Boogie woogie (tanssi)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Boogie woogie
Finnish Dance Sport Federation Salopino 3.jpg
Alkuperämaa  Saksa
Piirteet
Lajiryhmä Tanssiurheilu
Kilpailutoiminta
Kansainvälinen kattojärjestö World Rock’n’Roll Confederation
Jäsenliittoja Suomen Tanssiurheiluliitto

Boogie woogie (Eurooppalainen Boogie Woogie) kuuluu rock'n'swing-tansseihin, ja on syntynyt 1950-luvulla tanssittavaksi rock'n'roll/rhythm'n'blues musiikkiin. Tuohon aikaan tanssilla oli kirjava joukko erilaisia nimiä ja myös itse tanssista oli eri variaatioita. Boogie woogie on paritanssi, joka sopii myös kilpatanssiksi.

Boogie woogieta tanssitaan kaikilla musiikin nopeuksilla, vapaalla viennillä ja avoimessa otteessa. Tanssissa tärkeintä on musiikin tulkinta, eläytyminen ja improvisointi.

Boogie woogie tuli Suomeen 1993 ja vuonna 1995 Suomen tanssiurheiluliitto hyväksyi lajin mukaan kilpatanssiperheeseen omaksi erillislajikseen. Ensimmäinen boogie woogien suomenmestaruus jaettiin vuonna 1998.

Rock and Rollin ja jiven saatua rasitteekseen tiukat koreografiat ja säännöt, alettiin 1980-luvulla lähinnä Saksassa haaveilla vanhasta rock'n'roll-tanssista, jossa ei ollut koreografioita ja jossa musiikin tulkinta oli tärkeintä. Nimeksi tälle uudelle/vanhalle lajille annettiin boogie woogie, vaikka tanssia tanssittaan lähinnä rock-, eikä boogie woogie-musiikkiin.

Boogie woogie on paritanssi, jota tanssitaan alkuperäiseen rhythm and blues- ja swing-pohjaiseen rock'n'roll- musiikkiin kaikilla musiikinnopeuksilla ja avoimessa tanssiotteessa. Kilpailuissa tanssitaan synkopoitua rhythm'n blues- ja swing-pohjaiseen musiikkiin kahdella eri musiikin nopeudella: 30 tahtia ja 50 tahtia minuutissa. Koska tanssittava musiikki tulee pääosin 50-luvulta, on koko esiintyminen pukeutumista myöten tuon ajan tyylistä.

Nykyään boogie woogie on hyvin suosittua niin kilpatanssina kuin sosiaalitanssinakin Keski-Euroopassa ja Pohjoismaissa. EM- ja MM-kilpailuja järjestetään säännöllisesti vuosittain.

MM-mitalistit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Boogie woogien maailmanmestaruus on jaettu vuodesta 1991 asti vuosittain. Eniten mestaruuksia ovat keränneet Norja (9), Saksa (7) sekä Ranska (6). Muita valtioita jotka ovat voittaneen boogie woogien maailmanmestaruuden ovat Ruotsi (3), Sveitsi (2), Suomi (1), Italia (1) ja Belgia (1). Eniten mestaruuksia on kerännyt saksalaispari Michael Grimm ja Andrea Schiffer, pari voitti maailmanmestaruuden peräti viisi kertaa peräkkäin vuosina 1996-2000.

