Eetu Sopanen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Eetu Sopanen
Eetu Sopanen nuorten talviolympialaisissa 2012.
Eetu Sopanen nuorten talviolympialaisissa 2012.
Henkilötiedot
Syntynyt24. huhtikuuta 1996 (ikä 27)
Kouvola, Suomi
Kansalaisuus  Suomi
Jääkiekkoilija
Lempinimi Sopa[1]
Pelipaikka puolustaja
Maila oikea
Pituus 196 cm
Paino 98 kg
Pelaajaura
Pääsarjaura 2014–2016
Seurat Peliitat (Mestis)
Pelicans (SML)
KalPa (SML)

Eetu Ilmari Sopanen[2] (s. 24. huhtikuuta 1996 Kouvola) on suomalainen pelaajauransa lopettanut jääkiekkopuolustaja. Hän pelasi urallaan SM-liigassa yhteensä 35 runkosarjaottelua tehden viisi syöttöpistettä ja keräten 16 jäähyminuuttia. Sopasen saavutuksiin kuuluu mm. alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruus vuodelta 2016. Hän kärsi kuitenkin lukuisista loukkaantumisista ja ne päättivät Sopasen uran vain 20-vuotiaana marraskuussa 2016. Hän teki lopullisen päätöksen uransa lopettamisesta tammikuussa 2018.[3]

Pelityyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isokokoinen Sopanen oli pelityyliltään puolustava puolustaja,[4] joka viihtyi sekä fyysisessä että kiekollisessa pelissä. Hän laukoi oikealta.[5]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kouvolassa syntynyt Sopanen on Pelicansin kasvatti. Hän toimi kaudella 2010–2011 joukkueen C-nuorten varakapteenina. Kauden 2011–2012 päätteeksi Sopanen voitti C-nuorten I-divisioonan pronssia.[6] Tammikuussa 2013 hän sai niskan retkahdusvamman World U-17 Hockey Challengessa ja Sopanen oli sivussa aina lokakuuhun saakka.[7] Hänen A-juniorikautensa 2013–2014 meni kuitenkin pilalle uusien loukkaantumisten takia ja Sopanen pelasi runkosarjassa vain 15 ottelua.[8]

Kaudeksi 2014–2015 Sopanen nousi juniorisopimuksella Pelicansin SM-liigarinkiin.[9] Hän teki liigadebyyttinsä 20. syyskuuta 2014 vieraissa Tapparaa vastaan. Sopanen sai ottelussa jääaikaa 4.43 minuuttia.[10] Hän pelasi kauden aikana myös 11 ottelua lainalla Mestis-joukkue Heinolan Peliitoissa. Kauden 2015–2016 Sopanen pelasi siellä lähes kokonaan. Hän pelasi kauden aikana kaksi SM-liigaottelua. Sopasen kautta lyhensi parilla kuukaudella alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa tullut polvivamma.[8]

Sopanen siirtyi kaudeksi 2016–2017 kaksivuotisella sopimuksella Kalevan Palloon.[5][11] Hän jakoi Mestarien liigassa joukkueen sisäisen tehotilaston voiton Joni Nikon kanssa lukemalla +3.[6] Sopasen kausi päättyi kuitenkin loukkaantumiseen jo marraskuussa 2016, kun hän menetti tasapainonsa ja löi päänsä joukkuetoverinsa Eetu Luostarisen jalkoihin.[12] Tämä päätti myös koko Sopasen pelaajauran. Hän yritti 14 kuukauden ajan kuntouttaa itseään, mutta lopulta Sopanen teki päätöksen lopettamisestaan tammikuussa 2018.[3]

Maajoukkueura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mitalit
Maa:  Suomi
Miesten jääkiekko
Olympiarenkaat Nuorten olympialaiset
Kultaa Kultaa Innsbruck 2012 jääkiekko
Alle 20-v. MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Suomi 2016 jääkiekko

Sopanen pelasi alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa vuonna 2016, jolloin hän voitti maailmanmestaruuden.[6] Sopasen turnaus päättyi kuitenkin kolmanteen otteluun Slovakiaa vastaan polvivamman vuoksi.[13]

Sopanen pelasi myös alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa vuonna 2014, mutta hänen turnauksensa päättyi jo avausottelussa aivotärähdykseen, kun Tanskan Kristian Jensen taklasi häntä päähän. Jensenille tuomittiin tilanteesta 5+20 minuutin rangaistus päähän/niskaan kohdistuneesta taklauksesta. Hänelle langetettiin kahden ottelun pelikielto, jonka perusteluna oli se, ettei Jensen edes yrittänyt pelata kiekkoa kyseisessä tilanteessa.[14]

