Oppilasvaihto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Oppilasvaihto on toimintaa, jossa tavallisesti 15–18,5-vuotiaat oppilaat tutustuvat vieraan maan kieleen ja kulttuuriin käymällä koulua ulkomailla. Yleensä vaihto-oppilaat asuvat isäntäperheessä ja käyvät paikallista koulua yhden lukuvuoden ajan. Ikäraja on joillakin järjestöillä 14.[1] Pääosin vaihto-oppilaaksi kuitenkin lähdetään lukion tai ammatillisen koulutuksen ensimmäisen lukuvuoden jälkeen.

Sana oppilasvaihto tulee siitä, että vaihto-ohjelmaan osallistuvat maat vaihtavat oppilaita keskenään. Isäntäperheet ovat tavallisesti vapaaehtoisia. Ohjelmia hoitavat järjestöt etsivät yleensä sopivat isäntäperheet oppilaalle. . Nuorisovaihdossa nuoret tutustuvat maahan opiskellen tai töitä tehden, esimerkiksi leireillä. Opiskelijavaihdoksi kutsutaan toimintaa, jossa opiskellaan osa kotimaisesta tutkinnosta ulkomailla.

Oppilasvaihdot tulivat suosituiksi toisen maailmansodan jälkeen. Suomen ja Yhdysvaltojen välillä on ollut vaihtoa vuodesta 1948.[2] Niiden tavoitteena on kasvattaa vaihto-oppilaiden ja isäntäperheiden jäsenten ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta muita kulttuureita kohtaan sekä samalla parantaa oppilaiden kieli- ja sosiaalisia taitoja.

Oppilasvaihtoa järjestävät Suomessa muun muassa AFS, ASSE, Rotary-klubit, STS, EF Education First, YFU, United World College, Explorius[3] ,Into[4], TR-kielimatkat[5], UP Education[6] ja Universal Players [7]. Nuorisovaihtoa tarjoavat Allianssi ja Suomen Lions-liitto. Osa näistä toimijoista on kaupallisia, osa voittoa tavoittelemattomia, vapaaehtoisuuteen perustuvia järjestöjä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä koulutukseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.