Chimújen valtakunta
| Chimor |
|
|---|---|
900–1470 |
|
|
|
|
| Valtiomuoto | kuningaskunta |
| Kuningas |
Taycanamo (ensimmäinen) Minchançama (viimeinen) |
| Pääkaupunki | Chan Chan |
| Väkiluku | 1–2 miljoonaa |
| Kielet | mochica |
| Edeltäjä(t) | Wari, Moche |
| Seuraaja(t) | Inkavaltakunta |
Chimújen valtakunta eli Chimor oli esikolumbiaaninen valtakunta Andien alueella. Sen hallinnollinen ja kulttuurinen keskus Chan Chan perustettiin noin vuonna 800 jaa. Vuoden 1300 jälkeen Chimor laajeni imperiumiksi ja oli inkoja edeltäneen Etelä-Amerikan suurin valtio. Se hallitsi nykyisen Perun rannikolla noin tuhannen kilometrin mittaista kaistaletta. Inkavaltakunta valloitti Chimorin noin 1470.
Chimorin yhteiskuntaa hallitsi perinnölliseen dynastiaan kuulunut kuningas, jonka katsottiin olleen jumalallista alkuperää. Valtaa oli mahdollisesti jaettu kahden eri ryhmän tai perimyslinjan kesken. Kuningassuvun alla hallitsi perinnöllinen aatelisto. Rahvaan keskuudessa käsityöläiset muodostivat etuoikeutetun ryhmän, jolla oli joitakin aatelistoon verrattavia etuuksia. Maatalous nojasi laajaan kastelukanavien verkostoon, ja keskitetty hallinto mahdollisti kattavan kastelu- ja tieverkoston ylläpidon. Osa valloitetuista alueista oli keskushallinnon suorassa alaisuudessa, mutta toisille suotiin laaja itsemääräämisoikeus.
Chimorin käsityöt olivat korkeatasoisia, ja varsinkin sen metallurgiaa arvostettiin.
Nimi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Chimút ovat Etelä-Amerikan alkuperäiskansa, jotka loivat esihistoriallisen Perun suurimman inkoja edeltäneen valtakunnan.[1] Espanjalaisten siirtomaa-ajalla laatimissa kronikoissa sitä kutsutaan Chimorin kuningaskunnaksi.[2] Etnonyymi chimú tai chimor viittaa Mochen jokilaakson esihistorialliseen nimeen.[3] Nykyajan historiankirjoituksessa sitä on kutsuttu myös Chimú-imperiumiksi[4] tai Chimú-valtioksi.[3]
Maantiede
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Chimor sijaitsi nykyisen Perun rannikolla.[4] Sen pääkaupunki Chan Chan sijaitsi Mochen laaksossa[5] lähellä nykyistä Trujilloa.[1] Kaupungin nykyään käytetty nimi on väännös sanoista xllang xllang, ’aurinko aurinko’. Se ei ole kaupungin alkuperäinen nimi.[3] Myöhemmin valtio laajeni muihin jokilaaksoihin ja ulottui pohjoisessa Tumbreyyn ja etelässä Chancayyn halliten yli tuhannen kilometrin pituista rannikkokaistaletta.[4] Pohjoisessa valtio ulottui nykyiseen Ecuadoriin.[6]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Chimor on inkavaltakunnan ohella ainoa Perun esikolumbiaaninen valtio, josta on olemassa kirjallisia lähteitä. Espanjalaiset valloittivat Chimorin noin 60–70 vuotta sen kukistumisen jälkeen, mutta heidän keräämänsä perimätieto on sirpaleista. Myös varhaisen siirtomaa-ajan kirjanpito sisältää jonkin verran chimú-kulttuuriin liittyvää tietoa. Tärkein lähde on kuitenkin arkeologia.[2]
