Bosnian sodan aikajana

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jugoslavian hajoamissotiin kuuluneen Bosnian sodan tapahtumat olivat usein verisiä ja julmia. Etenkin serbien suorittamien joukkomurhien laajuutta selvitetään yhä. Sekavien sotatapahtumien käännekohtia olivat serbien aseman heikkeneminen Serbian antaman tuen loppuessa sekä länsivaltojen epäröivä puuttuminen sodan kulkuun.

1992: Julmuutta ja pakolaisia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kevät 1992[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bosniaan oli kertynyt liittoarmeijan joukkoja mm. Sloveniasta ja Kroatiasta. Serbit valtasivat Bosnia ja Hertsegovinan itäosissa useita kaupunkeja ja suorittivat niissä etnisiä puhdistuksia. Kolmen kuukauden kuluessa monet olivat pakosalla. Serbeillä oli keväällä ja kevätkesällä itäisessä Bosniassa käynnissä "Operacija Koridor", "Operaatio käytävä" alueen puhdistamiseksi muista kuin serbeistä. Serbit toimivat tässä operaatiossa itäisessä Bosniassa Podrinjen alueella, Bosanska Posavinassa ja Bosanska Krajinassa.

Kyliä tyhjennettiin ja kymmeniä vankileirejä perustettiin eri puolille Bosniaa. Tynkä-Jugoslavia asetettiin öljynvientikieltoon ja kauppasaartoon, jota ei tosin valvottu ja joka ei toiminut kunnolla. Kesän aikana piiritettyyn Sarajevoon satoi valtavat määrät kranaatteja. Sarajevon lisäksi myös Tuzla ja Goražde olivat saarroksissa.

25. huhtikuuta 1992 Jugoslavia oli kutsuvinaan liittoarmeijan pois Bosnia ja Hertsegovinasta. Käytännössä liittoarmeijan vetäminen merkitsi sen muuttamista Bosnian serbien armeijaksi BSA:ksi. Näin ollen Bosnian sota pysyi virallisesti sisällissotana, johon YK:n jäsenvaltiot eivät saaneet viedä aseita. Jugoslavian liittoarmeija itsenäistyneessä Bosnia ja Hertsegovinassa olisi ollut vieraan vallan armeija, jota vastaan Bosnia ja Hertsegovina olisi saanut ostaa aseita. Bosniakkien asepula oli suuri: esimerkiksi Sarajevossa heillä oli yksi rynnäkkäkivääri kolmea sotilasta kohti.

Toukokuun alussa serbeillä oli maasta hallussaan 70 %, kroaateilla 20 % ja bosniakeilla (muslimeilla) 10 %, kun alueen kansasta oli bosniakkeja 70 %.lähde? Näinä aikoina tynkä-Jugoslavia joutui YK:n ja EY:n kauppasaartoon. Kroatia, Slovenia ja Bosnia ja Hertsegovina hyväksyttiin YK:n jäseniksi.

