Eileen Joyce
Eileen Alannah Joyce (21. marraskuuta 1908 Zeehan, Tasmania – 25. maaliskuuta 1991 Westerham, Englanti) oli australialainen pianisti.[1]
Joycen äiti oli espanjalainen ja isä irlantilainen. Hän varttui lähellä Boulderin kaupunkia Länsi-Australiassa ja sai varhaisimman koulutuksensa pianonsoitossa äidiltään.[1] Joyce lähetettiin Loreton luostariin saamaan lisää oppia pianonsoitossa.[2] Tämän jälkeen hän opiskeli kolmen vuoden ajan Leipzigissa. Hänen opettajinaan Saksassa toimiva Max Pauer ja Robert Teichmüller, minkä lisäksi hän osallistui Berliinissä Artur Schnabelin mestarikursseille. Leipzigista Joyce suuntasi Lontooseen, jossa hän sai vielä opetusta Adelina de Laralta ja Tobias Matthaylta. Albert Coatesin ehdotuksesta Joyce otti yhteyttä Henry Woodiin. Tämän tuloksena hän pääsi pitämään Lontoon- ja Promsin-debyyttinsä Queen's Hallissa 6. syyskuuta 1930 tulkitsemalla Sergei Prokofjevin kolmannen pianokonserton. Joyce kutsuttiin tulevina vuosina takaisin Proms-festivaalille, jossa hän esitti Ludwig van Beethovenin toisen ja Dmitri Šostakovitšin ensimmäisen pianokonserton sekä Ferruccio Busonin Indianische Fantasien. Joyce oli ensimmäinen Isossa-Britanniassa Šostakovitšin ensimmäisen (1936) ja toisen pianokonserton (1958) esittänyt pianisti.[1]
Joyce loi pitkän ja menestyksekkään uran esiintyjänä. Hänen ohjelmistoonsa kuului vähintään 70 konserttoa. Näihin kuului teoksia aiemmin mainittujen lisäksi muiden muassa Frédéric Chopinilta, John Irelandilta, Nikolai Rimski-Korsakovilta, Pjotr Tšaikovskilta, Edvard Griegiltä, Johannes Brahmsilta[2], Robert Schumannilta[2] ja Sergei Rahmaninovilta. Joyce kiersi laajalti esiintyen muun muassa Helsingissä ja Brasiliassa.[1] Suuren osan varhaisesta urastaan hän keskittyi aikansa pianomusiikin tulkitsemiseen. Hänen ohjelmistoonsa ei kuitenkaan kuulunut Prokofjevilta muita konserttoja kolmannen lisäksi eikä esimerkiksi Wienin toisen koulukunnan säveltäjien tai Béla Bartókin teoksia. Joyce sisällytti ohjelmistoonsa brittisäveltäjien teoksia. Näiden joukossa olivat John Irelandin lisäksi Arthur Bliss, Herbert Howells ja Alan Rawsthorne.[2] Bliss ja Georg Malcolm sävelsivät Joycea varten uusia teoksia.[1] Joyce teki lisäksi esiintymisiä elokuvissa, kuten Seitsemäs huntu ja Lyhyt onni.[2]
Joyce jäi konserttiesiintyjänä eläkkeelle vuonna 1962, mutta teki vielä yhden esiintymisen Royal Albert Hallissa vuonna 1967 tulkitsemalla Rahmaninovin toisen pianokonserton Anatole Fistoularin johtaman Royal Philharmonic Orchestran kanssa. Joycelta on säilynyt BBC:lle tehtyjä tallenteita. Lisäksi hän levytti tuotteliaasti Parlophonelle 1930-luvulla, noin vuodesta 1940 Columbialle ja 1940-luvun puolestavälistä Deccalle. Levytysten joukossa on niin soolo-ohjelmistoa ja kamarimusiikkia kuin konserttojakin.[1] 1950-luvun paikkeilla Joyce kiinnostui cembalosta, jolle myös teki levytyksiä.[2] Joyce kaatui tapaturmaisesti 24. maaliskuuta 1991 ja kuoli seuraavana päivänä sairaalassa.[3] Hän eli viimeiset vuosikymmenensä pitkälti unohdettuna.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||||||||||||||
