Sarajevon piiritys

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Bosnian parlamenttitalo on syttynyt tuleen Sarajevon keskustassa kranaattisateen jälkeen.

Sarajevon piiritys (5. huhtikuuta 199229. helmikuuta 1996) oli Jugoslavian hajoamissotiin kuuluneen Bosnian sodan tunnetuin tapahtuma. Bosnian serbit piirittivät Bosnian hallituksen hallussa olevaa Sarajevoa ja tulittivat sitä muun muassa kranaatinheittimillä. Verinen, tuhoisa ja Sarajevon kaupunkia kovasti koetellut piiritys kesti 1 425 päivää ja on siten nykyaikaisen sodankäynnin historian pisin piiritys.[1] Saarrossa kuoli yli 11 000 ja haavoittui 50 000 ihmistä.[2]

Serbit eivät lopulta kyenneet valtaamaan kaupunkia, vaikka sitä puolustavien bosniakkien aseistus oli varsinkin sodan alussa heikkoa. Lopullisesti taistelun ratkaisi Nato-johtoisen kansainvälisen liittouman väliintulo, kun sen ilmaiskut pakottivat serbit luopumaan piirityksestä.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisällissodan alkamispäivänä pidetään yleisesti viidettä huhtikuuta, itsenäisyyden julistuspäivää, jolloin sota oli alkanut Bijeljinassa. Tällöin järjestettyjen suurten rauhanmarssien aikana ääriserbien sala-ampujat tulittivat väkijoukkoa, jossa oli serbejä, muslimeja ja kroaatteja. Serbiarmeija oli alkanut siirtyä Sarajevon ympärille jo kuukausia ennen sodan syttymistä. Jugoslavian kansallinen armeija JNA aloitti liikekannallepanot ja tykistön kuljetukset Sarajevoa ympäröiville kukkuloille. Huhtikuussa vuonna 1992 Bosnian hallitus vaati jugoslavialaisia joukkoja vetäytymään. Milošević vastasi suostumalla vetämään pois ne miehet, jotka eivät olleet Bosnian kansalaisia. Näiden osuus armeijan miesvahvuudesta oli merkityksetön.kenen mukaan?

Tapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Serbit olivat 2. toukokuuta 1992 saartaneet Sarajevon täydellisesti noin 62 kilometrin pituisella rintamalla. Kaupunkia saartoi noin 200 tankkia ja 100 kranaatinheitintä. Piirittäjillä oli lisäksi sinkoja, maataisteluun otettuja it-aseita ja konekiväärejä sekä tarkka-ampujia. Kaupunkiin johtavat tiet tukittiin, ruoan ja lääkintätarpeiden kuljetukset estettiin, veden-, sähkön- ja lämmönsaanti katkaistiin.lähde? Koska kaupunkia puolustavilla joukoilla oli miesylivoima , serbit aikoivat heikentää puolustusta pommituksin mieluummin kuin yrittää kaupungin suoraa valtausta.[3] Piiritys alkoi virallisesti 5. toukokuuta, jolloin tuhannet ihmiset marssivat kaupungissa rauhan puolesta. Tällöin tuntemattomat asemiehet ampuivat väkijoukkoon ja tappoivat ainakin yhden marssijan. Tämän jälkeen Sarajevoon kohdistui jatkuvaa pommitusta.[4]

Piirityksen aikana kaupungista ulos rakennettu huoltotunneli.

Kolmannes kaupungin puolustajista oli muita kuin muslimeja. Vaikka puolustajilla oli miesylivoima, heidän aseistuksensa oli heikkoa: heillä oli yksi Kalašnikov-rynnäkkökivääri kolmea henkilöä kohti ja suojakypäriä puuttui. Parempia aseita saatiin salakuljettamalla niitä serbilinjojen läpi ja sotasaaliina. Kaupungin saartajat halusivat näännyttää sinne jääneet ihmiset alussa vaikka nälkään, jos kaupunki ei antautuisi. Serbien asemat olivat ylempänä kuin Sarajevon kaupunki, joten niistä käsin kaupunkia oli helppo tulittaa muun muassa kranaatinheittimillä. Noin 100 000 asukasta pakeni kaupungista, josta ruoka alkoi loppua nopeasti. Satoja tuhansia asui kaupungissa koko sodan ajan.

