Antti Kaihola

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Antti Kaihola (s. 1974) on suomalainen pianisti. Hän on opiskellut pianonsoittoa Turun konservatoriossa Sävy Nordgrénin sekä Sibelius-Akatemiassa Jussi Siiralan, Liisa Pohjolan ja Juhani Lagerspetzin oppilaana. Hän suoritti A-tutkintonsa erinomaisin arvosanoin toukokuussa 2003.

Kaihola on ottanut osaa kansallisiin ja kansainvälisiin piano- ja kamarimusiikkikilpailuihin ja ollut useasti finalistien joukossa. Vuoden 1997 Maj Lind -pianokilpailussa hän saavutti jaetun 3. palkinnon. Kaihola on osallistunut muun muassa Olli Mustosen, György Sebökin ja Konstantin Boginon mestarikursseille.

Kaihola on kantaesittänyt uutta suomalaista musiikkia, mm. Uljas Pulkkisin pianosonaatin sekä konserton kahdelle pianolle ja orkesterille yhdessä Antti Siiralan kanssa v. 2002. Eero Hämeenniemen, Juha T. Koskisen ja Veli-Matti Puumalan lauluja hän on kantaesittänyt yhdessä sopraano Mari Palon kanssa. Kaihola on esiintynyt suomalaisilla uuden musiikin festivaaleilla myös mm. Uusinta-kamariyhtyeen riveissä ja Pia Freundin kanssa. Vuonna 2004 Kaihola esitti John Cagen Four Walls -teosta yhdessä Tanssiteatteri Erin kanssa ja vuonna 2006 hän oli mukana soittamassa Uljas Pulkkisin musiikkia Alpo Aaltokosken "Yksi päivä ja yksi yö" -tanssiteoksessa.

Kataja-trion kanssa Kaihola esiintynyt kotimaan lisäksi Japanissa mm. Tokiossa ja Sapporossa. Kaihola tekee yhteistyötä myös Kroustikon-lyömäsoitinyhtyeen kanssa, ohjelmistossa mm. Bartókin Sonaatti kahdelle pianolle ja lyömäsoittimille.

Antti Kaihola on tehnyt yhdessä pianisti Junio Kimasen ja säveltäjä Lauri Kilpiön kanssa "Musikatti"-pianokoulun. Se sisältää lapsille tarkoitettua uutta pianomusiikkia ja pedagogista multimediaa.