Australianbulldoggi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Australianbulldoggi
Avaintiedot
Alkuperämaa Queensland,  Australia
Määrä Suomessa ei yhtään
Rodun syntyaika 1990-luku
Alkuperäinen käyttö seurakoira
Nykyinen käyttö seurakoira
Muita nimityksiä Australian Bulldog, Aussie Bulldog
FCI-luokitus ei
Ulkonäkö
Paino 25–35 kg
Säkäkorkeus 40–50 cm
Väritys brindle-valkoinen, puna-valkoinen tai fawn-valkoinen

Australianbulldoggi, joka tunnettiin aiemmin nimellä aussibulldoggi on edelleen jalostuva australialainen koirarotu.

Australianbulldoggi on tanakka keskikokoinen rotu, jolla on pienempi pää, pidempi kuono, pienempi rintakehä, pidemmät raajat ja leveämpi lantio kuin englanninbulldoggilla. Väritys voi olla brindle valkoisin merkein, punainen valkoisin merkein tai fawn valkoisin merkein. Sen säkäkorkeus on 40–50 cm ja paino 25–35 kg.[1]

Yksityiskohdat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kallo on suuri mutta suhteessa runkoon. Kuono on leveä ja suuri, lyhyt muttei niin äärimmilleen että se häiritsisi hengitystä. Siinä tulee olla yksi tai kaksi ryppyä ja purenta voi olla joko hieman ylipurenta tai tasapurenta. Silmät ovat alas asettuneet ja kaukana toisistaan. Ne voivat olla minkä väriset tahansa. Korvien pitäisi olla pienistä keskikokoisiin ja joko ruusu- tai nuppukorvat. Niska on paksu ja syvä, hieman pidempi kuin englanninbulldoggilla, jotta hengittäminen on helpompaa. Selkä on lyhyt ja suora, eturaajat kaukana toisistaan mutta silti rungon alla ja suorat. Takaraajat ovat lihaksikkaat ja käpälät pyöreät ja tiiviit. Häntä on ylös kiinnittynyt ja tyvestä paksu. Pitkä tai lyhyt kampimainen tai ruuvimainen kierrehäntä ovat hyväksyttäviä. Karvapeite on lyhyttä ja sileää.

Luonne ja käyttäytyminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Australianbulldoggi on jalostettu yksinomaan seurakoiraksi eikä sillä ole monista muista bulldoggeista poiketen lainkaan vahti- tai tappelukoiran menneisyyttä. Se on säilyttänyt englanninbulldoggin luonteen ilman tämän terveysongelmia ja sairasta rakennetta. Laiskana koirana se on onnellinen saadessaan vain rentoutua omistajansa kanssa.[1] Se on äärimmäisen uskollinen koira, jolla on ystävällinen, seurallinen ja rakastava luonne[1]. Se ei itse normaalisti haasta riitaa, mutta sen tiedetään vastaavan toisen koiran hyökkäykseen. Se on edelleen yksinomaan seurakoira[1] eikä siitä ole luonteensa puolesta vahtikoiraksi.

Valikoiva jalostus aloitettiin Queenslandissa 1990-luvulla toiveena luoda koira jolla olisi englanninbulldoggin ulkonäkö ilman sen terveysongelmia, kuten hengitys- ja synnytysvaikeudet.[1] Oli kaksi itsenäistä jalostusohjelmaa, toinen Noel ja Tina Greenin johtama JAG-linja ja toinen toowoombalaisen Pip Nobesin[1] johtama Nobesin australianbulldoggi- eli Wingara-linja. Molemmilla on oma rekisterinsä, mutta näistä kahdesta rodun alkuperäisenä isänä pidetään Pip Nobesia[1]. Hän loi jalostukselle perustan risteyttämällä englanninbulldoggin bokserin, bullterrierin ja bullmastiffin kanssa.[1]

Ainoa virallinen rotujärjestö on Australian Bulldog Society (A.B.S), jonka perusti Pip Nobes. A.B.S rekisteröi vain australianbulldoggipentueisiin syntyneet koirat. Järjestö on parhaillaan tekemässä ensimmäistä 5 vuoden lukumäärälaskentaansa ja työskentelee kovasti saadakseen australianbulldoggin viralliseksi roduksi Australian kansallisessa kennelklubissa (ANKC). Noel ja Tina Green johtavat United Aussie Bulldog Association:ia (U.A.B.A) joka perustettiin vuonna 2003. Tämä rekisteri rekisteröi yhä aktiivisesti myös englanninbulldoggien ja australianbulldoggien välisiä risteytyksiä.

  1. a b c d e f g h Morris, D. Dogs - The Ultimate Dictionary of over 1,000 Breeds. North Pomfret, Vermont: Trafalgar Square, 2002, 553. ISBN 978-1-57076-410-3.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Australian Bulldog