Chimú-kulttuuri sijoittuu Andien kronologian myöhäiseen välikauteen[4] noin vuosiin 850–1450 jaa.[7] Chimújen kulttuurin juuret palautuvat Mocheen ja muihin Perun pohjoisrannikon esihistoriallisiin kulttuureihin. Mochen vaikutus välittyi varsinkin Sicánin kautta. Etelästä omaksuttiin myös Warin vaikutusta.[3] Pääkaupunki Chan Chan perustettiin noin vuonna 800.[4] Valtioksi se kehittyi vuosien 900–1000 tienoilla. Aluksi Chimorin valta rajoittui Chicaman, Mochen ja Virún laaksoihin.[8] Imperialistiset valloitussodat näyttävät tapahtuneen kolmessa vaiheessa noin vuosina 1200, 1350 ja 1400.[3]
Ensimmäisellä sotakaudella Chimor valloitti Jequetepequen laakson, jonka hallintokeskukseksi perustettiin Farfán. Paikallinen väestö teki kiivasta vastarintaa, mikä ilmenee sekä arkeologisista lähteistä että kansanperinteen kertomuksista. Seuraava valloitusretki kohdistui etelään, missä chimút löivät Casman päällikkökunnan ja saivat haltuunsa Perun rannikon aina Casmajoen laaksoon saakka, minne he rakensivat paikallishallinnon keskukseksi Manchanin. Sen jälkeen Chimor valloitti vielä Lambayequen pohjoisessa. Pohjois-Chimorin tärkein arkeologinen kohde on Túcume.[8]
Chimorin väkiluku kasvoi 1300-luvun alkupuoliskolla voimakkaasti. Chimút perustivat useita kaupunkeja ja rakensivat laajan kastelujärjestelmän.[1] Valloitusten myötä Chimor sai hallintaansa rannikolla käydyn kaupan.[8]
Espanjalaisten kronikoiden mukaan Chimorin ensimmäinen hallitsija Taycanamo (myös Tacaynamo[8]) ylitti meren balsapuisella lautalla, saapui Mochen laaksoon ja perusti joen alajuoksulle kaupungin. Hänet oli lähettänyt mahtava valtias, joka oli antanut lähettiläälleen tehtäväksi uuden maan hallitsemisen. Taycanamon poika Guacricaur ja pojanpoika Ñançenpinco valloittivat koko Mochen laakson vuoteen 1350 mennessä. Ñançenpinco laajensi sen jälkeen valtakuntaa etelään ja pohjoiseen. Häntä seurasi kuusi tai seitsemän nimeämätöntä kuningasta. Heidän seuraajansa Minchançaman jatkoi valloituksia, ja noin vuonna 1450 valtakunta saavutti suurimman laajuutensa.[2]
Kaikkiaan Taycanamon dynastiaan kuului perustaja mukaan luettuna 10–11 hallitsijaa.[8] Samantapaista dynastista myyttiä oli aiemmin kerrottu Sicánissa, jonka chimút valloittivat 1300-luvun puolivälissä. Chimújen valtiollinen historiakertomus todennäköisesti typisti alueen menneisyyttä ja yhdisti pitkän aikavälin kuluessa tapahtuneita historiallisia kehityskulkuja muutaman keskeiseksi koetun hahmon saavutuksiksi. Arkeologiasta tunnettu Chimú-valtion noin 600-vuotinen historia ei uskottavasti mahdu Taycanamon dynastian huomattavasti lyhyemmälle aikajänteelle. Taycanamo-dynastia tuskin myöskään oli chimújen ainoa hallitsijasuku. Jo perimätieto kertoo, että Taycanamo saapui alueelle ulkopuolisena.[3]
Inkavaltakunta valloitti Chimorin Pachacuti Inca Yupanquin ja hänen poikansa Topa Inca Yupanquin johdolla vuosina 1465–1470.[1] Chimút tekivät kiivasta vastarintaa mutta kärsivät lopulta tappion.[8] Minchançaman, jota inkat kutsuivat Chimú Capaciksi, vietiin panttivangiksi Cuzcoon.[2] Inkahallitsija otti hänen tyttärensä yhdeksi monista puolisoistaan.[6] Inkat oikeuttivat imperialistisen valtansa väittämällä, että he olivat tuoneet sivistyneen elämäntavan barbarismin tilassa eläneiden kansojen keskuuteen. Chimorin valloituksen jälkeen inkat saivat kuitenkin huomata saapuneensa teknologisesti ja hallinnollisesti merkittävästi edistyneemmän yhteiskunnan piiriin.[3] Chimújen tappion syynä oli ennen kaikkea inkojen hallitseman vuoristoalueen suurempi väestö ja taloudelliset voimavarat.[9]