  • 1. maaliskuuta Barrikadeja ensi kertaa Sarajevossa, ampumista serbihäissä.
  • 2. maaliskuuta Bosnia ja Hertsegovinassa pidettiin kansanäänestys itsenäisyydestä, ja ääriserbit tulittivat rauhanmielenosoitusta Sarajevossa.
  • 3. maaliskuuta Alija Izetbegović julisti Bosnia ja Hertsegovinan itsenäiseksi.
  • 4. maaliskuuta serbit aloittivat hyökkäyksensä Bosanski Brodiin ja Kupresiin. Hyökkäystä jatkettiin seuraavana päivänä.
  • 5. maaliskuuta suuria rauhanmielenosoituksia Sarajevossa.
  • 3. huhtikuuta serbit hyökkäsivät Bijeljinan kaupunkiin tappaen siellä 150 ihmistä ja ajaen lopun väestön pakoon. Monet katsovat tämän aloittaneen Bosnian sodan.
  • 7. huhtikuuta Sarajevossa räjähteli kranaatteja ja kuultiin automaattiaseiden tulitusta sen jälkeen kun Bosnian presidentti Alija Izetbegović kieltäytyi perumasta kansalliskaartin ja poliisin reserviyksikköjen liikekannallepanoa. Bosnia ja Hertsegovinassa oli käynnissä täysi sota. Samaan aikaan EU ja Yhdysvallat tunnustivat Bosnia ja Hertsegovinan itsenäisyyden.
  • 8. huhtikuuta serbien johtama Jugoslavian liittoarmeija pommitti Bosnia ja Hertsegovinassa Brijegin ja Čitlukin kroaattikaupunkeja.
  • 9. huhtikuuta Serbiasta saapuneet serbijoukot hyökkäsivät Višegradiin ja Zvornikiin jonka valtasivat, kuten myös Kupresin. Taisteluja Mostarissa, Derventassa ja Focassa. Široki Brijegiä ja Čitlukia pommitettiin toisen kerran.
  • 10. huhtikuuta Jugoslavian armeijan panssarit seisoivat paikoillaan serbitshetnikkien vallatessa Zvornikin.
  • 12. huhtikuuta liittoarmeija valtasi lisää aluetta Bosnia ja Hertsegovinassa, ja armeijan yksiköitä tunkeutui Modricaan ennen aamunsarastusta.
  • 14. huhtikuuta Bosnian presidentti Izetbegović mainitsi Jugoslavian liittoarmeijan kuljettavan serbitshetnikkejä Kroatiasta Kninin alueelta ja Serbiasta.
  • 15. huhtikuuta serbit hyökkäsivät Fočaan, Mostariin ja Goraždeen sekä muihin Bosnia ja Hertsegovinan muslimikaupunkehin rikottuaan Euroopan Yhteisön räätälöimän rauhansopimuksen.
  • 16. huhtikuuta serbit valtasivat Višegradin.
  • 17. huhtikuuta serbit valtasivat Fočan.
  • 19. huhtikuuta serbit tulittivat Sarajevoa kostoksi siitä, että eräs yhdysvaltalainen virkamies saapui tuomaan humanitaarista apua Bosniaan.
  • 20. huhtikuuta Jugoslavian liittoarmeija tulitti Mostaria ainakin kolme tuntia. Kohteena oli tiheästi asuttu alue.
  • 21. huhtikuuta Sarajevossa taisteltiin laajalti ja kaupungin saarto alkoi.
  • 22. huhtikuuta Jugoslavian ilmavoimien kohteina olivat seuraavat kaupungit: Široki Brijeg, Čitluk, Grude ja Caplina.
  • 23. huhtikuuta Jugoslavian liittoarmeijan tukemat serbisissit hyökkäsivät entistä voimakkaammin saarrettujen serbikaupunkien kimppuun, mm. Sarajevoon sekä pienempiin kaupunkeihin. Samana päivänä Yhdysvallat syytti Serbian hallitusta ja Jugoslavian liittoarmeijaa Bosnian hirveästä tilanteesta.
  • 27. huhtikuuta Jugoslavia veti virallisesti armeijansa pois – joitain joukko-osastoja siirrettiinkin Serbiaan hämäyksen vuoksi, mutta pääosa liittoarmeijan kalustoa jäi Bosnia ja Hertsegovinaan. Bosnia ja Hertsegovinassa toimivat Jugoslavian liittoarmeijan yksiköt nimettiin virallisesti Bosnian serbiarmeijaksi BSA:ksi.
  • 30. huhtikuuta taisteltiin ainakin viidessä kaupungissa pohjoisessa, itäisessä ja eteläisessä Bosniassa, samoin Sarajevossa. Jugoslavian armeija jatkoi Mostarin tulittamista tykein, raketein ja kranaatinheittimin.
  • 28. huhtikuuta Bosnia ja Hertsegovinan hallitus pyysi YK-joukkoja pysäyttämään tai hidastamaan serbien hyökkäyksiä.
  • 30. huhtikuuta Bosniasta Kroatiaan vievät Brcon ja Bosanski Samacin sillat tuhottiin.
  • 1. toukokuuta Jugoslavian liittoarmeija kaappasi vähäksi aikaa Bosnian presidentin Alija Izetbegovićin.
  • 2. toukokuuta EY:n tarkkailija tapettiin Mostarin lähellä.
  • 3. toukokuuta serbisissit ja liittoarmeija tulittivat raivokkaasti Sarajevon muslimikorttelia. Tähänastisista kaikkein voimakkain hyökkäys alkoi iltapäivällä ja kesti yöhön.
  • 6. toukokuuta Jugoslavian ilmavoimat laukaisivat raketteja valikoituihin kohteisiin Sarajevossa, ja serbien sissijoukot jatkoivat hyökkäystään kaupungissa. Serbit rikkoivat tulitaukoa, USA vaati ETYK:iltä terävästi Serbian vastaisia toimia.
  • 13. toukokuuta Jugoslavian liittoarmeija sanoi lakanneensa komentamasta Bosnia ja Hersegovinassa toimivia joukkoja, jotta sen emämaa Jugoslavia (jota Serbia johti) välttäisi kansainvälisiä sanktioita.
  • 19. toukokuuta Bosnia ja Hertsegovinan ulkoministeri Haris Silajzićin mukaan sota oli Jugoslavian hyökkäys Bosnia-Hertsegovinaan, ei serbien, muslimien ja kroaattien välinen sota. Samana päivänä Jugoslavian liittoarmeija vetäytyi virallisesti sarajevosta.
  • 20. toukokuuta sanktioita tynkä-Jugoslaviaa vastaan.
  • 25. toukokuuta useimmat Jugoslavian armeijan yksiköt vetäytyivät Sarajevosta.
  • 26. toukokuuta Yhdysvaltain tiedottaja Richard Boucher ei uskonut Jugoslavian/Serbian olevan tietämätön armeijansa toimista Bosniassa. Hänen mukaansa sota Bosniassa oli Jugoslavian hallituksen ja liittoarmeijan syytä. Hiukan myöhemmin Boucher totesi Serbian luoneen, varustaneen ja tukevan jatkuvasti Bosnia-Hertsegovinassa toimivia serbisotilaita ja serbien puolisotilaallisia joukkoja, vaikka serbit olivat muka vetäneet tukensa pois Bosnia-Hertsegovinassa toimivalta armeijalta.
  • 27. toukokuuta kranaatti ammuttiin leipäjonoon Sarajevossa.[1]
  • 28. toukokuuta Yhdysvaltain Jugoslavian suurlähettilään mukaan sota Bosnia-Hertsegovinassa oli Slobodan Miloševićin johtaman Serbian hyökkäys itsenäistä Bosnia-Hertsegovinaa vastaan.
  • 30. toukokuuta YK julisti Serbian ja Montenegron asesaartoon.

Kesä 1992[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesällä 1992 sodan riehuessa kiivaana kroaattien Länsi-Hertsegovina julistautui itsehallintoalueeksi. Tämä ennakoi sotaa myös bosniakkien ja kroaattien kesken. Kansallismielisestä Dobrica Ćosićista tuli tynkä-Jugoslavian ensimmäinen presidentti ja liberaalista Milan Panićista pääministeri. Sekä Cosic että Panic ajautuivat syksyllä ilmiriitaan Miloševićin kanssa, ja poistuivat 1993 politiikasta, Panic presidentinvaalitappion jälkeen.

