Etelä-Afrikan maantiede
| Etelä-Afrikan maantiede | |
|---|---|
 Etelä-Afrikan kartta |
|
| Maanosa | Afrikka |
| Naapurimaat | Namibia, Botswana, Zimbabwe, Mosambik, Swazimaa ja Lesotho |
| Tilastot | |
| Pinta-ala | 1 220 813 km² |
| – Sisävesi | 4 620 km² (0,38 %) |
| Rantaviiva | 2 798 km |
| Rajan pituus | 4 862 km |
| Ennätykset | |
| Korkein kohta | Mafadi, 3 450 m |
| Matalin kohta | merenpinnan taso, 0 m |
| Pisin joki | Oranjejoki, 2 220 km |
| Ilmasto | |
| Ilmasto | Subtrooppinen vyöhyke |
| Luonnonvarat | |
| Luonnonvarat | timantti, kulta, uraani |
Etelä-Afrikan maantiede koostuu matalasta, suurimmalta osalta kapeasta, rannikkokaistaleesta ja sen takana kohoavasta vuoristoisesta alueesta, joka erottaa rannikon sisämaan ylängöstä. Paikoittain, erityisesti KwaZulu-Natalin provinssissa rannikkoalanko on laajempi.[1] Sen rantaviiva on yli 2 500 km pitkä ja ulottuu Namibin aavikolta Atlantin valtamereltä Mosambikin subtrooppiselle alueelle Intian valtameren rannalle.
| Keskimääräinen lämpotila (°C) | ||
| kaupunki | kesä | talvi |
|---|---|---|
| Kapkaupunki | 20,0 | 12,6 |
| Durban | 23,6 | 17,0 |
| Johannesburg | 19,4 | 11,1 |
| Pretoria | 22,4 | 12,9 |
| Lähde: Lew Leppan: The South African Book of Records. Cape Town, Don Nelson, 1999. | ||
Etelä-Afrikan ilmasto vaihtelee paljon alueittain. Sisämaan suuri Karoon tasanko on kuivaa aroa ja se muuttuu luoteeseen mentäessä hitaasti Kalaharin autiomaaksi. Idässä Karoo ei ulotu yhtä pohjoiseen kuin lännessä vaan muuttuu Oranjessa kosteammaksi. Vaal-joen pohjoispuolella Highveldillä sataa enemmän ja ylänkönä se ei ole yhtä kuuma kuin viereinen rannikkoalue. Maan koilliskulmassa on jälleen keskimäärin kuumempaa ja tällä alueella Bushveldilla sijaitsevat maan kuuluisimmat luonnonpuistot. Itäinen rannikkoalue on puolestaan vehreää ja kosteaa. Maan lounaisosissa on välimerenilmasto sateisine talvineen ja kuumine, kuivine kesineen.[1] Maan Atlantinpuoleisella merialueella kulkee kylmä Etelämantereelta lähtöisin oleva Benguelanvirta, jonka plankton ylläpitää rikkaita kalavesiä. Itärannikolla kulkevat puolestaan lämpimät Mosambikin ja Agulhasin merivirrat. Merivirroilla on merkittävä osuus maan ilmaston muodostumisessa.[1]
Maan tärkeimmät joet ovat Limpopo-joki Zimbabwen vastaisella rajalla sekä Oranje-joki ja sen sivujoki Vaal, joka virtaa lännestä itään ja laskee Atlanttiin Namibian rajalla. Oranje-joen merkitys muun muassa maanviljelylle maan kuivassa keskiosassa on suuri.[1] Etelä-Afrikassa on hyvin vähän sisämaan vesistöjä ja siksi vettä pyritään säästämään ja sen käyttöä kontrolloidaan. Veden kulutuksen kasvu on nopeampaa kuin sen tarjonnan kasvu.[2]
Geologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Etelä-Afrikan maaperä on poikkeuksellisen vanhaa ja mineraalirikasta. Maa oli jo osa Gondwana-mannerta, joka 100–300 miljoonaa vuotta sitten hajosi lukuisiin osiin muodostaen uusia mantereita, kuten Afrikan. Tätä seuranneiden vuosimiljoonien aikana geologiset, tektooniset ja vulkaaniset prosessit sekä eroosio muovasivat Etelä-Afrikan nykyisen kaltaiseksi.[3]
Etelä-Afrikan rannikkoa kiertää Suureksi jyrkänteeksi kutsuttu vuoristojono, joka koostuu useista erillisistä vuoristoista. Idässä Lohikäärmevuorilla vuoristojono kohoaa yli 4 000 metrin korkeuteen merenpinnasta.[3] Etelä-Afrikan mineraalimuodostumista merkittävimpiä ovat kultaa sisältävä Witwatersrandin kvartsiitti, platinaa sisältävä Bushveldin magmakivikompleksi sekä Karoon sedimenteistä muodostuneet hiilivarat.[4] Lisäksi Etelä-Afrikassa sijaitsevat Swartbergin vuoristo sekä Sudwalan luolat ja Cangon luolat.[5]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d South Africa's geography International Marketing Council of South Africa. Viitattu 14.8.2007. (englanniksi)
- ↑ South Africa 19.7.2007. CIA - The World Factbook. Arkistoitu 21.6.2020. Viitattu 15.8.2007. (englanniksi)
- ↑ a b The Geological Profile of South Africa Southern Domain Online Travel Guides. Viitattu 24.8.2007. (englanniksi)
- ↑ GEOLOGY Enviro-Info 2001. Arkistoitu 19.8.2007. Viitattu 24.8.2007. (englanniksi)
- ↑ 501 luonnonihmettä, jotka on nähtävä edes kerran eläessään, s. 198, 204. Alkuperäinen teos: 501 Must-visit Natural Wonders. Suomentanut Juuso Aarnio. Helsinki: Readme.fi, 2010. ISBN 978-952-220-248-2.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Etelä-Afrikan maantiede Wikimedia Commonsissa
