Apostolinen nuntiatuuri
Apostolinen nuntiatuuri on Pyhän istuimen suurlähetystöä vastaava diplomaattinen edustusto vieraassa valtiossa.
Sitä johtaa apostolinen nuntius, joka vastaa asemaltaan suurlähettilästä, ja sen muut diplomaatit ovat joko nuntiatuurineuvoksia tai -sihteerejä. Heillä on Vatikaanin kansalaisuus. He kaikki kuuluvat asemamaansa diplomaattikuntaan ja nauttivat diplomaattista koskemattomuutta. Apostolinen nuntius on kirkolliselta arvoltaan arkkipiispa, muut diplomaatit ovat taas pappeja, joskin heillä on tavallisesti monsignoren arvo.
Useimmissa Euroopan ja Latinalaisen Amerikan valtioissa sekä lukuisissa muissa väestöltään katolisissa maissa apostolinen nuntius on aina diplomaattikunnan vanhin eli doyen.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Historiassa käsite apostolinen nuntiatuuri esiintyy vasta 1400-luvun loppupuolella. Apostolisen nuntiuksen tehtävät ovat kuitenkin huomattavasti vanhemmat. Ensimmäiset paavin lähettiläistä, ns. apokrisari, toimivat Bysantin valtakunnan keisarin luona sekä edustivat paavia ekumeenisissa kirkolliskokouksissa jo 300-luvulla.[1]
Paavi Klemens XI perusti 1701 Vatikaanin Paavillisen diplomaattiakatemian (ital. Pontificia Accademia Ecclesiastica), joka on vanhin yhä toimiva diplomaattiakatemia koko maailmassa.[2]
Pyhä istuin tunnusti ensimmäisten joukossa Suomen itsenäisyyden 1918. Diplomaattiset suhteet solmittiin 1942.[3] Apostolinen nuntiatuuri kaikkia Pohjoismaita varten toimii nykyisin Djursholmissa, Ruotsissa. Vuoteen 2000 samalla nuntiatuurilla oli huoneisto myös Helsingissä, osoitteessa Bulevardi 5.
Pyhän istuimen diplomatian historiassa ensimmäinen pohjoismaalainen on 1. nuntiatuurineuvos, prelaatti Tuomo T. Vimpari.
Tehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Apostolisessa nuntiatuurissa toimivat Pyhän istuimen diplomaatit edustavat paavia ja katolisen kirkon Vatikaanissa toimivaa keskushallintoa sekä suhteessa asemamaidensa katolisiin paikalliskirkkoihin eli hiippakuntiin että suhteissa valtionpäämiehiin ja hallituksiin tai vastaavasti kansainvälisissä järjestöissä, kuten Yhdistyneissä kansakunnissa tai Euroopan unionissa.[4]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Ludovico Antonio Muratori, Rerum Italicarum Scriptores, Tomo I, diss. 9.
- ↑ Pontificia Accademia Ecclesiastica, Terzo Centenario (1701–2001), Roma 2003.
- ↑ Pekka Salo, Suomi ja Pyhä istuin 1918–1968. Suomen kirkkohistoriallinen seura, Saarijärvi 1997.
- ↑ Katolinen hiippakuntalehti Fides 10/2004, s. 3.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Joël Benoît d'Onorio, Le Saint-Siège et le droit international in Le Saint Siège dans les relations internationales, actes du colloque organisé les 29 et 30 janvier 1988 par le département des sciences juridiques et morales de l'Institut Portalis, Cujas & Cerf, Paris, 1989, ISBN 2-204-03106-2