Loppukesällä entistä enemmän kansallismielistynyt Serbia oli taloussaarrossa YK:n, EY:n ja ETYK:n julistusten takia. Serbiaa ei oltu tuomittu hyökkääjäksi, eikä mikään valtio halunnut asettaa sotilasjoukkojaan NATO:n tai EY:n tueksi. Heinäkuussa alettiin lopulta puhua etnisistä puhdistuksista entisessä Jugoslaviassa. Julki tuli monia kertomuksia kokemuksista serbien keskitysleireiltä, joiden kaltaisten luultiin jääneen historiaan. Alueelta pakeni 2,25 miljoonaa ihmistä. Uusia pakolaisia tuli 10 000 päivässä. t

  • 5. kesäkuuta Jugoslavian liittoarmeijan viimeiset joukot vedetiin pois Sarajevosta.
  • 9. kesäkuuta Bosnia-Hertsegovinan hallitus julkaisi käännöksen nauhoituksesta jolla on käsky pommittaa kaikkia Bosnia-Hertsegovinan kaupunkeja: "Polta se kaikki".
  • 8. kesäkuuta YK:n turvallisuusneuvosto päätti avata Sarajevon lentokentän.
  • 14. kesäkuuta kroaatit miehittivät osan Mostarista.
  • 15. kesäkuuta Izetbegović julisti Bosnia-Hertsegovinaan sotatilan, joka koski muslimeja ja kroaatteja.
  • 16. kesäkuuta Bosnia-Hertsegovina ja Kroatia sotilasliittoon.
  • 19. kesäkuuta Kroaatit perustivat Herceg-Bosnan kroaattiyhteisön, ja serbit vetäytyivät Sarajevon lentokentältä.
  • 20. kesäkuuta Bosnia-Hertsegovina ilmoitti täydestä sotatilasta ja liikekannallepanosta.

EY:n kokouksessa Itävalta tuomitsi Serbian niin kuin Bosnian ulkoministeri Haris Silajdžić.

  • 26. kesäkuuta Serbian presidentti Slobodan Milošević sanoi rauhanneuvottelija Lordi Carringtonille, ettei tunnusta Bosnia-Hertsegovinan itsenäisyyttä.
  • 28. kesäkuuta Ranskan presidentti Mitterand vieraili Sarajevossa.
  • 29. kesäkuuta Ensimmäinen avustuskone laskeutui Sarajevon lentokentälle, jonne nousi salkoon YK:n lippu. Kanadan YK-joukot siirtyivät Kroatiasta Bosniaan, ja Yhdysvaltain laivaston laivue siirtyi Adrianmerelle.
  • 30. kesäkuuta Kroatiassa olevian UNPROFOR-joukkojen toimialue laajeni Bosnia-Hertsegovinaan.
  • 3. heinäkuuta Sarajevon ilmasilta alkoi.
  • 10. heinäkuuta NATO ja WEU julistivat tynkä-Jugoslavian laivastosaartoon.
  • 12. heinäkuuta serbit hyökkäsivät 50 000 asukkaan Gorazdeen. Samana päivänä saarrettu Dobrinja vastaanotti enimmäisen YK:n avun 71:nä saartopäivänään.
  • 14. heinäkuuta serbit katkaisivat Sarajevosta veden ja sähkön tehden kaupungin 400 000 asukkaan elämän tukalaksi.
  • 15. heinäkuuta Lontoossa alkoivat lordi Carringtonin rauhanneuvottelut.
  • 17. heinäkuuta UK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n mukaan kolme miljoonaa ihmistä on lähtenyt pakoon Bosniassa ja Bosniasta.
  • 18. heinäkuuta "39:s" tulitauko.
  • 21. heinäkuuta Sarajevon lentokenttä oli suljettu.
  • 29. heinäkuuta serbit ajoivat Länsi-Bosniasta pois tuhansia muslimeja ja sovelsivat pelottelutaktiikkaa. Muslimit joutuivat kirjoittamaan todistuksen omaisuuden luovutuksesta.
  • 3. elokuuta Bosnia-Hertsegovina presidentti Izetbegović pyysi YK:ta poistamaan asesaarron Bosnia-Hertsegovinan osalta.
  • 4. elokuuta julkistettiin tieto Bosnia-Hertsegovinassa olevista keskitysleireistä, joilla vangittuja muslimeja ja kroaatteja pidettiin nälässä, kidutettiin ja tapettiin pienimmistäkin syistä.
  • 6. elokuuta serbit tulittivat Sarajevoa ankarasti tykistöllä ja kranaatein. Elokuun loppuun mennessä Bosniassa oli kuollut teloituksissa arviolta 40 000 henkeä.
  • 25. elokuuta Lontoon rauhankonferenssi.
  • 28. elokuuta serbit väijytettiin Goradzen lähellä.

Syksy 1992[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syyskuussa Bosnia-Hertsegovinaan lähetettiin 6 000 rauhanturvaajaa lisää, kun siellä ennestään oli ollut 1 500. Kroatiaa suojaavien UNPROFOR-joukkojen toiminta-alue laajennettiin Bosnia-Hertsegovinaan suojaamaan avustusjärjestöjen toimintaa. YK oli aloittanut avustuskuljetukset piiritettyyn Sarajevoon.

Talvi 1992[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvi 1992–1993 oli lauha Jugoslaviassa, eikä ihmisiä kuollut sadoin tuhansin kylmään ja nälkään kuten oli pelätty. Sarajevoa pommitettiin ankarimmin juuri tänä talvena.

