Autiopyöli

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Autiopyöli (ruots. ödesböle[1]) on keskiajalla Suomessa tai Ruotsissa ollut varsinaisista kylistä erillään sijainnut, verolle pantu mutta asumaton maakappale.[2] Nimitys autiopyöli on ollut käytössä etenkin Varsinais-Suomessa ja liittyy nimenomaan uudisasutukseen.[3] Sanan jälkiosa pyöli tulee ruotsin sanasta böle, jonka eräs merkitys keskiajalla oli ’asuinpaikka’.[2]

Syntytapoja autiopyölillä on päätelty voineen olla useita. Keskiajan uudisasutuskaudella entisen erämaan omistaja on voinut haluta säilyttää sen nautinnan itsellään ja ottanut maksaakseen siitä veroa; tai jokin kylä on joutunut esimerkiksi lainan, sakon tai muun maksun panttina luovuttamaan osan maistaan ulkopuoliselle; tai kyseessä on pysyvästi autioitunut asutus, joka on tullut veroa vastaan nautittavaksi joko jollekin lähikylälle tai maakunnan kartanolle. Tällaisten autioitumisten on Suomessa arveltu voivan liittyä mahdollisesti esimerkiksi mustaan surmaan.[2]

Varsinais-Suomessa historiantutkija Eljas Orrman on todennut vanhimpien maakirjojen laatimisen aikaan 1540-luvulla autiopyölejä olleen eri puolilla maakuntaa kaikkiaan 39.[1] Näitä ovat olleet esimerkiksi Raisiossa Vihtilänpyöli[4], Suomusjärvellä Vareksenpyöli[5] ja Kiikalassa Hidoisenpyöli[2].

Samaan aihepiiriin liittyvät myös käsitteet ulkoveromaa (ruots. utbyskatt) ja ulkokylänmaa. Näistä ainakin käsitettä ulkoveromaa on voitu käyttää myös autiopyölin synonyyminä [2], ja myös käsite ulkokylänmaa liittyy samankaltaisiin yhteyksiin[3].

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Haggrén, Georg, Aki Pihlman & Henrik Jansson: Snappertunan Kullåkerrsbacken. Unohtunut tutkimuskohde unohdetulla alueella. Muinaistutkija, 2003, nro 3, s. 15. Suomen arkeologionen seura. artikkelin verkkoversio Viitattu 16.1.2014.
  2. a b c d e von Hertzen, Erik: Kiikalan historiallinen aika. Teoksessa: Sarvas, Anja & Erik von Hertzen: Kiikalan historia. [Kiikala]: Kiikalan kunta, seurakunta ja manttaalikunta, 1987. ISBN 951-99830-5-8.
  3. a b Suhonen, V.-P. & Janne Heinonen: Helsingin keskiaikaiset ja uuden ajan alun kylänpaikat 2011. Inventointiraportti, s. 20-21. Museovirasto, Arkeologiset kenttäpalvelut, 2011. julkaisun verkkoversio (viitattu 16.1.2014).
  4. Maisema ja ympäristö Raision arkeologiaprojekti. Taideteollinen korkeakoulu. Viitattu 16.1.2014.
  5. Muinaisjäännösrekisteri: Lahnajärvi Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. Museovirasto.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Autiopyöli Arkeologisen kulttuuriperinnön opas. 10.5.2017.