Chimú-yhteiskunta sai Inkavaltakunnassa erityisaseman. Minchançamania kohdeltiin kunniavieraana, ja hänen poikansa Chumun-caur sai hallita isänsä valtakuntaa inkojen vasallina. Inkat eivät myöskään pakottaneet chimúja hylkäämään perinteistä elämäntapaansa tai taidetyyliään. Mitään muuta inkojen valloittamaa aluetta ei kohdeltu yhtä lempeästi. Chan Chan kuitenkin hylättiin ja sen aarteet vietiin Cuscoon.[3] Pohjoisrannikon hallinto siirrettiin Chiquitoy Viejoon, jonne inkat rakensivat uuden keskuskaupungin.[8] Monet chimújen kaupunkikeskuksista säilyttivät hallinnollisesti tärkeän aseman. Inkat omaksuivat myös tiettyjä chimú-kulttuurin piirteitä[8] ja jatkoivat kastelu- ja tieverkoston käyttöä.[1] Inkavaltakunta kukistui noin 1530, kun espanjalaiset valloittivat nykyisen Perun alueen.[8] Chimújen kulttuuri katosi, ja suurin osa alueen väestöstä kuoli nälänhätään, kulkutauteihin ja sotiin.[3]
Chimú-kulttuuri
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Väestö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Chimút puhuivat quingnam-kieltä, joka oli mochican (yunga) murre.[3] Se ei muistuttanut muita alueen kieliä ja on nykyään kuollut.[1] Pääkaupungissa Chan Chanissa asui arviolta 30 000 – 100 000 ihmistä. Valtakunnan asukasluku oli 1–2 miljoonaa.[3]
Yhteiskunta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Chimor oli jäykkä luokkayhteiskunta.[1] Sen huipulla oli jumalallisena pidetty kuningas ja hänen lisäkseen perinnöllinen aatelisto. Kuningassuvun ja aatelisten uskottiin olevan eri alkuperää kuin rahvaan. Ihmiset jakautuivat myös ammattinsa mukaan määrittyneisiin ryhmiin, joiden arvostus vaihteli.[2] Sukupuolten välillä vallitsi epätasa-arvo, mutta naisten sallittiin toimia poliittisissa viroissa ainakin paikallistasolla.[8] Naisten asema oli Chimú-valtakunnassa parempi kuin vuoristossa, ja pohjoisrannikolla esiintyi alueita, joissa hallitsivat yksinomaan naiset.[3]
Poliittinen järjestelmä muistutti todennäköisesti inkavaltakuntaa, joskin pienemmässä mittakaavassa.[1] Chimor oli Etelä-Amerikan keskitetyin inkavaltakuntaa edeltänyt valtio.[8] Siirtomaa-ajan historiankirjoituksen perusteella sitä hallitsi perinnöllinen dynastia. Hallinnon tarkempi luonne on kuitenkin epäselvä. Yksittäisen monarkin sijaan valtiolla saattoi olla kaksi samanaikaista hallitsijaa, jotka edustivat eri perimyslinjoja tai etnisiä ryhmiä. Hallitsija peri mahdollisesti vain aseman mutta ei vaurautta ja maaomistuksia, joilla ylläpidettiin aiemman hallitsijan vainajakulttia.[8] Kuninkaiden palatsit muutettiin heidän kuoltuaan mausoleumeiksi.[6] Perimysjärjestelmä saattoi olla osasyy Chimorin aggressiivisesti tavoittelemille aluelaajennuksille.[8]