1993: Epäonnistuneet rauhanneuvottelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1993 alkoivat sodan pitkälliset ja monta kertaa epäonnistuneet rauhanneuvottelut. Haagiin perustettiin entisen Jugoslavian sotarikoksia tutkinut tuomioistuin ICTY. Rauhanneuvottelujen alettua tammikuussa 1993 vain kroaatit allekirjoittivat rauhansopimuksen. 25. maaliskuuta sen allekirjoittivat kroaatit ja bosniakit, serbit eivät. Serbit hylkäsivät ajatuksen rauhasta myös huhtikuussa, samoin YK:n rauhansuunnitelman 6. toukokuuta. Kesäkuussa erotettiin Jugoslavian presidentti Dorrica Ćosić.

Kevät 1993[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keväällä 1993 alkoi sota myös bosniakkien ja kroaattien välillä. Tähän asti serbejä vastaan liittoutuneiden bosniakkien ja kroaattien väliset vihamielisyydet saivat alkunsa rauhansopimuksen suunnitellusta maajaosta ja yltyivät nopeasti verisiksi taisteluiksi mm. Mostarissa.

  • 8. tammikuuta murhattiin Bosnia-Hertsegovinan varapääministeri.
  • 9. tammikuuta EY:n raportin mukaan serbit olivat tähän mennessä raiskanneet Bosniassa ainakin 20 000 musliminaista järjestelmällisesti tarkoituksenaan häpäistä heidät.
  • 14. tammikuuta taisteltiin Bosnian muslimien ja kroaattien välillä.
  • 15. tammikuuta kranaatti osui vesijonoon Sarajevossa.
  • 16. tammikuuta Jugoslavian liittoarmeija toimi Bosniassa vaikka oli virallisesti sieltä vetäytynyt.
  • 20. tammikuuta Bosnia-Hertsegovinan serbiparlamentti esitti oman rauhansuunnitelmansa.
  • 20. tammikuuta presidentti Bushille toimitettu raportti kertoi serbien suorittamista julmuuksista ja tappamisesta jotka olivat suurimpia sitten natsiaikojen. Yhdysvaltain tiedustelupalvelun mukaan Bosnia-Hertsegovinassa toimi ainakin 135 keskitysleiriä huolimatta Radovan Karadžićin elokuussa 1992 antamasta lupauksesta sulkea leirit.
  • 28. tammikuuta Sarajevoa pommitettiin ankarasti: ainakin 10 kuoli ja 70 haavoittui.
  • 1. helmikuuta rauhankonferenssi siityi nopeasti Genevestä New Yorkiin.
  • 7. helmikuuta Bosnian serbijoukot tyhjensivät Trebinjen ajaen 4000 ei-serbiä pakoon. Seuraavana päivänä serbit uudistivat etnisen puhdistuksen Cerskassa, Kamenicassa ja muissa Drina-joen varrella olevan Zvornikin ylisissä kaupungeissa Itä-Bosniassa.
  • 17. helmikuuta YK keskeytti avustuskuljetukset Bosnia-Hertsegoviaan.
  • 17. helmikuuta serbit pysäyttivät YK:n etenemisen Cerskaan.
  • 23. helmikuuta YK päätti perustaa sotarikostuomioistuimen käsittelemään Bosnia-Hertsegovinan sotarikoksia.
  • 26. helmikuuta serbit sallivat avustussattueen pääsyn saarrettuun Goradzen muslimikaupunkiin Bosniassa 12 päivän viivytyksen jälkeen.
  • 3. maaliskuuta serbijoukot aloittivat aamuhämärissä hyökkäyksen Cerskan pikkukaupunkiin. Bosniakit joutuivat vetäytymään asemista voimakkaan kranaattitulituksen takia. Seuraavana päivänä bosniakkien vastarinta murtui ja serbit tulittivat bosniakkisiviilejä kranaatein.
  • 5. maaliskuuta 1 500 bosniakkia oli haavoittunut ja pakolaisia lähti kohti Srebrenican kaupunkia. Pari päivää myöhemmin serbit tulittivat kaupunkia kostoksi siitä, että kaupunki vastaanotti Yhdysvaltain ilmasta pudottamaa apua. Cerska oli yksi ensimmäisistä Yhdysvaltain avustamista kaupungeista.
  • 11. maaliskuuta englantilaisa YK-joukkoja joutui serbien vangeiksi Konjevic Poljessa.
  • 11. maaliskuuta YK-joukkojen komentaja kenraali Morillon saapui Srebrenicaan.
  • 13. maaliskuuta serbit tappoivat 20 naista ja lasta, jotka kävelivät YK:n ajoneuvon ympärillä siinä toivossa, että pääsisivät turvallisesti pois kaupungista.
  • 13. maaliskuuta ensimmäinen englantilainen sotilas kuoli Bosniassa ambulanssia suojatessaan.
  • 14. maaliskuuta Borislav Herak, serbisotilas, tunnusti osallistuneensa etnisiin puhdistuksiin. Herakin milestä Vojislav Šešelj ja Miro Vuković olivat etnisiä puhdistuksia edistävät poliitikot. Samana päivän aloitettiin vakavasti sairaitten kuljetukset ilmateitse saarretuista Tuzlasta ja Srebrenicasta. Bosnian YK-joukkojen komentaja Philippe Morillon vaati serbejä lopettamaan hyökkäyksenäs Srebrenicaa vastaan. Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan Srebrenicassa oli 60 000 ihmistä, joista 2 000 oli kuollut sairauksiin ja nälkään sekä heitteillejätön takia.
  • 15. maaliskuuta serbitankit vyöryivät Konjevic Poljeen ajaen muslimeita Srebrenicaan. Tämän vahvisti brittiläinen YK-joukkojen majuri.
  • 19. maaliskuuta bosniakit kuulivat radiosta puhetta, josta päätellen serbit tappoivat Cerskan kylän vallattuaan useita siviilejä. Samana päivänä serbit tulittivat taas Sarajevoa ja Srebrenicaa.
  • 21. maaliskuuta serbikoneiden nähtiin pommittavan lentokiellosta huolimatta kahta muslimikylää, Gladovicia ja Osaticaa.
  • 28. maaliskuuta YK:n avustussaattue saapui Srebrenicaan.
  • 8. huhtikuuta NATO:n suunnitelma ilmatilan valvonnasta hyväksyttiin. Laittomia aseita YK:n ajoneuvoissa.
  • 12. huhtikuuta NATO:n operaatio "Lentokielto" alkoi Bosnia-Hertsegovinan yllä.
  • 15. huhtikuuta HVO määräsi alueellaan olevan Bosnian armeijan yksiköt komentoonsa.
  • 16. huhtikuuta Srebrenicasta YK:n suoja-alue.
  • 21. huhtikuuta Srebrenicasta YK:n aseistamaton vyöhyke.
  • 27. huhtikuuta Yhdysvallat lupasi olla tekemättä omia operaatioitaan Bosnia-Hertsegovinssa ilman YK:n suostumusta.
  • 1. toukokuuta Ateenan konferenssi.
  • 5. toukokuuta Bosnia-Hertsegovinan serbiparlamentti hylkäsi Vance-Owenin rauhansuunnitelman.
  • 6. toukokuuta YK julisti suoja-alueita Bosnia-Hertsegovinaan.
  • 9. toukokuuta Kroaatit aloittivat hyökkäyksen Bosnia-Hertsegovinassa.
  • 15. toukokuuta Bosnian serbien kansanäänestys.
  • 22. toukokuuta Washingtonin sopimus yhdistetyistä toimista Bosnia-Hertsegovinassa.
  • 31. toukokuuta NATO:n koneet saivat YK:n turvallisuusneuvoston luvalla ampua alas Jugoslavian koneita Bosnia-Hertsegovinan yllä, mutta eivät saaneet suojata YK:n suoja-alueita eivätkä maassa olevia YK-joukkoja.

