Bruce McGill

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Bruce McGill
Bruce McGill vuonna 2017.
Bruce McGill vuonna 2017.
Henkilötiedot
Syntynyt11. heinäkuuta 1950 (ikä 74)
San Antonio, Texas, Yhdysvallat
Ammatti näyttelijä
Puoliso Gloria Lee (vih. 1994)
Näyttelijä
Aktiivisena 1977–
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Bruce Travis McGill (s. 11. heinäkuuta 1950 San Antonio, Texas) on yhdysvaltalainen televisio- ja elokuvanäyttelijä.

Bruce McGill on esiintynyt sivurooleissa useissa televisiosarjoissa, kuten Aikahyppy, Walker, Texasista, C.S.I., Miami Vice ja Rizzoli & Isles. Hänen tunnetuin televisioroolinsa lienee kuitenkin Jack Dalton sarjassa Ihmemies MacGyver.

Elokuvien puolella McGill on nähty muun muassa vuoden 1978 komediaklassikossa Delta-jengi. Hänellä oli myös rooli elokuvissa Cliffhanger – kuilun partaalla, Täydellinen maailma, Serkkuni Vinny, Cinderella Man, Viimeinen partiopoika, Pelimiehet, Peloista pahin sekä Valamiehet. Ohjaaja Michael Mann on käyttänyt McGilliä usein elokuvissaan. Heidän tunnetuimpia yhteistöitään ovat Collateral – väärä aika, väärä paikka ja The Insider – sisäpiirissä.

Vuosi Elokuva Rooli Huomioita
1977 Aalloilla Blood independent-elokuva
1978 Delta-jengi Daniel Simpson
K.O.V.A. Hitman kreditoimaton rooli
1981 Kuristava kauhu Brian Ferguson elokuvasovitus
A Whalefor the Killing Glenn
1982 The Ballad of Gregorio Cortez reportteri Blakely
1983 Tapaus Silkwood Mace Hurley
Kehän kovin kundi Tony Fallon
1985 Yön selkään Charlie
1986 Villikissat Dan Darwell
Kun kesä kuolee V.D. Skinner televisioelokuva
Paratiisiklubi palomies Dave
Ei armoa komisario Hall
1987 Waiting for the Moon Ernest Hemingway
Menestyksen avain W. Shaw kreditoimaton rooli
The Last Innocent Man Burt Matson
End of the Line Billy Haney independent-elokuva
The Man Who Fell to Earth Vernon Gage elokuvasovitus
1989 Kolme karkuria Charlie
Pää kylmänä Ernie
1990 The Flockens Philip Flocken
Goodnight Sweet Wife: A Murder in Boston O'Meara
1991 Viimeinen partiopoika Mike Matthews
Vigilante Cop Shifton
The Perfect Tribute Lamon
1992 Serkkuni Vinny šeriffi Dean Farley
Crash Landing: The Rescue of Flight 232 lentoinsinööri Dudley Dvorak
Oikeus elämään Dan Ryan
Play Nice ylikomisario Foxx
1993 Cliffhanger varainhoitaja
Black Widow Murders: The Blanche Taylor Moore Story Morgan
Täydellinen maailma Paul Saunders
Shameful Secrets tuomari Ian Greenstein
1994 Timecop Eugene Matuzak
1995 The Good Old Boys City Marshall
Perfect Alibi etsivä Spivak
Shadow of a Doubt tohtori Fred Williams
1996 Musta lammas Neuschwander
Tulikokeessa McQuillian
Mocking the Cosmos Gorgan/Gordan lyhytelokuva
1997 Rosewood Duke Purdy
Lawn Dogs Nash
1998 Everything That Rises Alan Jamison
Kirjeitä tappajalta Brinker
1999 The Insider – sisäpiirissä Ron Motley
Lennonjohto T.C. Bryant
A Dog of Flanders William
2000 Legend of Bagger Vance Walter Hagen elokuvasovitus
Deep Core Sam Dalton
Running Mates senaattori Mitchell Morris
2001 61* Ralph Houk televisioelokuva
Hal ja iso rakkaus pastori Larson
Ali Bradley
Exit Wounds Frank Daniels
Inside the Osmonds George Osmond
The Ballad of Lucy Whipple Jonas Scatter elokuvasovitus, televisioelokuva
2002 Path to War George Ball televisioelokuva
Peloista pahin kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Revell
Live from Baghdad Peter Arnett televisioelokuva
2003 Pelimiehet Chuck Frechette elokuvasovitus
Blondin kosto 2 Stanford "Stan" Marks
Valamiehet tuomari Harkin
2004 Collateral Pedrosa
2005 Cinderella Man Jimmy Johnston
Elizabethtown Bill Banyon
Petoksista pahin Godfrey
2006 Vihollisen keskellä 2: Pahuuden akseli kenraali Norman T. Vance
Valley of the Heart's Delight Horace Walsh independent-elokuva
Outlaw Trail: The Treasure of Butch Cassidy Garrison
2007 The Lookout Robert Pratt
The Good Life Frank Jones independent-elokuva
Area 57 kenraali Keller
2008 Vantage Point - Askeleen edellä Phil McCullough
Uudelleenlaskenta Mac Stipanovich
W. George Tenet
2009 Lainkuuliainen kansalainen Jonas Cantrell
Obsessed Joe Gage
The Perfect Game herra Tanner
From Mexico with Love Billy
Held Hostage Ben Summers televisioelokuva
2010 Fair Game Jim Pavitt
Kings of the Evening Wilfred Cheedle
2011 Apart tohtori Thomas Abner
2012 Lincoln Edwin Stanton
FDR: American Badass! Louis
For Greater Glory presidentti Calvin Coolidge
Unconditional etsivä Miller
Me Again Big Earl
Mr. Sophistication Jerry Paar
2014 Ride Along komisario Brooks
2015 Run All Night Pat Mullen
2016 Ride Along 2 komisario Brooks
2019 The Best of Enemies Carvie Oldham
Poms päällikkö Carl
2020 High & Tight Jerry McMillan
The Big Ugly Milt
Troubled Waters Jerry Paar

Televisiosarjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Televisiosarja Rooli Huomioita
1979 Delta House Daniel Simpson Day
1980 Semi-Tough Billy Clyde Pucket neliosainen minisarja
1982-1987 American Playhouse Ernest Hemingway, Edward Philbrick, reportteri Blakely 3 jaksoa
1985 Miami Vice Hank Weldon 1 jakso
1986-1992 Ihmemies MacGyver Jack Dalton 19 jaksoa
1987 Murharyhmä Nathan Hill 1 jakso
1989 Hardball hollantilainen
1989, 1993 Aikahyppy Al-baarimikko, outo Ernie 2 jaksoa
1991 Davis Rules Mike
Kauhua kryptasta Luigi "Lou" Paloma 1 jakso
1993 Black Tie Affair Hal Kempner
Family Dog Martin Mahoney äänirooli, 4 jaksoa
Walker, Texasista Boone Maxwell 1 jakso
1994 Bakersfield P.D. ylikomisario Stocker
Kuuma piiri Bob Ruffington
1995 Koti kuntoon Doug O'Brien
Sweet Justice Dakin Saunders 2 jaksoa
Live Shot Joe Vitale
1996 Babylon 5 majuri Ed Ryan 1 jakso
1996, 1999 Tracey Takes On... herra Devine 2 jaksoa
1997 Dave's World herra Holroyd 1 jakso
Spy Game Andrei Dupchek
I Am Weasel paviaanin isä, Joulupukki äänirooli, 1 jakso
1998 The Wonderful World of Disney šeriffi Rick 1 jakso
1999 Seitsemän rohkeaa miestä Dicky O'Shea 2 jaksoa
Star Trek: Voyager kapteeni Braxton 1 jakso
2000 Gideon's Crossing Kirk Bales
2001-2002 Wolf Lake Willard Cates, tohtori Sokolov 7 jaksoa
2002 Oikeus ja kohtuus tuomari Charles Fleming 1 jakso
C.S.I. Jimmy Tadero
2003 Justice League kenraali McCormick äänirooli, 2 jaksoa
2006 Laws of Chance Charles Bauman 1 jakso
Kova laki: Rikollinen mieli kongressimies Peter Bellingham
2007 Num3rot Austin
2009 Vihjeet hukassa palopäällikkö Dan Trombly
Näkijä Jerry Carlisle
Kova laki: Erikoisyksikkö Gordon Harrison
2009-2013 The Cleveland Show Lloyd Waterman äänirooli, 11 jaksoa
2010 No Ordinary Family Allan Crane 1 jakso
2010-2015 Family Guy Lincolnin kabinettijäsen, John Williams, Joulupukki äänirooli, 4 jaksoa
2010-2016 Rizzoli & Isles Vince Korsak
2011, 2014 American Dad! tuomari äänirooli, 2 jaksoa
2012 Good Wife Jeremy Breslow 1 jakso
2013 Ben ja Kate Randy Fox 2 jaksoa
2016 Blue Bloods Big Rick Wolf 1 jakso
2017 NCIS Rikostutkijat Henry Rogers
Nuori MacGyver etsivä Greer
2018 Pukumiehet Stanley Gordon 3 jaksoa
Shades of Blue Jordan Ramsey 9 jaksoa
2019 The I-Land vankilanjohtaja Wells 2 jaksoa
2020 Black Zone kenraali Bruce Wright 1 jakso
2021 The Crew Bobby Spencer 4 jaksoa

Ääninäyttely videopeleissä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Videopeli Rooli
1995 Mr. Payback: An Interactive Movie James Konklin
1999 Indiana Jones and the Infernal Machine CIA-agentti Simon Turner
2005 Mercenaries: Playground of Destruction agentti Mitchell Buford
2012 Family Guy: Back to the Multiverse sivuäänet

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.