Bosnia-Hertsegovinan armeija onnistui melkein kesäkuussa 1992 puhkaisemaan saartorenkaan saatuaan voittoja kaupungin kaakkoisosan Dobrinjassa. Sarajevon ja Bosnian hallituksen joukkojen hallinnoiman Butmirin alueen välissä oli YK:n UNPROFOR-joukoilla ollut Sarajevon lentoasema. Bosnian hallituksen joukot päättivät vuoden 1993 alussa kaivaa tunnelin lentoaseman alle ja näin helpottaa kaupungin huolto-ongelmaa. Työt aloitettiin maaliskuussa 1993 kahdesta suunnasta, ja tunneli oli valmis 30. heinäkuuta. Se oli 920 metriä pitkä ja keskimäärin 1,7 metriä korkea.[5] Tunneli mahdollisti paremmat huoltoyhteydet ja ihmisten pääsyn pois kaupungista. Lentoaseman takana kaupungin lounaisosassa olevan tunnelin kautta saatiin ruokaa, sähköä ja puhelinyhteys. Ennen tunnelia huolto oli kokonaan ilmasillan varassa.[6] Tunnelista reitti johti vaaralliselle tielle Igmanvuoren halki. Se oli Bosnian hallituksen hallinnassa, mutta serbijoukot pommittivat sitä säännöllisesti.[5]

Markalen iskusta piirityksen loppumiseen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarajevon tilanne tammikuussa 1994. Vinoviivoitetut alueet olivat bosniakeilla.

Helmikuun 5. päivänä 1994 Markalen torille osui kranaatti, joka tappoi 68 ja haavoitti 144:ää.[7] YK:n raportin mukaan 120 millimetrin kranaatti tuli koillispuolelta mutta tarkkaa suuntaa ei pystynyt määrittelemään. Kenraali Michael Rose ilmoitti, ettei kranaatin ampujaa pysty varmuudella kertomaan, mutta piti varmana, että sen on oli ampunut Bosnian serbiarmeija. Bosnian serbit kiistivät vastuunsa iskusta ja väittivät, ettei kranaatilla saanut aikaan väitettyä tuhoa. Heidän mukaansa Bosnian armeija oli itse aiheuttanut räjähdyksen, joka oli haavoittanut muutamia ja jonka tuhoja oltiin liioiteltu.[8] Iskun jälkeen YK kuitenkin uhkasi 9. helmikuuta serbijoukkoja mahdollisesta ilmaiskusta ja vaativat heitä vetämään raskas aseistus kauemmaksi kaupungista kymmenessä päivässä. Serbit eivät olleet juurikaan reagoineet uhkavaatimukseen 17. helmikuuta mennessä, kun Venäjä ilmoitti lähettävänsä 400 sotilasta kaupunkiin ja suostutteli Bosnian serbit tottelemaan Naton uhkavaatimusta. Nato ilmoitti 20. helmikuuta, ettei tarvetta ilmaiskulle ole. Tuon päivän jälkeen myös pommitus Sarajevoon väheni.[3]

Yhdysvaltain entinen presidentti Jimmy Carter vieraili joulukuussa 1994 Sarajevossa tavoitteenaan nopeuttaa rauhanneuvotteluita. Hän onnistui sopimaan tulitauosta, joka kestäisi vuoden 1995 alusta huhtikuun alkuun. Ammuskelu päättyikin Sarajevossa tilapäisesti, mutta tulitauon aikana sotilasyksiköt pystyivät täydentämään varastojaan. Helmikuun lopussa tulitauko alkoi murentua, ja pian tämän jälkeen serbijoukot siirsivät tykkejään jälleen lähemmäksi kaupunkia. Tulitaukoa seurasi piirityksen voimaikkaimpiin kuuluneet hyökkäykset huhtikuusta elokuulle.[9]