Vuosi Kultaa Hopeaa Pronssia Lähde
1991 Gregor Lechner / Anja Schlechta Saksa Christian Punk / Karin Seifert Saksa Reto Gurt / Melanie Bucher Sveitsi [1]
1992 Simone Passalacqua / Sandra Melis Italia [2]
1993 Markus Koch / Bärbel Kaufer Saksa Reto Gurt / Melanie Bucher Sveitsi Dieter Stanowski / Christiane Nomer Saksa [1]
1994 Reto Gurt / Melanie Bucher Sveitsi Simone Passalacqua / Sandra Melis Italia Filippo Buccomino / Tiziana Sperzagni Italia [1]
1995 Reto Gurt / Melanie Bucher Sveitsi Markus Koch / Bärbel Kaufer Saksa Christian Punk / Karin Seifert Saksa [1]
1996 Michael Grimm / Andrea Schiffer Saksa Christer Isberg / Ann Isberg Ruotsi Andrea Pantaleo / Andrea Schrödter Saksa [1]
1997 Michael Grimm / Andrea Schiffer Saksa Markus Koch / Bärbel Kaufer Saksa Andrea Pantaleo / Andrea Schrödter Saksa [1]
1998 Michael Grimm / Andrea Schiffer Saksa Markus Koch / Bärbel Kaufer Saksa Mario di Jorio / Maria-Luisa di Jorio Italia [1]
1999 Michael Grimm / Andrea Schiffer Saksa Toni Rindone / Catherine Triantafyllou Belgia Patrick Outers / Vinciane Brisbois Belgia [1]
2000 Michael Grimm / Andrea Schiffer Saksa Toni Rindone / Catherine Triantafyllou Belgia Andrea Pantaleo / Doris Preuhs Saksa [1]
2001 Toni Rindone / Catherine Triantafyllou Belgia Grzegorz Kovjalczyk / Marta Bartnicka Puola Fabian Schünke / Doreen Weisser Saksa [1]
2002 Andreas Berg / Jessica Lennartsson Ruotsi Fabian Schünke / Doreen Weisser Saksa Jorgen B. Sandnes / Aina Nygaard Norja [3]
2003 Andreas Berg / Jessica Lennartsson Ruotsi Fabian Schünke / Doreen Weisser Saksa Henric Stillmann / Joanna Eriksson Ruotsi [1]
2004 Jorgen B. Sandnes / Aina Nygaard Norja Andreas Berg / Jessica Lennartsson Ruotsi Remy Kouakou / Sarah Montalban Ranska [4]
2005 Jorgen B. Sandnes / Aina Nygaard Norja Andreas Berg / Jessica Lennartsson Ruotsi Henric Stillmann / Joanna Eriksson Ruotsi [5]
2006 Remy Kouakou / Sarah Montalban Ranska Oliver Massart / Carole Rion Belgia Marco La Rosa Marco / Sonia Salsedo Italia [6]
2007 Andreas Berg / Jessica Lennartsson Ruotsi [7]
2008 William Mauvais / Maeva Truntzer Ranska Remy Kouakou / Sarah Montalban Ranska Rikard Ekstrand / Johanna Johansson Ruotsi [8]
2009 William Mauvais / Maeva Truntzer Ranska Thorbjørn Solvoll Urskog / Susanne Barkhald Sandberg Norja Marco La Rosa Marco / Sonia Salsedo Italia [9]
2010 William Mauvais / Maeva Truntzer Ranska Thorbjørn Solvoll Urskog / Susanne Barkhald Sandberg Norja Andreas Myrehag / Marielle Andersson Ruotsi [10]
2011 Thorbjørn Solvoll Urskog / Susanne Barkhald Sandberg Norja Pontus Persson / Isabella Gregorio Ruotsi Grzegorz Cherubinski / Agnieszka Cherubinska Puola [11]
2012 Thorbjørn Solvoll Urskog / Susanne Barkhald Sandberg Norja Pontus Persson / Isabella Gregorio Ruotsi Rasmus Holmqvist / Tove Holmqvist Ruotsi [12]
2013 Thorbjørn Solvoll Urskog / Susanne Barkhald Sandberg Norja Pontus Persson / Isabella Gregorio Ruotsi Grzegorz Cherubinski / Agnieszka Cherubinska Puola [13]
2014 Thorbjørn Solvoll Urskog / Flora Bouchereau Norja Pontus Persson / Isabella Gregorio Ruotsi Rasmus Holmqvist / Tove Holmqvist Ruotsi [14]
2015 Thorbjørn Solvoll Urskog / Flora Bouchereau Norja Pontus Persson / Isabella Gregorio Ruotsi Thomas Audon / Sophie Allaf Ranska [15]
