yhdysvaltain viranomaiset myönsivät tarvittavat luvat, European alkoi lentää neljästi viikossa Gatwickistä ja Manchesterista Orlandoon. 747:t olivat muutenkin kovassa käytössä, ja jopa edellinen omistaja British Airways hämmästeli koneiden käyttöastetta. European oli kuitenkin aliarvioinut koneiden ylläpitokustannukset, sillä niitä piti huoltaa kolme päivää viikossa. Vaikka European vuonna 2002 kuljetti yli 540 000 matkustajaa ja sen koneet lensivät yli 12 500 tuntia ja molemmat luvut kasvoivat seuraavana vuonna, sillä alkoi olla talousvaikeuksia. Lisää ongelmia toi Sabenan kanssa 737-koneiden hankinnasta käyty kiista, jossa molemmat osapuolet haastoivat toisensa oikeuteen. Vuoden 2001 tilinpäätöksessä yhtiön talous oli 5,2 miljoonaa puntaa alijäämäinen, kun edellisenä vuonna ylijäämää oli ollut 1,68 miljoonaa.[3]

Stoddart yritti loppuvuodesta 2002 myydä talosvaikeuksissa ollutta yhtiötä sen asiakkaana olleiden matkatoimistojen muodostamalle yhtymälle, mutta kaupat eivät lopulta toteutuneet. Jo vuonna 2004 European joutui lomauttamaan henkilöstöään ja sopimaan velkojaan. Yhtiö jatkoi toimintaansa huomattavasti supistettuna. Vuonna 2008, Europeanin viimeiseksi jääneenä vuonna, sen koneet lensivät enää hieman yli 4 000 tuntia ja kuljettivat 153 000 matkustajaa. Määrä oli suurempi kuin edellisenä vuonna, mutta ei riittänyt pelastamaan yhtiötä. European Aviation Air Charter joutui lopettamaan toimintansa 30. marraskuuta 2008. European Aviation Group sen sijaan jatkaa edelleen toimintaansa myyden muun muassa huoltopalveluita ja varaosia.[3]

Laivasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2003 European Aviation Air Charterin laivastoon kuului 16 lentokonetta.[2]

Laivastohistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toimintansa aikana European Aviation Air Charter käytti seuraavia lentokoneita:[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hales-Dutton, Bruce: ”There wasn’t much we wouldn’t do”. Airliner World, lokakuu 2017, s. 20–28. Key Publishing. ISSN 1465-6337. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Airliner World, lokakuu 2017, s. 20
  2. a b c d e f g h Endres, Günther (toim.): World airline directory – Part two. Flight International, 25.3.2003, 163. vsk, nro 4875, s. 64. Reed Business Information. ISSN 0015-3710. Lehden verkkoversio (PDF) Viitattu 12.2.2018. (englanniksi)
  3. a b c d e f Airliner World, lokakuu 2017, s. 28
  4. a b c d e Airliner World, lokakuu 2017, s. 22
  5. Airliner World, lokakuu 2017, s. 21
  6. a b c Airliner World, lokakuu 2017, s. 23
  7. a b Airliner World, lokakuu 2017, s. 24
  8. a b Airliner World, lokakuu 2017, s. 26
  9. Airliner World, lokakuu 2017, s. 27
  10. European Aircharter Fleet Details and History Planespotters.net. Viitattu 12.2.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]