Kesä 1993[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinäkuussa rauhanneuvottelut alkoivat uudemman kerran. Serbit, kroaatit ja bosniakit sopivat maan jakamisesta kolmesta tasavallasta koostuvaksi liittovaltioksi.

Syksy 1993[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuussa serbit ja kroaatit suostuivat ehdotukseen maan jakamisesta, bosniakit eivät. Ehdotus suosi serbejä joiden valtaamasta alueesta vähennettiin vain 3%[2]. YK:n rauhansovittelija Thorvald Stoltenberg syytti bosniakkeja rauhansopimuksen kaatamisesta. Serbialue oli yhtenäinen, sillä Banja Lukan ympäristön serbialue yhdistyi Brcon käytävän kautta muslimeista puhdistettuun Itä-Bosniaan. Kroaattialueet puolestaan rajoittuvat Kroatiaan. Näin Serbia ja Kroatia jakoivat Bosnia-Hertsegovinan jättäen bosniakeille alueen, johon he eivät olleet tyytyväisiä. Bosniakkien sotatilanne oli tuolloin hyvin heikko. Syyskuussa muslimeille luvattiin käytävä Adrianmerelle, mutta he vaativat silti lisää alueita.

Talvi 1993[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1994: Serbien asema heikkenee[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1994 alkoi näkyä merkkejä asetelmien muuttumisesta serbejä vastaan. Serbeillä oli Bosniassa kolme ryhmittymää, joiden väliset ristiriidat tulivat esille. Krajinan serbitasavalta oli ajoittain huonoissa väleissä tynkä-Jugoslavian kanssa. Helmikuussa 1994 bosniakit ja kroaatit pääsivät sopimukseen ja näiden kahden kansan taistelut taukosivat viimeistään maaliskuussa 1994. Mutta samaan aikaan ajettiin Bosnian serbialueilta pois miljoona ihmistä ns toisessa puhdistusaallossa, ensimmäinen oli ollut 1992. Yhdysvallat painosti Mate Bobanin pois Bosnian kroaattien johtajan paikalta. Kroaatit saivat salaa lännestä aseita esim. CIA:n kautta.

Kevät 1994[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tammikuussa 1994 serbit vetäytyivät Sarajevon ympäristöstä, kun NATO suunnitteli iskuja maakohteisiin Bosnia-Hersegovinassa. Helmikuussa YK ehdotti ilmaiskujen laajentamista Sarajevon suojelemiseksi. Serbit hyökkäsivät Gorazeen 10. huhtikuuta ja hävittivät mm. kaupungin vesilaitoksen. Nato iski heti YK:n pyynnöstä siellä oleviin serbiasemiin ja 6. kesäkuuta serbit vetäytyivät Gorazesta kolmen kilometrin päähän. Serbia lakkasi myös antamasta tukeaan Bosnian serbeille.