Huhtikuussa serbien ja UNPROFOR-joukkojen väliset yhteenotot lisääntyivät. Serbit haastoivat YK:n sotilaat, ja joukkojen uusi komentaja Rupert Smith oli valmiimpi vastaamaan serbien provokaatioihin. Lyhyen tulitauon jälkeen uudelleen alkaneet yhteenotot herätti Yhdysvalloissa, Britanniassa ja Ranskassa halua kohdata Bosnian serbiarmeija. Bill Clinton kannatti ilmaiskuja, ja hän sai Ranskan tuen Nato-johtoisille iskuille.[10] Naton koneet hyökkäsivät serbien ammusvarastoihin, ja taisteluiden jatkuessa serbien oli peräännyttävä. Sähköä ja vettä alettiin saada kaupunkiin ajoittain. Tulitauko solmittiin lokakuussa 1995 ja lopullinen rauha Daytonin sopimuksessa marraskuussa samana vuonna. Rauhansopimuksen jälkeen vetäytyvät serbit ryöstivät ja polttivat taloja ja aiheuttivat muutakin tuhoa.lähde? Normaaliin elämään palattiin Sarajevossa vähitellen, mutta Bosnian hallitus julisti piirityksen virallisesti päättyneeksi vasta 29. helmikuuta 1996.[11]

Piirityksen aikana kuoli arviolta 12 000 ihmistä, joista suuri osa oli lapsia; lisäksi 50 000 haavoittui. Kranaatteja ammuttiin kaupunkiin saarron aikana keskimäärin 329 kappaletta päivässä, suurin määrä, 3 777 kranaattia 22. heinäkuuta 1993. Tietyt alueet joutuivat piirityksen aikana systemaattisen kranaattitulen kohteeksi. Näihin kuuluivat monet kulttuurirakennukset sekä uskonnolliset ja julkiset rakennukset. Kaupungin keskusta, lentoasema, lounaiset esikaupunkialueet ja historiallinen keskusta olivat kranaattitulen yleisimmät kohteet.[3]

Elämä kaupungissa piirityksen aikana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sellonsoittaja osittain tuhoutuneessa kansalliskirjastossa Sarajevossa vuonna 1992.

Sarajevon piirityksen aikana taistelut olivat koko ajan voimakkaita, etenkin vuoden 1992 loppupuolella ja vuoden 1993 alkupuolella. Kranaattituli ympäröiviltä kukkuloilta oli jatkuvaa 1. toukokuuta 1992 alkaen, ja serbien tarkka-ampujat vainosivat asukkaita. Serbien ampumia kranaatteja osui sotilaskohteisiin, hallituksen rakennuksiin, sairaaloihin, kouluihin, moskeijoihin, kirkkoihin, kirjastoihin, museoihin, teollisuuslaitoksiin, tiedotusvälinekeskuksiin, YK:n asemapaikkoihin sekä leipä- ja vesijonoihin. Serbit ampuivat myös siviilirakennuksia, ja syyskuuhun 1993 mennessä käytännöllisesti katsoen kaikki Sarajevon rakennukset olivat kärsineet jonkinasteisia vaurioita. Toukokuussa vuorilta ammuttu kranaatti surmasi leipäjonoon 22 ihmistä, ja tapaus herätti suuren kansainvälisen kohun. YK ei nimennyt kranaatin ampujaksi juuri serbejä, vaikka tämä oli selvää.

Liikkuminen kaupungilla oli sala-ampujien vuoksi hyvin vaarallista. Jotkut kadut olivat erityisesti tarkka-ampujien kohteena. Kuuluisa oli vuorten ympäröimä ”Tarkka-ampujien kujaksi” ristitty vedenhakureitti lentoaseman lähettyvillä. Tie oli Zmaja od Bosne -katu, joka jatkuu Bulevar Meshe Shelimovica -katuna. Tie yhdisti itäisen vanhan kaupungin ja läntisen teollisuuskaupunginosan Novo Sarajevon ja Novi Gradin välillä Dolac Maltan kaupunginosan seuduilla. Tarkka-ampujat haavoittivat koko piirityksen aikana arviolta 1 030 ihmistä ja tappoivat 225, joista 60 oli lapsia.