Alistettujen kansojen kohtelu vaihteli. Jequetepequen laakso oli Chimorin suorassa alaisuudessa ja hallinnosta vastasivat keskusvallan asettamat chimú-virkamiehet. Myös valloitettujen alueiden keskuskaupungit olivat Chimorin suorassa hallinnassa. Casman laakso etelässä ja Lambayequen laakso valtakunnan pohjoisella äärirajalla nauttivat suurempaa autonomiaa, ja niiden perinteiset järjestelmät saivat jatkaa toimintaansa Chimorin alaisuudessa.[8]
Chimorin laaja ja monimutkainen kanavaverkosto oli esikolumbiaanisen Perun suurin. Sen rakentaminen ja ylläpito sekä veden jakelu edellyttivät tehokasta byrokratiaa.[2] Asutuskeskukset oli hallintojärjestelmässä jaettu neljään portaaseen. Ylimpänä oli pääkaupunki Chan Chan, sen jälkeen suur- ja pikkukaupungit ja viimeisenä kylät. Keskuskaupungeissa oli valtiollisten juhlien järjestämiseen tarkoitettuja julkisia tiloja ja varastoja. Pikkukaupunkien päätehtävänä oli valvoa maankäyttöä ja kastelujärjestelmiä ja kerätä maatalouden ylijäämä keskuksiin, pois paikallishallinnon alaisuudesta.[8] Ammattikunnilla oli Chan Chanissa omat kaupunginosansa.[6]
Lainsäädäntö määräsi rikoksista ankarat rangaistukset. Varkautta pidettiin rikkomuksena niin ihmisiä kuin jumaliakin kohtaan.[2]
Uskonto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Chimú-uskonnon tärkeimmät jumalat olivat sauvaa kantava jumala, sulkapäähineeseen pukeutunut jumala, jumalatar ja kuueläin.[8] Merta (Ni) kunnioitettiin elämän alkulähteenä. Kuu (Si) oli aurinkoa arvostetumpi jumaluus. Myös Orionin (Pata) ja Seulasten (Fur) tähdistöjä palvottiin. Hallitsijasuvun uskottiin saapuneen tähdistä,[3] ja hallitsijoihin liitettiin jumalallisia ominaisuuksia.[2] Valtakunnan syrjäseuduilla ilmeni synkretismiä, kun paikalliset perinteet sekoittuivat chimú-valloittajien kulttuuriin.[8]
Joukko Perussa työskenteleviä tutkijoita löysi keväällä 2018 Huanchacon alueelta muinaisen joukkohaudan, jossa oli 140 uhratun lapsen ja 200 uhratun laaman jäänteet. Lasten rintakehät oli viilletty auki, ja heiltä oli poistettu sydämet. Jonkin matkan päästä tutkijat löysivät toisen joukkohaudan, jossa oli 227 lapsen jäänteet. Tutkijat epäilevät, että nämä iältään 4–14-vuotiaat lapset oli 1400-luvulla uhrattu rituaalissa Chimu-kulttuurin jumalille, jotta jumalat lopettaisivat El Niño -ilmiön aiheuttamat rankkasateet ja lepyttäisivät tulvat.[10][11]
Talous
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]_01.jpg)
Kansan suuri enemmistö sai elantonsa maanviljelystä tai merestä.[3] Viljelyn mahdollisti laaja kastelukanavien verkosto.[1] Lannoitteena käytettiin guanoa.[3] Myös kalastus ja simpukoiden kerääminen olivat tärkeitä elinkeinoja.[2] Suurin osa pikkukaupungeissa ja -kylissä tuotetusta ruoasta ja muista hyödykkeistä kerättiin suurkaupunkeihin. Spondylus princeps -simpukan piikikäs kuori oli arvostettua kauppatavaraa.[8] Ylellisyystuotteet keskittyivät harvalukuiselle eliitille.[2]
