Atena (kirjankustantamo)

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Atena Kustannus)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Atena Kustannus Oy on Jyväskylässä 1986 perustettu kustannusyhtiö. Atena julkaisee sekä kaunokirjallisuutta että tietokirjallisuutta. Nimekemäärä on vuosittain 35-40. Yhtiön toimitusjohtajana toimi pitkään yhtiön perustajiin kuuluva Pekka Mäkelä. Vuodesta 2006 yhtiötä on johtanut Ville Rauvola. Suomalaisten kustantajien joukossa Atena Kustannus kuuluu keskisuuriin. Atena sai Kirjakauppasäätiön myöntämän Kirjapöllö-palkinnon vuoden kustantajana 1999. Myös yrityksen julkaisemat kirjat ovat saaneet useita palkintoja.

Atena Kustannuksen palveluksessa on viisi täysipäiväistä työntekijää.

Palkitut kirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1995 Kirjallisuuden Suomi-palkinto Harri Tapperille vuonna 1995 romaanitrilogiasta Näin syntyvät revontulet, Kerrothan, oi koivu ja Tulva
  • 1996 Tieto-Finlandia palkinto Pekka Kivikkäälle kirjasta Kalliomaalaukset - muinainen kuva-arkisto
  • 1996 Valtion tiedonjulkistamispalkinto Heikki Kuutille vuonna 1996 teoksesta Tutkiva journalismi
  • 1999 Kirjallisuuden valtionpalkinto 1999 Hannu Niklanderille romaanista Aurinko katsoo taakseen
  • 2002 Kirjallisuuden valtionpalkinto Harri Tapperille vuonna 2003 romaanista Pitkäsuisten suku
  • 2003 Olvi-säätiön kirjallisuuspalkinto Tiina Pihlajamäelle vuonna 2003 esikoisromaanista Siitä ei voi kertoa
  • 2003 Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto Päivi ja Jorma Tuomi-Nikulalle vuonna 2003 tietokirjasta Keisarit kesälomalla Suomessa
  • 2005 Tieto-Finlandia-palkinto ja 2004 Vuoden urheilukirja -palkinto Mika Rissasen ja Juha Tahvanaisen teos Antiikin urheilu
  • 2007 Lokakuussa 2007 Suomen Tolkien-seuran jakama Kuvastaja-palkinto (vuoden paras fantasiakirja) Pasi Ilmari Jääskeläiselle teoksesta Lumikko ja yhdeksän muuta
  • 2009 Maurice de Coppet -palkinto Pirjo Thorellille suomennoksesta Pierre Bayard: Miten puhua kirjoista joita ei ole lukenut
  • 2010 Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto Mikko Ylikankaalle kirjasta Unileipää, kuolonvettä, spiidiä
  • 2011 Suomen Tolkien-seuran jakama Kuvastaja-palkinto Pasi Ilmari Jääskeläiselle teoksesta Harjukaupungin salakäytävät
  • 2012 Lauri Jäntin säätiön kunniamaininta Jussi Viitalan teokselle Miten maailma loppuu?
  • 2012 Helsingin kaupunginkirjaston 12 osumaa -tunnustuspalkinto Mia Vänskän Saattaja
  • 2012 Tieto-Finlandia-palkinto, Kanava-tietokirjapalkinto ja Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry:n Topelius-palkinto Elina Lappalaiselle teoksesta Syötäväksi kasvatetut
  • 2014 Vuoden kristillinen kirja -palkinto Jouni Tillin teokselle Suomen pyhä sota – Papit jatkosodan julistajina.
  • 2014 Suomen dekkariseuran palkinto parhaasta esikoisdekkarista Pekka Matilaiselle 1400-luvun Firenzeen sijoittuvasta romaanista Kupoli.
  • 2014 P. E. Svinhufvudin muistosäätiön kirjallisuuspalkinto Seikko Eskolalle teoksesta Demokratia diktaattorien varjossa
  • 2015 Tieto-Finlandia -palkinto Tapio Tammiselle kirjasta Kansankodin pimeämpi puoli.
  • 2015 Vuoden urheilukirja -palkinto Jari Ekbergille kirjasta Kuin taivasta koskettaisi
  • 2015 NNKY:n tunnustuspalkinto Jarmo Östermanille teoksesta Vahva & valpas – Naisen käsikirja itsensä puolustamiseen.
  • 2017 Vuoden johtolanka-palkinto Mikko Porvalille romaanista Veri ei vaikene.

Lähde: Atena[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Atena Kustannus oy (Hyppää osioon "Palkinnot".) atena.fi. Atena Kustannus Oy. Viitattu 30.7.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.