Aurinkoista Amerikkaa

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Aurinkoista Amerikkaa
Kirjan nimiösivu.
Kirjan nimiösivu.
Kirjailija Urho Toivola
Kieli suomi
Genre matkakertomus
Kustantaja WSOY
Julkaistu 1932
Sivumäärä 268
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Aurinkoista Amerikkaa on toimittaja Urho Toivolan matkakirja vuodelta 1932. Teos kertoo hänen Yhdysvaltain-matkastaan, jonka hän teki vuonna 1930.

Andrew Carnegien perustama kansainvälinen rauhansäätiö (Carnegie Endowment for International Peace) pyrki edistämään kansainvälistä yhteisymmärrystä järjestämällä toimittajien vaihtovierailuja Yhdysvaltain ja muiden maiden välillä. Vuonna 1930 Keski- ja Pohjois-Euroopasta kutsuttiin neljätoista toimittajaa kahden kuukauden kiertomatkalle Yhdysvaltoihin, heidän joukossaan Suomesta Urho Toivola (Turun Sanomat), Ruotsista Sven Backlund (Nyt Tid), Virosta Georg Meri (Viron ulkoministeriö) ja Itävallasta Felix Salten (Neue Freie Presse). Toimittajat kiersivät Yhdysvaltoja, tapasivat merkkihenkilöitä, kuten presidentti Herbert Hooverin ja Henry Fordin, sekä tavallisia kansalaisia ja tutustuivat nähtävyyksiin.[1]

Toimittajat saapuivat New Yorkiin laivalla 18. toukokuuta 1930, kiersivät muiden muassa Washingtonin, Atlantan, New Orleansin, Los Angelesin, San Franciscon, Denverin, Chicagon ja Buffalon kautta ja lähtivät paluumatkalle New Yorkista 17. heinäkuuta 1930.[1]

Aurinkoista Amerikkaa sisältää runsaasti asiatietoa, tilastoja ja taulukoita Yhdysvaltain yhteiskunnasta ja jonkin verran myös omakohtaisia matkakokemuksia. Toivola oli erityisen kiinnostunut koulutuksesta, ja kirjassa on yksityiskohtainen analyysi Denverin koululaitoksesta.[2] Hän selostaa myös yliopistoelämää. Monin paikoin hän vertailee suomalaista ja yhdysvaltalaista opetusta:

”Menneen ajan oppikoulu, vielä parikymmentä vuotta sitten, oli ensi sijassa valmistava koulu, jonka oli annettava oppilailleen ne määrätyt tiedot, jotka vaadittiin korkeakouluihin pyrkijöiltä. Tästä palvelijan asemasta, jossa oppikoulu meillä, kuten monessa muussakin Euroopan maassa, yhä on, on Amerikan oppikoulu suurelta osin vapautunut. Sen yksinomaisena tehtävänä, saatikka sitten päätehtävänä, ei pidetä nuorison valmistamista yliopistoon. Nuorison valmistaminen elämää varten tunnustetaan koulun sekä opetus- että kasvatusohjelman tarkoitukseksi.”[3]

Toivola esittelee lukijoilleen myös Yhdysvaltain työelämää ja palkkoja, joista eurooppalaisilla oli ollut stereotyyppisiä käsityksiä. Hän toteaa, että hänen matkansa aikana pörssiromahduksen ja työttömyyden vaikutukset eivät vielä näkyneet kaduilla mutta ne ovat sittemmin saaneet ”mittasuhteet, jotka pakottavat kysymään, voiko Amerikkakaan enää kotvaan päästä takaisin siihen hyvään aikaan, josta se viime vuosikymmenen kuluessa ylpeili”.[4]

Oman lukunsa saavat myös kunnallishallinto ja kaupunkikaavoitus. Kieltolain Toivola arvioi jääneen kuolleeksi kirjaimeksi: ”Suurkaupunkien kunnallishallinto, niin vanha kuin uusikin, katselee sormiensa lävitse, kun on kysymys [kielto]laista, jonka vastustajana lukuisissa [osa]valtioissa on väestön enemmistö.”[5]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Carnegie Endowment for International Peace: Year Book, 1931, s. 44–47. Washington, D.C.: Carnegie Endowment, 1931.
  2. Aurinkoista Amerikkaa, s. 88–148.
  3. Aurinkoista Amerikkaa, s. 85–86.
  4. Aurinkoista Amerikkaa, s. 67.
  5. Aurinkoista Amerikkaa, s. 238.