2016 Thomas Audon / Sophie Allaf Ranska Grzegorz Cherubinski / Agnieszka Cherubinska Puola Sondre Olsen-Bye / Tanya Georgiievska Norja [16]
2017 Sondre Olsen-Bye / Tanya Georgiievska Norja Ludovic Chanton / Stacy Aurel Ranska Thomas Audon / Sophie Allaf Ranska [17]
2018 Thomas Audon / Sophie Allaf Ranska Sondre Olsen-Bye / Tanya Georgiievska Norja Pontus Spelmans / Sara Victorin Ruotsi [18]
2019 Sondre Olsen-Bye / Tanya Georgiievska Norja Juho Päivinen / Mari Munne Suomi Jonathan Haug / Emma Danielsson Ruotsi [19]
2020 Peruttu koronaviruspandemian vuoksi
2021 Masi Saurén / Anna Tyutyunyuk Suomi Sondre Olsen-Bye / Tanya Georgiievska Norja Dimitri Massotti / Alessia Ghezzo Italia [20]
2022 Dimitri Massotti / Alessia Ghezzo Italia Masi Saurén / Anna Tyutyunyuk Suomi Nils Andrén / Bianca Locatelli Ruotsi [21]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k Tanzen - Weltmeisterschaften (Rock’n’Roll) www.sport-komplett.de. Viitattu 23.8.2022.
  2. Statistik www.rocknroll.ch. Viitattu 23.8.2022.
  3. World Championship Boogie Woogie web.archive.org. 2.11.2002. WRRC. Viitattu 23.8.2022.
  4. World Championship Boogie Woogie web.archive.org. 16.10.2004. WRRC. Viitattu 23.8.2022.
  5. Main Class Boogie Woogie web.archive.org. 26.11.2005. WRRC. Viitattu 23.8.2022.
  6. 20. German Open Championships 2006 www.goc-stuttgart.de. 19.8.2006. Viitattu 23.8.2022.
  7. Urheilun vuosikirja 2008, s. 280. Jyväskylä: Minerva Kustannus, 2008. ISBN 978-952-492-156-5.
  8. World Championships Boogie Woogie Main Class www.wrrc.org. 11.10.2008. WRRC. Viitattu 23.8.2022.
  9. 23. German Open Championships 2009 www.goc-stuttgart.de. Viitattu 23.8.2022.
  10. ”WRRC Boogie-Woogie World Championship 2010 (Place 1 - 3)”. (englanniksi)
  11. 25. German Open Championships 2011 www.goc-stuttgart.de. Viitattu 23.8.2022.
  12. [https://www.wrrc.org/results/2012-118/ World Championship Boogie Woogie - Bugg - Lindy Hop - Fauske - Norway 22.09.2012] www.wrrc.org. 22.09.2012. WRRC. Viitattu 23.8.2022.
  13. [https://www.wrrc.org/results/2013-132/ World Chammpionship Boogie Woogie - Stuttgart 16.08.2013 - 17.08.2013] www.wrrc.org. 17.8.2013. WRRC. Viitattu 23.8.2022.
  14. [https://www.wrrc.org/results/2014-150/ World Championship Boogie Woogie - Molde 06.09.2014] www.wrrc.org. 6.9.2014. WRRC. Viitattu 23.8.2022.
  15. ”WRRC Boogie-Woogie World Championship 2015 (Place 1 - 3)”. (englanniksi)
  16. World Championship Boogie Woogie All Classes www.wrrc.org. 12.11.2016. WRRC. Viitattu 23.8.2022.
  17. World Championship Boogie Woogie All Classes www.wrrc.org. 8.10.2017. WRRC. Viitattu 23.8.2022.
  18. World Championship Boogie Woogie All Classes www.wrrc.org. 11.8.2018. WRRC. Viitattu 23.8.2022.
  19. World Ch. RR MCFS, BW Mc, BW JUN, BW SEN www.wrrc.org. 1.12.2019. WRRC. Viitattu 23.8.2022.
  20. World Ch. RR FG, BW JUN, BW MC, BW SEN, European Ch. RR FJUN wrrc.org. 24.10.2021. WRRC. Viitattu 23.8.2022.
  21. World Championships Boogie Woogie 2022 www.wrrc.org. 13.8.2022. WRRC. Viitattu 23.8.2022.

Rock'n'swing -tanssiseuroja Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä harrastuksiin tai vapaa-aikaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.