Jälleenrakennus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parlamenttitalo sodan jäljiltä

Piirityksen jälkeen suuri osa kaupungista oli raunioina. Sairaalat, teollisuusrakennukset, hallintorakennukset, pilvenpiirtäjät, moskeijat, synagogat, armeijan rakennukset, historialliset muistomerkit ja kirjastot olivat tuhoutuneet, näiden joukossa muun muassa arvokas Bosnian kansalliskirjasto. Jälleenrakennus aloitettiin heti sodan loputtua vuonna 1995, ja se saatiin suurimmalta osin päätökseen vuoteen 2003 mennessä. Kaupungista löytyy kuitenkin vielä sorakasoiksi sortuneita rakennuksia ja ehjätkin talot ovat usein luodinreikien kuvioimia. Joitakin rakennuksia, muun muassa entinen parlamenttitalo on jätetty muistomerkeiksi sodan tuhoista. Se ja kansalliskirjasto odottavat EU:n tukea jälleenrakennukselle. Monet räjähdysten jättämät kranaattikuopat Sarajevon kaduilla on täytetty punaisella betonilla. Punaisia läikkiä kutsutaan ”Sarajevon ruusuiksi”.[12]

Sarajevon serbit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piirityksen jälkeen kiistaa ovat herättäneet väitteet Sarajevossa suoritetuista etnisistä puhdistuksista. Syytöksiä on esittänyt muun muassa Bosnian serbitasavallan pääministeri Pero Bukejlović. Hurjimpien väitteiden mukaan serbejä vastaan järjestettiin piirityksen aikana suunnitelmallinen kansanmurha, jossa useita tuhansia olisi kuollut. Nämä väitteet ovat kuitenkin kumottavissa, sillä piirityksessä haavoittuneista ja kuolleista pidettiin tarkkaa kirjaa. 12 000 kuolleesta serbejä oli noin neljäsosa,lähde? mikä on oikeassa suhteessa Sarajevon väestöön. On todennäköistä, että yksittäiset serbit joutuivat kärsimään etnisestä taustastaan piirityksen aikana, mutta taustalla ei luultavasti ollut hallituksen suunnitelmallisia toimia.kenen mukaan?

Myös bosniakkien puolella toimi puolisotilaallisia järjestöjä, jotka saivat sodan alussa toimia vapaasti Sarajevossakin, koska niistä oli hyötyä kaupungin puolustamisessa. Nämä puolisotilaalliset joukot suorittivat omia operaatioitaan, joissa tapahtui serbeihin kohdistuneita murhia Bosnian hallituksen niitä tukematta. Erään järjestön Sarajevossa bosniakit panivat itse tilille serbeihin kohdistuneista hirmutöistä sodan kestäessä. Bosniakkien puolisotilaalliset järjestöt tappoivat kymmeniä, satoja tai korkeintaan 2 000 ihmistä.lähde?

Kun Sarajevo sodan jälkeen jäi bosniakkien ja kroaattien käsiin, suuri osa serbiväestöstä poistui kaupungista. Nykyään Sarajevon serbiväestön koko on noin 40 000.lähde?

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarajevon piirityksen ajan kaupungissa asuneen nuoren tytön Zlata Filipovićin päiväkirja sodan ajalta on julkaistu suomeksi nimellä Zlatan päiväkirja (WSOY 1994).

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sarajevon piiritys.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Donia, Robert J.: Sarajevo: A Biography. University of Michigan Press, 2006. ISBN 0-472-11557-X. Google-kirjat (viitattu 27.1.2013). (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.udruzenjeurban.ba/sarajevske-ruze/sarajevo-roses-background/
  2. http://www.npr.org/2012/04/05/150009152/two-decades-after-siege-sarajevo-still-a-city-divided
  3. a b c Final Report of the Commission of Experts 27.5.1994. United Nations. Viitattu 26.1.2013. (englanniksi)
  4. Bassiouni, M. Cherif: Final report of the United Nations Commission of Experts established pursuant to security council resolution 780 (Study of the battle and siege of Sarajevo - part 1/10) 27.5.1994. United Nations. Viitattu 26.1.2013. (englanniksi)
  5. a b Donia, s. 325–326.
  6. A Crude 1,000-Yard Tunnel Is Sarajevo's Secret Lifeline NY Times. Viitattu 11.1.2013.
  7. 1994: Market massacre in Sarajevo On This Day. BBC. Viitattu 11.1.2013.
  8. Donia, s. 327–328.
  9. Donia, s. 329.
  10. Donia, s. 330.
  11. 1996: Siege of Sarajevo is lifted On This Day. BBC. Viitattu 11.1.2013.
  12. Sarajevo roses Visit Sarajevo. Viitattu 11.1.2013.