  • 21. tammikuuta Venäjän parlamentti päätti Serbiaa vastaan suunnattujen sanktioiden lakkauttamisesta ja vastusti Naton ilmaiskuja.
  • 5. helmikuuta 1994 serbien kranaatti tappoi 61 henkeä Sarajevon torilla, jolloin kansainvälinen painostus pakotti serbit vetämään kranaatinheittimet ja raskaat aseensa piiritetystä Sarajevosta ja sitä ympäröiviltä kukkuloilta 20 kilometrin säteeltä. Kaikkiaan Sarajevon torin tulituksessa kuoli 200 ihmistä. Sarevejossa alkoi viiden kuukauden tulitauko 9. helmikuuta, ja taistelut laantuivat hieman keväästä 1994 lähtien koko Bosniassa.
  • 9. helmikuuta Pohjois-Atlantin neuvosto valtuutti NATO:n Etelä-Euroopan joukkojen (CINCSOUTH) komentajan käyttämään ilmaiskuja, jos serbit eivät vedä raskaita aseitaan Sarajevon läheltä.
  • 28. helmikuuta Nato ampui alas kaksi serbikonetta YK:n lentokieltoalueella Bosnia-Hertsegovinassa.
  • 12. maaliskuuta Nato antoi läheistä ilmatukea Bihacin lähellä ranskalaisille YK-joukoille.
  • 10. huhtikuuta Nato teki rajoitetun ilmahyökkäyksen saarretun Gorazden kaupungin ympäristöön, kun serbit olivat haavoittaneet ranskalaista YK-sotilasta. Seuraavana päivänä hyökkäys uusittiin serbien edetessä kohti Gorazdea.
  • 26. huhtikuuta serbijoukot vetivät raskaat aseensa Gorazden ympäristöstä ja päästivät pidättelemänsä YK-saattueen apuun.

Kesä 1994[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

13. toukokuuta suurvallat esittivät rauhansuunnitelman, joka sopi Miloševićille muttei Bosnian serbeille, koska heille jäi siinä vain 40 % Bosnian alueesta. Serbiparlamentti hylkäsi suunnitelman 20. heinäkuuta ja järjesti kansanäänestyksen, jossa 90 % serbeistä vastusti uutta rauhansuunnitelmaa. Slobodan Miloševićin mielestä äänestys oli farssi. Luultavasti Milošević halusi jo eroon Bosnian sodasta, sillä se nakersi Jugoslavian taloutta. 26. heinäkuuta serbit vaativat kaiken Sarajevoon menevän liikenteen sulkemista, YK halusi jättää väylät auki humanitaariselle avulle. Heinäkuun lopulla ilmestyikin Miloševićin valvomassa Politika-lehdessä Miloševićin luottohenkilön Tynkä-Jugoslavian presidentin Zoran Lilićin haastattelu, jossa tämä syytti Bosnian serbejä monista laittomuuksista ja moraalittomuudesta. Lilić syytti mm Bosnian serbitasavaltaa laittoman rahan painamisesta ja siten inflaation kiihdyttämisestä, mikä piti paikkaansa. Lilić syytti Bosnian serbejä Sarajevon piirityksistä ja pommituksita "vastoin lupauksia", samoin kuin siviiliväestän terrorisoimisesta ja ei-Serbian karkotuksista omilta alueiltaan. Lilićin mukaan Karadžić oli kieltäytynyt tukemasta Miloševićin tukemaa rauhanaloitetta ollen kiittämätön emämaan serbiveljiä kohtaan. Miloševićin ohjaama Karadžićin vastainen propaganda aiheutti hämmennystä Balgradissa, hänhän hylkäsi Suur-Serbia-hankkeen. Seseljin radikaalipuolue tuomitsi Serbian Bosnian serbialueisiin kohdistaman taloussaarron laittomaksi, toinen oppositiomies Vuk Draškovic, joka oli vastustanut Bosnian sotaa turhana ja vaarallisena, sanoi Miloševićin tulleen lähemmäs hänen kantojaan. Serbian demokraattinen oppositio, Kostunican DSS ja Djindjicin DS vastustivat Miloševićin tukemaa Bosnian rauhansuunnitelmaa. Kroatian serbivaltiossa Krajinassa Miloševićin kannatus romahti, ja suuri osa alueen eliittiä pakeni Kroatian hyökkäyksen pelossa serbiaan.

Syksy 1994[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

5. elokuuta NATO hyökkäsi serbien kimppuun tuhoten Sarajevon lähellä serbien miehistönkuljetusvaunun, kun serbit olivat vieneet YK:lta aseita. Serbit palauttivat aseet seuraavana päivänä. Viiden kuukauden mittainen tulitauko Sarajevossa päättyi 10. elokuuta kranaattituleen. Kostoksi ilmaiskusta serbit katkaisivat YK:n sotilaalliset ja avustuskuljetukset. Sarajevon lentokenttä suljettiin ja kaupunki jäi ilman vettä ja sähköä. Syyskuun lopulla Sarajevossa oli ruokaa enää kahdeksi viikoksi.

4. elokuuta Milošević veti näkyvän tukensa Bosnian serbeiltä ja antoi YK-joukkojen asettua rajavartijoiksi Drina-joelle, sillä Bosnian serbit olivat jo kolmannen kerran hylänneet kansainvälisen rauhansuunnitelman. Bosnian serbitasavallan johtajat eivät enää päässeet asuinsijoilleen Serbiaan ja Montenegroon. Serbian ja Bosnian välinen raja sulkeutui virallisesti muilta kuin humanitaarisilta kuljetuksilta. Milošević asettui Bosnian serbejä vastaan, sillä kansainvälinen kauppasaarto oli ajanut Jugoslavian talouden alas. Bosnia-Hertsegovinan serbialueesta oli tullut Serbialle rasite sodan pitkittyessä. Noin 20 % Jugoslavian kansantuotteesta oli mennyt Bosnian serbien auttamiseen.

