Donald Sutherland
Donald Sutherland | |
---|---|
Donald Sutherland vuonna 2013 |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Donald McNichol Sutherland |
Syntynyt | 17. heinäkuuta 1935 Saint John, New Brunswick, Kanada |
Ammatti | näyttelijä |
Lapset | Kiefer Sutherland |
Näyttelijä | |
Aktiivisena | 1960– |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
Donald McNichol Sutherland (s. 17. heinäkuuta 1935 Saint John, New Brunswick) on kanadalainen näyttelijä.
Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sutherlandin lapsuus 1930–1940-luvun Kanadassa oli monien sairauksien vaivaamaa. Hyvän ulosantinsa ansiosta hän pääsi jo 14-vuotiaana juontajaksi ja tiskijukaksi radioasemalle. Hän oli kouluvuosinaan 1950-luvun alkupuolella nelisen kuukautta vaihto-oppilaana Suomessa ja muistaa tuolloin asuneensa Otanmäessä, Helsingissä ja Turussa.[1]
Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sutherland esiintyi nuorena muun muassa Likaisessa tusinassa (1967), Robert Altmanin elokuvassa M.A.S.H. – armeijan liikkuva kenttäsairaala (1970) ja John Sturgesin sotaseikkailussa Kotka on laskeutunut (1976). Huomiota herätti myös päärooli Federico Fellinin historiallisessa, psykologisessa spektaakkelissa Fellinin Casanova (1976). Viime vuosina Sutherland on näytellyt yleensä mielenvikaisia, pahoja hahmoja tai sankarittaren isää.
Sutherland esitti pahaa vankilanjohtajaa Sylvester Stallonen toimintaelokuvassa Kahleissa (1989). Muita tunnetuimpia rooleja on myös Wolfgang Petersenin elokuvassa Tuntematon uhka (1995) ja Anthony Minghellan sotaeepoksessa Cold Mountain (2003). Yksi Sutherlandin rooleista nähtiin Robert Redfordin ohjaamassa draamassa Tavallisia ihmisiä, joka voitti useita palkintoja. Sutherland näyttelee presidentti Snowta Nälkäpeli-elokuvasarjassa (2012–2015).
Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Donald Sutherlandin poika on näyttelijä Kiefer Sutherland. Donald Sutherland on esiintynyt yhdessä poikansa kanssa muun muassa John Grishamin kirjaan perustuvassa elokuvassa On aika tappaa (1996).
Valikoitu filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Donald Sutherlandin filmografia
- Likainen tusina (1967)
- M.A.S.H. – armeijan liikkuva kenttäsairaala (1970)
- Kellyn sankarit (1970)
- Klute – rikosetsivä (1971)
- Kauhunkierre (1973)
- 1900 (1976)
- Fellinin Casanova (1976)
- Kotka on laskeutunut (1976)
- Delta-jengi (1978)
- Hävyttömät huijarit (1979)
- Tavallisia ihmisiä (1980)
- Valkoinen kuiva kausi (1989)
- JFK – avoin tapaus (1991)
- On aika tappaa (1996)
- Space Cowboys (2000)
- Italian Job (2003)
- Päämääränä Cold Mountain (2003)
- Ylpeys ja ennakkoluulo (2005)
- Nälkäpeli-elokuvasarja (2012–2015)
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Kanto, Erkki & Ilona: Miten Hollywood valloitetaan? Suomalaisella sisulla menestystä tavoittelemassa – tositarinoita showmaailman mekasta, s. 27, 28. Hämeenlinna: Karisto, 2001. ISBN 951-23-4162-x.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Donald Sutherland Wikimedia Commonsissa
|