Ethel Leginska
Ethel Leginska (alun perin Liggins; 13. huhtikuuta 1886 Kingston upon Hull, Englanti – 26. helmikuuta 1970 Los Angeles, Kalifornia) oli brittiläinen pianisti, kapellimestari ja säveltäjä, joka vuoden 1913 jälkeen vietti suurimman osan ajastaan Yhdysvalloissa. Häntä kutsuttiin "naispianistien Paderewskiksi".[1]
Opinnot ja ura pianistina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Leginska opiskeli Frankfurtin Hoch-konservatoriossa pianonsoittoa James Kwastin johdolla. Wienissä häntä opetti Theodor Leschetizky. Leginska täydensi opintojaan Berliinissä. Näihin aikoihin hän otti käyttöön Leginska-sukunimen mahdollisesti uraa edistääkseen, koska slaavilaiset pianistit olivat suosittuja. Ensimmäisen solistisen esiintymisensä Leginska teki Lontoossa vuonna 1902. Vuonna 1907 hän meni naimisiin yhdysvaltalaisen säveltäjä Emerson Whithornen kanssa. Avioliitosta syntyi poika Cedric, mutta pariskunta muutti erilleen vuonna 1912 ja sai muutama vuosi myöhemmin avioeron. Leginska hävisi vaikean huoltajuuskiistan. Hän teki menestyksekkään Yhdysvaltain-debyyttinsä New Yorkissa vuonna 1913. Hän tuli pianistina tunnetuksi varsinkin saksalaisten säveltäjien ja Frédéric Chopinin teosten tulkinnoistaan.[1]
Aika ajoin Leginskan uraa varjostivat mielenterveysongelmat. Esimerkiksi tammikuussa 1925 Leginska katosi New Yorkissa ja poliisi etsi häntä neljän päivän ajan. Hänen todettiin matkustaneen Bostoniin, vaikka hänen oli ollut määrä mennä esiintymään Carnegie Halliin. Myöhemmän kuvauksensa mukaan Leginska oli vaeltanut Bostonissa sekavassa mielentilassa. Hän oli ilmoittamatta poissa eräistä muistakin konserteistaan. Ongelmat jatkuivat vuonna 1926 ja lääkärit Buffalossa katsoivat Leginskan kärsineen "vakavasta hermoromahduksesta". Tämän jälkeen hän päätti kiertueuransa pianosolistina. Leginska oli samanaikaisesti kiertänyt pianistina, työskennellyt kapellimestarina ja säveltänyt.[1]
Työ kapellimestarina ja säveltäjänä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1920-luvun alkupuolella Leginska opiskeli orkesterinjohtoa Lontoossa Eugene Aynsley Goossensin johdolla ja sitten Münchenissä Robert Hegerin johdolla. Vuonna 1924 Leginska esiintyi vierailevana kapellimestarina useissa Euroopan kaupungeissa. Tuohon aikaan naispuolisia kapellimestareita oli erittäin vähän. Leginskaa pidettiin yhtenä johtavista musiikkielämän feministeistä Yhdysvalloissa. Yhdysvalloissa hän teki ensimmäisen esiintymisensä kapellimestarina 9. tammikuuta 1925 johtamalla New Yorkin sinfoniaorkesteria Carnegie Hallissa. Samana vuonna hän esiintyi Los Angelesin Hollywood Bowlissa.[1]
Leginska perusti Boston Philharmonic -orkesterin, joka toimi vain yhden kauden ajan. Vuonna 1927 hän perusti Boston Woman's Symphonyn, joka teki laajat kansalliset kiertueet vuosina 1928 ja 1929. Boston Woman's Symphony jatkoi toimintaansa vuoteen 1930 saakka. Leginska johti naisten sinfoniaorkesteria myös Chicagossa. Joulukuussa 1928 hän johti Bostonissa Giuseppe Verdin Rigoletton esityksen. Vuonna 1930 hän teki kiertueen kapellimestarina useiden eurooppalaisten orkesterien johdossa. Vuonna 1933 Leginska johti Ludwig van Beethovenin yhdeksännen sinfonian esityksen Havannassa. Hän esiintyi välillä myös johtamiensa orkesterien pianosolistina.[1]
Leginska sai sävellysopetusta Ernest Blochilta ja sävelsi noin vuodesta 1914 lähtien. Hän johti Chicago Civic Operaa oman oopperansa Gale kantaesityksessä vuonna 1935. Myös Leginskan ooppera The Ring and the Rose oli sävelletty jo 1930-luvun alkupuolella, mutta se kantaesitettiin vasta vuonna 1957. Leginskan muuhun tuotantoon kuuluu orkesteriteoksia ja kamarimusiikkia, kuten vuonna 1921 Lontoossa kantaesitetty Four Poems for string quartet.[1]
Myöhemmät vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1930-luvun loppupuolelta lähtien Leginska työskenteli enimmäkseen opetustehtävissä, vaikkakin palasi välillä tekemään esiintymisiä kapellimestarina. Hänen opiskelijoidensa joukossa oli Daniel Pollack. Leginska asui vuodesta 1940 lähtien pysyvästi Los Angelesissa. Hän kuoli 83-vuotiaana aivoverenkiertohäiriöön.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||||||