Bosnian serbijohtaja Radovan Karadžićin mielestä Jugoslavian aloittama saarto oli vielä ankarampi kuin Jugoslavian kansainvälinen kauppasaarto. Yhdysvallat uhkasi purkaa bosniakkien asesaarron jos serbit edelleen hangoittelevat. Yhdysvaltain ulkoministeri Warren Christopher lupasi Serbialle kauppasaarron lieventämistä, jos se ei enää auta Bosnian serbejä ja päästää kansainväliset tarkkailijat valvomaan Jugoslavian ja Bosnian serbialueiden välille.

  • 4. syyskuuta Bosnian serbit varastivat panssarivaunun YK:n varastosta. Seuraavana päivänä NATO hyökkäsi ilmasta serbien kimppuun, jolloin nämä palauttuvat YK:lta varastamansa kaluston.
  • 10. syyskuuta äärinationalistinen Bosnian Serbian TV:n pääkuuluttaja Risto Djogo löytyy kuolleena Zvornik-järvestä[3] pudottuaan humalassa jyrkänteeltä tai murhattuna. Djogo oli kääntynyt Milosevicia vastaan vähän ennen kuolemaansa[4]. Juuri ennen kuolemaansa Djogu oli käynyt Arkanin rakastajattaren poptähti ceca Valikovicin konsertissa[5].
  • 22. syyskuuta NATO:n ilmavoimat iskivät Sarajevon lähelle ja tulittivat mm. panssaroitua ranskalaista YK-ajoneuvoa.

Talvi 1994[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marraskuussa serbit kaappasivat jopa 400 YK:n UNPROFOR-joukkojen sotilasta panttivangeikseen, kun NATO oli pommittanut Kroatiassa olevaa Ubdinan lentokenttää 24. marraskuuta. Venäjäkin oli tukenut ilmaiskuja.

  • 24.25. marraskuuta Bosnian ja Kroatian serbit etenivät Luoteis-Bosniassa Bihacin lähelle vallaten alueesta neljänneksen. NATO teki ilmaiskuja alueelle. Joulukuussa serbit vapauttivat viimeiset vangitsemistaan rauhanturvaajista, mutta seisauttivat polttoainekuljetukset Sarajevoon.
  • 7. joulukuuta Ranska päätti vetää omat YK-joukkonsa saarretulta Bihacin alueelta. Ranska halusi vetää kaikkien maiden YK-joukot Bosnia-Hertsegovinasta, mutta Englanti vastusti ajatusta.

1995: Taisteluiden jälkeen rauha[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1. tammikuuta 1995 julistettiin tulitauko Bosniaan serbien ja bosniakkien välille. 7. helmikuuta Bihacissa taistelivat serbien tukemat Fikret Abdićin muslimit ja Bosnian hallituksen joukot. Bihacissa kärsittiin nälästä ja lääkepulasta, ja 15. helmikuuta YK:n avustussaattue pääsi lopulta sinne auttamaan 200 000 saarrettua. 28. helmikuuta bosniakit hyökkäsivät Keski-Bosniassa ja sadat serbit pakenivat. Bihacissa taisteltiin ankarasti.

Kevät 1995[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bosnian hallityksen mukaan sodassa oli 18. maaliskuuta mennessä kuollut 250 000 muslimia ja kroaattia. Kadonneitten lukumääräksi ilmoitettiin 11 000 ja pakolaisten ja 1,7 miljoonaa.lähde? Maaliskuussa Bosnian serbit suorittivat täydellisen liikekannallepanon vastauksena muslimijohtoisen bosniakkihallituksen hyökkäyksiin. 27. maaliskuuta YK uhkasi aloittaa ilmaiskut serbejä vastaan, jos sebien saartamien YK:n suoja-alueitten Sarajevon, Bihacin, Tuzlan ja Gorazen piiritys ei lopu.

  • 15. maaliskuuta NATO suunnitteli YK-joukkojen evakuoimista Bosnia-Hertsegovinasta.
  • 1. toukokuuta tammikuussa alkanut tulitauko päättyi ja taistelut alkoivat uudelleen. Kroatia valtasi Länsi-Slavonian Operaatio Salamassa toukokuun alussa. Bosnian serbit eivät auttaneet heimoveljiään Kroatiassa. Länsi-Slavonian serbejä pakeni mm. Bosniaan.
  • 31. toukokuuta Serbit hyökkäsivät Gorazdeen pakottaen YK-joukot hakemaan suojaa kun bosniakit ja serbit taistelivat.

Kesä 1995[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toukokuussa serbit ottivat 375 YK:n sotilasta panttivangeikseen heinäkuuhun asti. Panttivenkien otto toistui kesällä 1995. Tämä romahdutti tyystin 23 000 miehen vahvuisten YK-joukkojen arvovallan. Serbit varastelivat YK-joukoilta aseita ja hyökkäilivät rauhanturvaajien kimppuun. YK-joukot eivät kyenneet edes puolustamaan itseään, saatikka puuttumaan sotatoimiin Bosnia-Hertsegovinassa. Tämän takia Yhdysvallat ja muutamat Euroopan maat sopivat 3. kesäkuuta alle 10 000 miehen raskasti aseistettujen ns. nopean vastaiskun joukkojen sijoittamisesta. Ensimmäiset nopean toiminnan joukot saapuivat Sarajevoon heinäkuussa. NATO:kin kannatti YK-joukkojen vahvistamista, mutta oli haluton sekaantumaan suoraan Bosnia-Hertsegovinan taisteluihin.