Yhteiskuntaluokkien arvostus ja varallisuus vaihtelivat huomattavasti. Tavallinen kansa yleensä erikoistui johonkin ammattiin, kuten käsityöläisiksi, kalastajiksi tai viljelijöiksi.[8] Chimorin talous oli riippuvainen monimutkaisesta vesirakentamisesta, johon liittyvä asiantuntemus oli erityisen arvostettua. Käsityöläiset työskentelivät eliitille, joten heillä oli muuta rahvasta arvostetumpi asema. He saivat käyttää korvaa venyttäviä kiekkoja ja asua aatelisten naapureina.[2] Työnjako oli sukupuolittunut, mutta naisilla oli oikeus periä omaisuutta.[8]
Hallitsija saattoi määrätä työvelvollisuuden, jonka avulla toteutettiin kanavien, teiden ja kaupunkien rakennushankkeet. Valloitusretket perustuivat asevelvollisuuteen.[2]
Aineellinen kulttuuri
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Chimú-keramiikka on yhdenmukaista ja valmistettiin sarjatuotantona muoteissa.[1] Astiat on usein koottu pienemmistä rakenneosista.[7] Edeltäneen Moche-kulttuuriin yksityiskohtaiseen ja ilmaisuvoimaiseen taiteeseen verrattuna chimút suuntautuivat yksinkertaisen keramiikan sarjatuotantoon.[3] Keramiikan valmistuksessa käytettiin muotteja ja koottiin usein pienemmistä osista, joiden saumakohtia ei siloteltu. Chimút valmistivat silti myös huolella viimeisteltyä taidekeramiikkaa.[12]
Keramiikan materiaali on mustaa, huolellisesti kiillotettua savea, johon usein kuvattiin kalojen, pelikaanien ja aaltojen tapaisia merellisiä aiheita tai jokin neljästä pääjumalasta. Samantapaisia aiheita kuvattiin myös kankaisiin, friiseihin ja metalliesineisiin.[8] Taide-esineet tuotettiin valtion ylläpitämissä pajoissa, ja Chan Chanin väestö näyttäisi keskittyneen käsityöteollisuuteen.[12]
Chimorin metallurgia nautti Andien sivilisaation piirissä suurta arvostusta.[2] Raaka-aineina käytettiin kuparia, arseenipronssia, hopeaa ja kultaa. Muovaus- ja koristelutekniikoita olivat juottaminen, valaminen, päällystäminen, leimaus ja pakottaminen. Metalleista valmistettiin sekä käyttö- että taide-esineitä.[7] Kuparista ja pronssista valmistettiin esimerkiksi neuloja, kuokan teriä, nuijia ja veitsiä, harvemmin myös koriste-esineitä. Jalometalleista valmistettiin esimerkiksi lautasia, pikareita, koruja ja koristeita. Jalometallista valmistetut esineet olivat lähinnä ylimystön käytössä.[12]
Myös kankaat olivat korkeatasoisia.[1] Ne valmistettiin yleensä puuvillasta, harvemmin laamanvillasta. Usein tekstiilit koristeltiin höyhenin, sulin ja metallikoristein.[7] Koristekuviot olivat enimmäkseen yksinkertaisia. Suosituimpia aiheita olivat mereen liittyvät kuvat ja kuunsirppimäistä päähinettä kantava ihmishahmo. Kankaista valmistettiin esimerkiksi lannevaatteita, päänauhoja, viittoja ja lyhythihaisia tai hihattomia tunikoita. Valtio toimitti tekstiilien raaka-aineet työpajoihin. Valmiit tuotteet kerättiin valtion varastoihin myöhempää jakelua varten.[12]
Chimú-arkkitehtuurin tunnistettava piirre on U-kirjaimen muotoinen huone, jonka seinissä on syvennyksiä. Virkamiehet ottivat huoneissa vastaan veroja ja lahjoja, jotka toimitettiin edelleen varastoitaviksi.[8] Pääkaupunki Chan Chan oli laajuudeltaan noin 36 neliökilometriä. Se koostuu savitiilestä rakennetuista nelikulmaisista kortteleista ja kaduista, muureista, vesialtaista ja pyramiditemppeleistä.[1] Se oli aikansa suurin savitiilikaupunki. Kaupungin tarkan laajuuden määrittäminen on vaikeaa, sillä eroosio, tulvat ja ihmisen toiminta ovat vahingoittaneet muinaisjäänteitä vakavasti. Kaupunki oli pinta-alaltaan suuri mutta muihin Andien sivilisaation suurkaupunkeihin verrattuna harvaan asuttu.[3]
