Asser Siuvatti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Asser Siuvatti
Henkilötiedot
Syntynyt10. lokakuuta 1936
Salo Ol.
Kuollut6. marraskuuta 2019 (83 vuotta)
Raahe
Titteli pääluottamusmies

Asser Aukusti Siuvatti (10. lokakuuta 1936 Salo Ol. – 6. marraskuuta 2019 Raahe)[1] oli suomalainen pääluottamusmies ja kunnallispoliitikko. Hän tuli tunnetuksi toimiessaan 26 vuotta Rautaruukin Raahen terästehtaan pääluottamusmiehenä ja organisoidessaan useita satoja lakkoja.[1] Siuvatti kuului 1970–1980-luvuilla vähemmistökommunisteihin, mutta vaikutti myöhemmin myös Vasemmistoliitossa.[2][3]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääluottamusmiehenä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Raahen tehdas vuonna 2014.

Saloisten Piehingissä syntynyt Siuvatti oli kansakoulun jälkeen seitsemän vuotta merillä, kunnes sai työpaikan Raahen tehtaalta vuonna 1963. Siuvatti oli pääluottamusmiehenä 1974–2000 lukuun ottamatta vuotta 1979, jolloin enemmistökommunistit ja sosialidemokraatit onnistuivat syrjäyttämään hänet. Pääluottamusmiehen toimesta luovuttuaan Siuvatti jatkoi projektitehtävissä jääden eläkkeelle lokakuussa 2001.[4][5][2]

”Työläispatruunaksi” tituleeratun Siuvatin aikana Raahen tehdas tuli tunnetuksi työpaikkademokratiastaan, ja häntä pidettiin myös paikallisen sopimisen edelläkävijänä.[6][7] Tehtaan ammattiosasto 200 oli pääosin kommunistien ja vasemmistoliittolaisten hallussa, ja se oli usein napit vastakkain sosialidemokraattien johtaman Metallityöväen Liiton kanssa. Siuvatti kritisoi liittoa muun muassa jäsendemokratian puutteesta ja jäykästä järjestökoneistosta. Hän väitti Suomen porvariston pyrkivän tuhoamaan ay-liikkeen Chilen diktaattorin Augusto Pinochetin tavoin.[8] Siuvatti saavutti legendaarisen maineen jo 1980-luvulla, jolloin hänellä oli jopa oma sihteeri.[9] Siuvatti oli hyvissä väleissä Rautaruukin ensimmäisen toimitusjohtajan Helge Haaviston kanssa. Ongelmien ilmetessä hän ohitti väliportaan ja soitti suoraan Haavistolle, mikä puolestaan aiheutti närää tehtaan johdossa.[2] Vuonna 1982 Haaviston seuraajaksi valitun Mikko Kivimäen kanssa asiat eivät luonnistuneet yhtä jouhevasti.[9]

Valtakunnallisen maineensa Siuvatti saavutti kovaotteisena ”lakkokenraalina”, joka järjesti tehtaalla satoja työnseisauksia ja ulosmarsseja. Rautaruukin historiikissa Siuvatti kertoo, ettei muista tarkkaan johtamiensa lakkojen määrää, mutta niitä arvioidaan olleen 700–800. Siuvatin mukaan lakot pidettiin pääsääntöisesti lyhyinä, eivätkä ne sulkeneet koko tehdasta.[2][10] Koko tehtaan pysäyttäneitä lakkoja oli muun muassa vuonna 1991, jolloin vaadittiin valtiovarainministeri Iiro Viinasen eroa tämän ammattiyhdistysliikevastaisten lausuntojen johdosta. Vuonna 1994 koko henkilöstö puolestaan marssi ulos vastalauseena Rautaruukin yksityistämiselle.[6] Lakkoon ryhdyttiin myös pienemmistä asioista. Eräs lakko syntyi, kun työnjohtaja kieltäytyi hankkimasta työntekijöille uutta kahvipannua. Siuvatti käytti Rautaruukin teollisuuskoulun opetussimulaattoria lakkojen mallintamiseen. Simulaattorilla pystyi näkemään, minkä työpisteen pysäyttäminen aiheutti halutun vaikutuksen.[2] Siuvatti joutui aikoinaan myös työtuomioistuimeen, jossa häntä syytettiin masuunin rikkomisesta ja vaadittiin usean miljoonan markan korvauksia.[4] Siuvatti vaikutti pääluottamusmiehenä toimiessaan myös tehtaan kehittämiseen ja oli muun muassa mukana hakemassa ympäristöystävällisempiä teräksen tuottamisen tapoja.[3] Siuvatti oli Metallityöväen Liiton hallituksen jäsen ja kuului Rautaruukin hallintoneuvostoon työntekijöiden edustajana.[5] Hän kommentoi yhtiön asioita julkisuudessa myös eläkevuosinaan. Esimerkiksi vuonna 2014 Siuvatti kutsui Rautaruukin siirtymistä ruotsalaisen SSAB:n omistukseen ”kavallukseksi”.[11]