Sopanen oli myös voittamassa alle 16-vuotiaiden maajoukkueen mukana nuorten olympiakultaa Innsbruckissa 2012. Hän pelasi myös World U-17 Hockey Challengessa vuonna 2013.[6] Yhteensä Sopanen on pelannut 14 nuorten ja 29 poikien maaottelua.[8]

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sopasen isoveljet Vili ja Iiro ovat myös pääsarjatason jääkiekkoilijoita. Veljesten isä Jarmo pelasi alemmilla sarjatasoilla ja hän on valmentanut Eetua Pelicansin junioreissa.[6]

Eetu Sopanen valmistui ylioppilaaksi Lahden lyseon lukiosta syksyllä 2015.[2]

Tilastot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    Runkosarja   Pudotuspelit   Arvokisat
Kausi Joukkue Liiga O M S Pist. RM O M S Pist. RM Turnaus O M S Pist. RM
2012–2013 Pelicans A-SM 16 1 6 7 12
2013–2014 Pelicans A-SM 15 3 6 9 18 8 1 1 2 0 U18 1 0 0 0 0
2014–2015 Peliitat Mestis 11 0 2 2 10
Pelicans A-SM 20 3 5 8 40
Pelicans SM-liiga 23 0 3 3 12
2015–2016 Peliitat Mestis 27 3 8 11 34 JMM 3 0 0 0 2
Pelicans A-SM 2 0 1 1 0 2 0 0 0 2
Pelicans SM-liiga 2 0 0 0 0
2016–2017 IPK Mestis 2 0 0 0 4
KalPa SM-liiga 10 0 2 2 4
3 kautta yhteensä SM-liiga 35 0 5 5 16
3 kautta yhteensä Mestis 40 3 10 13 26

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Eetu Sopanen The Internet Hockey Databasessa (englanniksi)
  • Eetu Sopanen Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. 5 Eetu Sopanen Leijonat.fi. Suomen Jääkiekkoliitto – Finlands Ishockeyförbund ry. Arkistoitu 2.1.2016. Viitattu 23.2.2016.
  2. a b Ylioppilastutkintolautakunta
  3. a b Puolustaja Eetu Sopasen ura päättyi loukkaantumiseen kalpa.fi. 23.1.2018. KalPa Hockey Oy. Viitattu 23.1.2018.
  4. Hopsu, Hanni: Eetu Sopanen – taiteilijasta taistelijaksi Jatkoaika.com. 23.2.2016. Jatkoaika r.y. Viitattu 28.3.2016.
  5. a b Eetu Sopanen KalPaan – järkälemäinen ison potentiaalin puolustaja kalpa.fi. 11.4.2016. KalPa Hockey Oy. Viitattu 11.4.2016.
  6. a b c d e Eetu Sopanen Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
  7. Laine, Hannu: Nuorten SM: Sopasen pitkä piina päättyi Leijonat.fi. 21.10.2014. Suomen Jääkiekkoliitto – Finlands Ishockeyförbund ry. Arkistoitu 27.2.2014. Viitattu 21.9.2014.
  8. a b c Hopsu, Hanni: Sopasen kivinen tie maailmanmestaruuteen – ”Kyllä siinä kävi mielessä, että olisikohan tämä nyt tässä” Jatkoaika.com. 23.2.2016. Jatkoaika r.y. Viitattu 23.2.2016.
  9. Tomi Lämsä Pelicansin valmentajaksi – katso videohaastattelu ESS.fi. 3.4.2014. Etelä-Suomen Media Oy. Viitattu 20.9.2014.
  10. Ottelutilastot liiga.fi. 20.9.2014. Jääkiekon SM-liiga Oy. Viitattu 21.9.2014.
  11. Nuorten maailmanmestari KalPan takalinjoille Jatkoaika.com. 11.4.2016. Jatkoaika r.y. Viitattu 11.4.2016.
  12. Touru, Ville: KalPan puolustajalla karmeaa epäonnea – talutettiin tuskaisena kaukalosta is.fi. 10.11.2016. Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 11.4.2016.
  13. Pussila, Janne: Loukkaantuminen lopetti Eetu Sopasen pelit ESS.fi. 5.1.2016. Mediatalo ESA Oy. Arkistoitu 27.12.2016. Viitattu 6.1.2016.
  14. U18: Suomalaispuolustajan telonut tanskalaispelaaja pelikieltoon Jatkoaika.com. 18.4.2014. Jatkoaika r.y. Viitattu 21.9.2014.