Chimújen kulttuurivaikutteet oli omaksuttu monesta suunnasta. Suuret muurien ympäröimät rakennuskompleksit saivat vaikutteensa Huarista ja musta keramiikka Sicánista.[3] Sicánin valloituksen jälkeen sen käsityöläisiä pakkosiirrettiin Chan Chaniin, missä he työskentelivät Chimú-valtiolle. Sicánin ja chimújen metallitöiden erottaminen on siksi hyvin vaikeaa. Inkavalloituksen jälkeen Chan Chanin käsityöläisiä vietiin vastaavasti Cuscoon.[12] Suuri osa espanjalaisten inkoilta ryöväämistä aarteista oli chimorilaista alkuperää.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Darvill, Timothy: The Concise Oxford Dictionary of Archaeology. (3. laitos. Sähkökirja.) Oxford: Oxford University Press, 2021. ISBN 978-0-19-184278-8 (englanniksi)
- Ilmonen, Anneli & Talvitie, Jyrki K. (toim.): Kultakruunu ja höyhenviitta. Inkat ja heidän edeltäjänsä – Perun kolme vuosituhatta. Tampereen taidemuseon julkaisuja 95. Tampere: Tampereen taidemuseo, 2001. ISBN 952-9549-62-8
- Kinsbruner, Jay & Langer, Erick D. (toim.): Encyclopedia of Latin American History & Culture. (Second Edition. Volume 2, C–D.) Farmington Hills, Michigan: Gale, 2008. ISBN 978-0-684-31442-6 Internet Archive Viitattu 20.4.2025. (englanniksi)
- Pärssinen, Martti: Andien ihminen. Ihminen ja ympäristö Keski-Andeilla. Madrid, Espanja: Iberialais-amerikkalainen säätiö, Suomen Madiridin-instituutti, 2004. ISBN 952-5481-02-6
- Silberman, Neil Asher (toim.): The Oxford Companion to Archaeology. (2nd edition) Oxford: Oxford University Press, 2012. ISBN 978-0-19-973921-9 (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i j k l Chimú (This article was most recently revised and updated by Elizabeth Prine Pauls.) Encyclopædia Britannica. 30.8.2021. Encyclopædia Britannica, Inc. Viitattu 24.4.2025. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n McEwan, Gordon F.: Chimú. Teoksessa Encyclopedia of Latin American History & Culture (2008, s. 382–384).
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r Hiltunen, Juha J.: ”Chimú-valtio ja sen kulttuuri”. Teoksessa Kultakruunu ja höyhenviitta (2001, s. 181–191).
- ↑ a b c d e Darvill 2021, ”Chimú Empire”.
- ↑ Darvill 2021, ”Chan Chán, Peru”.
- ↑ a b c d Pärssinen 2004, s. 59–61.
- ↑ a b c d Chimú Tampereen taidemuseo. Arkistoitu 4.10.2022. Viitattu 24.4.2025.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v Vogel, Melissa A.: ”Chimú State”. Teoksessa The Oxford Companion To Archaeology (2012).
- ↑ Moseley 2001, s. 261–275.
- ↑ Kärnä, Lisa: Perusta löydettiin kenties maailman suurin lapsiuhrihauta MTV Uutiset. 13.3.2019. Viitattu 24.4.2025.
- ↑ Arkeologit löysivät yli 200 lapsiuhrin muinaishaudan Perusta MTV Uutiset. 28.8.2019. Viitattu 24.4.2025.
- ↑ a b c d e Korpisaari, Antti: ”Chimú-taide”. Teoksessa Kultakruunu ja höyhenviitta (2001, s. 192–196).