Carl (Ruotsin prinssi)
| Prinssi Carl | |
|---|---|
| Länsi-Götanmaan herttua | |
_1929.jpg) Prinssi Carl | |
| Syntynyt |
27. helmikuuta 1861 Perintöruhtinaan palatsi, Tukholma |
| Kuollut |
24. lokakuuta 1951 (90 vuotta) Blasieholmen, Tukholma |
| Puoliso | Prinsessa Ingeborg |
| Lapset |
Margareeta Märtha Astrid Carl |
| Koko nimi | Oscar Carl Wilhelm |
| Suku | Bernadotte |
| Isä | Oskar II |
| Äiti | Sofia |
| Ammatti | kenraali, Ruotsin Punaisen Ristin puheenjohtaja |
Carl (Oscar Carl Wilhelm; 27. helmikuuta 1861 – 24. lokakuuta 1951), Ruotsin prinssi, oli Länsi-Göötanmaan herttua ja Ruotsin kuninkaan Oskar II:n ja kuningatar Sofian kolmas poika.
Prinssi Carl kävi ratsuväen sotilaskoulutuksen. Siksi häntä kutsuttiin Ruotsin ratsuväen värin mukaisesti ”Siniseksi prinssiksi”, ja hänet ylennettiin aina kenraalin arvoon asti. Vuosina 1898–1912 hän toimi Ruotsin ratsuväen tarkastajana. Vuonna 1882 hänet valittiin Ruotsin kuninkaallisen tiedeakatemian ensimmäiseksi kunniajäseneksi.[1]
Vuonna 1905 tapahtuneen Ruotsi-Norjan personaaliunionin hajotessa prinssi Carlia pidettiin ehdokkaana Norjan tulevaksi kuninkaaksi. Ruotsin silloinen kuningas, prinssi Carlin isä Oskar II ei kuitenkaan suostunut siihen. Niinpä Norjan kuninkaaksi tuli Tanskan prinssi Carl Nimellä Haakon VII. Sittemmin prinssi Carlin tyttärestä Märthasta tuli Haakonin pojan Olavin puoliso ja Norjan kruununprinsessa.
Prinssi Carl toimi Ruotsin Punaisen Ristin puheenjohtajana vuosina 1906–1945, ja hän johti järjestön humanitaarisia toimia. Ensimmäisen maailmansodan aikaan prinssi Carl toimi aktiivisti itärintamalla sotaa käyvien osapuolien sotavankien auttamiseksi. Aluksi Ruotsin Punainen Risti oli järjestämässä pakettien ja kirjeiden lähettämistä vangiksi joutuneille sotavangeille. Tammikuussa 1915 Tukholmassa käytiin prinssi Carlin johdolla neuvotteluja Venäjän ja keskusvaltojen eli Saksan ja Itävalta-Unkarin edustajien välillä. Sen tuloksena sovittiin Haaparannan kautta tapahtuvasta invalidisoituneiden sotavankien vaihdosta. Vaihto pääsi käyntiin elokuussa 1915 ja jatkui tammikuuhun 1918. Tänä aikana vaihdettiin kaikkiaan 63 463 sotainvalidia. Carl vieraili puolisonsa kanssa Haaparannalla ja Torniossa maaliskuussa 1916.[2]
Prinssi Carl avioitui 1897 serkkunsa Tanskan prinsessa Ingeborgin kanssa. Perhe asui Tukholmassa useissa paikoissa, viime vaiheessa aivan keskustassa Blasieholmenissa. Kesäpaikka heillä oli Norrköpingin seudulla.
Vuoden 1918 Suomen kuningaskunta-ajatusten yhteydessä touko-kesäkuussa 1918 silloiset ruotsalaiset prinssit, prinssi Carl itse, hänen veljenpoikansa prinssi Vilhelm ja Vilhelmin yhdeksänvuotias Lennart-poika, nostettiin keskusteluissa ja alustavissa tunnusteluissa mahdolliseksi ehdokkaaksi tulevana Suomen kuninkaana. Tällöin prinssi Carl oli todennut, ”ettei Vilhelm eikä hänen poikansa olleet sopivia eikä hän itse kiinnostunut Suomen kuninkuudesta”. Asia ei edennyt käytännön tasolla, ja ehdokkaat tulivat lopulta keisarillisesta Saksasta.[3]
Prinssi Carlille myönnettiin Suomen vapaudenristin suurristi vuonna 1918.[4]
Carl kärsi huonokuuloisuudesta. Hän kuoli lokakuussa 1951 kotonaan Tukholmassa. Hänet on haudattu Solnaan Kungliga begravningsplatsenille.
Lapset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Carlilla ja Ingeborgilla oli neljä lasta:
- Margareeta (1899–1977), avioitui Tanskan prinssi Axelin (1888–1964) kanssa.
- Märtha (1901–1954), avioitui Norjan tulevan kuninkaan prinssi Olavin (1903–1991) kanssa.
- Astrid (1905–1935), avioitui Belgian tulevan kuninkaan prinssi Leopoldin kanssa.
- Carl (1911–2003) Itä-Göötanmaan herttua vuoteen 1937, sen jälkeen prinssi Carl Bernadotte.
Esivanhemmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Nationalencyklopedin
- ↑ J. Gust. Svanberg: Haparanda 1910–1920 – Idyll och dramatik, s. 279–285. Luleå: Tornedalica 17, 1973. (ruotsiksi)
- ↑ Anders Huldén: Kuningasseikkailu Suomessa 1918, s. 55–56. Helsinki: Kirjayhtymä, 1988. ISBN 951-26-2980-1.
- ↑ Tom C. Bergroth et al.: Vapaudenristin ritarikunta: Isänmaan puolesta, s. 65. WSOY, 1997. ISBN 951-0-22037-X (sid.).
Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- J. Gustav Svanberg: Haparanda 1910–1920, Idyll och dramatik, 1973, Haparanda-Tornedalens Tryckeriaktiebolag, Tornedaliga, no. 17.
| ||||||||||||||