11. heinäkuuta Bosnian serbijoukot hyökkäsivät Srebrenicaan ja hieman myöhemmin myös Zepaan surmaten ainakin 3 000 bosniakkia. Seuraavana päivänä alkoivat etniset puhdistukset Srebrenicassa ja Potocarissa. Länsimaiden johtajat jatkoivat kokouksessaan 21. heinäkuuta entistä uhkailulinjaansa ja halusivat ilmaiskuin estää serbejä valtaamasta Gorazea.

23. heinäkuuta kroaatit ja bosniakit sopivat yhteisistä toimista serbejä vastaan. Sarajevossa räjähti kranaatti surmaten 37 henkeä. YK päätti siirtää raskaasti aseistettuja nopean toiminnan joukkoja Sarajevoon, ja islamilaisten maiden järjestö IOC päätti lopettaa asevientikiellon Bosnia-Hertsegovinan osalta. Kaksi päivää myöhemmin serbit valtasivat saarretun Zepan kaupungin ajaen 16 000 bosniakkia pakoon. Samana päivänä kansainvälinen Jugoslavia-tuomioistuin asetti Bosnia-Hertsegovinan serbivaltion johtajan Radovan Karadžićin syytteeseen samoin kuin serbikenraali Ratko Mladićin. Syytteissä mainittiin mm. siviiliväestöön kohdistuvat murhat, ryöstäminen, rikokset ihmisyyttä vastaan sekä kansanmurha.

Heinäkuussa pelättiin Bosnia-Hertsegovinan sodan laajenevan Balkanilta muualle, mm. Turkin ja Kreikan välille ja myös häirisevän USA:n, EU:n ja Venäjän välejä. Asevientikiellon purkamisesta alettiin puhua, mikä merkitsi sitä, että sodan realiteetit oli täysin tajuttu kansainvälisesti. Ajateltiin Venäjän alkavan aseistaa serbejä, jos asevientikielto puretaan kroaattien ja bosniakkien osalta. Siksi Ranska ja Iso-Britannia vastustivat asevientikiellon purkamista. Ranska oli viiden suurvallan yhteysryhmästä se, joka kannatti kovempia otteita serbejä vastaan. USA tuki ainoastaan ilmaiskuja. 26. heinäkuuta USA:n senaatti päätti purkaa Bosnia-Hertsegovinan aseidenvientikiellon. Seuraavana päivänä Bosnia-Hertsegovinan YK:n ihmisoikeustarkkailija erosi tehtävästään, koska länsimaat olivat olleet niin saamattomia.

Syksy 1995[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muslimien koulutus ja aseistus olivat parantuneet, samoin kuin yhteistyö kroaattien kanssa. 5. elokuuta kroaatit ja muslimit hyökkäsivät leveällä rintamalla sekä Kroatiassa että Bosniassa yhteistyötä tehden ja vallaten 48 tunnissa valtavan alueen. Tämä oli Operaatio Myrsky. Hyökkäyksen aikaan Nato teki alueelle ilmaiskuja Bosnian serbien tutka- ja ilmatorjunta-asemia vastaan. NATO myös häiritsi hyökkäyksen aikana serbien viestiyhteyksiä. Näillä toimilla oli operaatiossa kuitenkin vain häviävän pieni merkitys.

28. elokuuta serbien ampuma kranaatti tappoi Sarajevon torilla 38, minkä takia Nato käynnisti seuraavana päivänä ilmahyökkäykset Bosnia-Hertsegovinaan. Pari päivää myöhemmin Nato hyökkäsi moniin serbikohteisiin saarretuissa Sarajevossa, Goradzessa, Tuzlassa ja Mostarissa sekä serbipääkaupunki Paleen haluten painostaa serbejä vetämään aseensa suoja-alueitten ympäriltä, lopettamaan hyökkäykset niitä vastaan ja avaamaan Sarajevon lentokentän sekä tieyhteydet. Tämä oli Naton operaatio Harkittu voima (Deliberate Force). Rauhanturvaajat oli lähes poistettu pommituskohteista, joten NATO:a ei voitu niin helposti kiristää. Venäjä ja Jugoslavia tuomitsivat ilmaiskut, joita jatkettiin 20. syyskuuta asti, kun serbit eivät suostuneet poistamaan aseitaan Sarajevon ympäriltä. Yhdysvallat tuki nyt muslimeja ja kroaatteja, mikä mahdollisti ilmaiskut täydessä laajuudessa.

Lopulta 8. syyskuuta hyväksyttiin Richard Holbrooken esitys rauhasta, ja 20. syyskuuta serbit vetivät raskaat aseensa Sarajevon ympäriltä. Samana päivänä Iso-Britannia lupasi lisää joukkoja Bosnia-Hersegovinaan. Tähän mennessä bosniakit olivat vallanneet jo yli puolet Bosnia-Hertsegovinasta, ja kroaatit olivat päässeet Banja Lukan lähelle. Milošević ei enää auttanut bosniakkeja. Länsimaat peinostivat kroaatteja keskeyttämään hyökkäyksensä.

Sota Bosniassa oli tullut päätökseensä. Ratkaisevaa oli ollut Serbian tuen loppuminen Bosnian serbeille. Kun vielä kroaatit ja bosniakit valtasivat suuren osan Bosniasta ja olivat valmiita valtaamaan lisää, oli sota muuttunut siellä serbeille kannattamattomaksi. Suurimman osan ajasta serbit olivat olleet vähiten rauhaa haluava osapuoli.

Daytonin rauhanneuvottelut käytiin Ohiossa Yhdysvalloissa marraskuussa 1995 ja rauhansopimus allekirjoitettiin Pariisissa 14. joulukuuta 1995. 18. joulukuuta UNPROFOR korvattiin IFOR-joukoilla.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]