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siuvatti oli parikymmentä vuotta Raahen kaupunginvaltuuston jäsen SKDL:n, Demokraattisen Vaihtoehdon ja Vasemmistoliiton edustajana. Eläkkeelle jäätyään Siuvatti muutti Lumijoelle, jossa hänet valittiin kunnanvaltuustoon SKP:n listoilta.[5] Siuvatti palasi myöhemmin Raaheen, jossa hänet valittiiin kaupunginvaltuustoon vuonna 2012 Vasemmistoliiton edustajana.lähde? Eduskuntavaaleissa Siuvatti oli ehdolla 1970-luvulta lähtien. Vuoden 1995 eduskuntavaaleissa Vasemmistoliitto ei kelpuuttanut Siuvattia ehdokkaakseen, jolloin hän lähti omalla omalla Työtä kaikille -listallaan. Siuvatti sai lähes 5 000 ääntä, mikä oli puolitoistatuhatta enemmän kuin viimeisenä Vasemmistoliiton ehdokkaana eduskuntaan valittu Terttu Huttu-Juntunen.[12] Vaalien jälkeen Siuvatti ja hänen puolisonsa Marketta olivat 57 kommunistin listalla, jotka Vasemmistoliitto uhkasi erottaa puolueesta sääntöjenvastaisen toiminnan vuoksi.[13] Siuvatti oli myös kolmasti ehdolla presidentin valitsijamieheksi SKDL:n ja Devan listoilta.lähde? Europarlamenttivaaleissa Siuvatti oli ehdolla vuonna 1996 Vaihtoehto EU:lle -kansalaisliikkeen ehdokkaana ja 1999 SKP:n ehdokkaana.[14][15]

Siuvatti kuului Devan puheenjohtajistoon[16] ja vuosina 1991–2013 SKP:n keskuskomiteaan ja toimi pitkään SKP:n Oulun piirijärjestön puheenjohtajana. Hän vaikutti myös muun muassa Suomen Rauhanpuolustajilla, Suomi–Neuvostoliitto-Seurassa ja Suomi–Venäjä-Seurassa.[3] Siuvatille on myönnetty SKP:n kunniamerkki, Suomen Leijonan ritarikunnan ansioristi sekä Pro Raahe -mitali.[5][1]

Vuonna 1991 Yleisradio teki Siuvatista radiodokumentin Asseri, kommunisti.[6] Veikko Heilalan kirjoittama Siuvatin elämäkerta ilmestyi 1998.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c Myllykoski, Timo: Le­gen­daa­ri­nen pää­luot­ta­mus­mies on poissa 7.11.2019. Raahen Seutu. Viitattu 2.4.2023.
  2. ↑ a b c d e Junkkari, Marko: Kahdeksansadan lakon kenraali 7.3.2020. Helsingin Sanomat. Viitattu 2.4.2023.
  3. ↑ a b c Hakanen, Yrjö: Legendaarinen pääluottamusmies on poissa 18.11.2019. Tiedonantaja. Viitattu 2.4.2023.
  4. ↑ a b Murtovaara, Arto: Jäähyväiset Punaiselle myllylle Kaleva. 31.10.2010. Oulun kaupunginkirjasto. Viitattu 2.4.2023.
  5. ↑ a b c d Helaakoski, Anne: Politiikka kiehtoo yhä vanhaa kommunistia Kaleva. 10.10.2006. Oulun kaupunginkirjasto. Viitattu 2.4.2023.
  6. ↑ a b c Säilynoja, Juhana: Rautaruukkilaiset kävivät taistosta toiseen Asser Siuvatin johdolla Elävä arkisto. 31.1.2014. Yle. Viitattu 2.4.2023.
  7. ↑ Imponen, Toini: Paikallisen sopimisen pioneeri (vain tilaajille) 15.12.1999. Tekniikka & Talous. Viitattu 2.4.2023.
  8. ↑ Korhonen, Jorma: Rautaruukin rautakourat taiston tiellä. Helsingin Sanomat, 10.11.1991, s. C 7. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 2.4.2023.
  9. ↑ a b Salmela, Marja; Snellman, Riitva Liisa: Rautaruukin työväen patruuna. Helsingin Sanomat, 9.3.1986, s. 30. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 2.4.2023.
  10. ↑ Myllykoski, Timo: Asser Siuvatti uskoo Rautaruukin tulevaisuuteen Kaleva. 11.4.2010. Oulun kaupunginkirjasto. Viitattu 2.4.2023.
  11. ↑ Ruotsi ottaa kilpailevan Rautaruukin huostaan 23.1.2014. Iltalehti. Viitattu 2.4.2023.
  12. ↑ Ehdokkaiden saamat äänimäärät vaalipiireittäin. Helsingin Sanomat, 21.3.1995, s. B 13-14. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 2.4.2023.
  13. ↑ Hautamäki, Jaakko; Sippola, Anna-Riitta: Vasemmistoliitto erottamassa 57 kommunistia. Helsingin Sanomat, 5.5.1995, s. A 7. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 2.4.2023.
  14. ↑ Kjellberg, Helena: EU-vastustajat tähtäävät jo eurovaaleihin 1999. Helsingin Sanomat, 11.4.1996, s. A 8. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 2.4.2023.
  15. ↑ SKP asetti 20 eurovaaliehdokasta 7.5.1999. Verkkouutiset. Viitattu 2.4.2023.
  16. ↑ Deva selkiytti johtoaan. Helsingin Sanomat, 16.1.1989, s. 14. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 2.4.2023.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Heilala, Veikko: Arkkiveisu Asserista : Suomen viimeinen työläispatruuna. Helsinki: Like, 1998. ISBN 951-57862-1-5.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Asser_Siuvatti&oldid=22256299”