Antintalo
| Antintalo | |
|---|---|
| Handelspassagen - Basaari | |
 |
|
| Osoite | Eerikinkatu 15 |
| Rakennustyyppi | Kauppatalo, basaari |
| Valmistumisvuosi | 1891 |
| Suunnittelija | Karl Viktor Reinius |
| Rakennuttaja | Ulrik Palmu |
| Omistaja | Kauppakeskus Hansa Ky |
| Haltija | Kiinteistö Oy Antintalo |
| Käyttäjä | Hansakortteli |
| Kerrosluku | 4 |
| Kerrosala | 14 000 |
| Tilavuus | 62 000 kuutiota |
 |
|
Antintalo on vuonna 1891 valmistunut koristeellinen liikerakennus Eerikinkadulla Turussa. Karl Viktor Reiniuksen suunnittelema rakennus on Turun ensimmäisiä liikerakennukseksi suunniteltuja taloja. Alkuperäisestä Antintalosta on jäljellä enää kadulle näkyvä julkisivu, jonka ulkoasu on rakennusmestari Adrian Thomanderin vuonna 1916 suunnittelemassa muodossa. Turkulaiset kutsuivat rakennusta aina 1950-luvulle asti basaariksi, kunnes se sai uuden nimen vuonna 1954, rakennuksen jo vuonna 1916 ostaneelta kunnallisneuvos Antti Raidalta.[1]
Antintalossa on toiminut vuosien mittaan useita eri liikkeitä. Muun muassa Aschanin konditoria aloitti toimintansa rakennuksessa vuonna 1933, ja sijaitsee Antintalossa edelleen. Rakennuksen pitkäaikaisia käyttäjiä ovat olleet muun muassa kukkakauppa Iris, ruotsinkielinen osuusliike Sampo (myöhemmin Turun Osuuskaupan herkkukauppa) sekä Finska Skomagasinet -nimisenä vuonna 1902 aloittanut Suomen Jalkineliike. Jalkineliikkeestä tuli lopulta rakennuksen pitkäaikaisin vuokralainen, sillä se lopetti toimintansa Antintalon kenkä -nimisenä vasta vuonna 2004.[2] Tontin sisäpihalla sijainneissa rakennuksissa oli asuntojen ohessa ajan saatossa useita yrityksiä, muun muassa kirjapaino Jaakkoo-Taara, Turun Kenkäkorjaamo sekä kahvikauppa ja -paahtimo Remi aina 1930-luvulta rakennusten purkamiseen 1980-luvulle asti.[2]
Iso osa Antintalosta ja tontin sisäpihalla sijainneet rakennukset purettiin 1980-luvulla, kun Turun Työväen Säästöpankki rakennutti paikalle uudet Benito Casagranden suunnittelemat liiketilat osana uutta kauppakeskus Hansakorttelia. Uudistettu Antintalo avattiin yleisölle 5. syyskuuta 1986. Nykyisin Antintalon haltija on Kiinteistö Oy Antintalo, joka on yksi kauppakeskus Hansakorttelin seitsemästä kiinteistöyhtiöstä.[1]
Talon ja Eerikinkatu 15:n tontin historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alun perin Eerikinkatu 15:n tontilla sijaitsi kauppias Carl Gustaf Lindbergin vuonna 1842 rakennuttama hulppean suuri kivitalo. Sen suunnitteli Pehr Johan Gylich ja siinä sijaitsi myös tupakkatehdas, minkä vuoksi talossa asui 17 maaseudulta värvättyä tupakankehrääjänaista. Talo sijaitsi Hampunkehrääjänkadun varrella, joka kulki nykyisen Yliopistonkadun ja Eerikinkadun välissä ja päättyi Kristiinankadulle. Lindbergin kuoltua hänen leskensä Sofia Susanna perusti vuonna 1887 taloon pienen Raittiushotelli Saiman. Leski omisti tontin vuoteen 1890 asti, jolloin kauppias ja Björkbodan ruukinkartanon omistaja Ulrik Palmu osti tontin kokonaisuudessaan.[2][3]
Ulrik Palmu päätti rakentaa tontin Eerikinkadun laitaan eurooppalaisten esikuvien mukaisen kauppatalon, joka sai nimen Handelspassagen eli kauppakäytävä. Kauppakäytävän, ja monet muut tontille samaan aikaan nousseet rakennukset, suunnitteli lääninrakennuskonttorin vt. esimies, arkkitehti Karl Viktor Reinius. Koristeellinen rakennus herätti kaupunkilaisissa ihastusta, ja siinä sijaitsi kymmenen liikehuoneistoa. Katua ja pihaa yhdisti holvikäytävä, jonka ylle julkisivuun kiinnitettiin kaupankäynnin merkiksi klassinen lohikäärmekuvio ja antiikkiin viittaavia koristeita. Pihan puolella sijainnut pieni hotelli Saima sai nyt kokonaan vanhan toimintansa lopettaneen tupakkatehtaan tilat. Hotelli laajennettiin 24-huoneiseksi, ja rakennuksen julkisivuun kiinnitettiin teksti Grand Hotel Saima.[1][2]
Sisäpihalle Ulrik Palmu rakensi Reiniuksen suunnitteleman Immanuel-kappelin Turun vapaaseurakunnalle, joka oli juuri menettänyt Humalistonkadulla sijainneet tilansa tulipalossa. Kappeli toimi Turun suomenkielisen vapaaseurakunnan käytössä vuoteen 1924 asti, jolloin se siirtyi ruotsinkielisen vapaaseurakunnan käyttöön.[1][2]
Palmu myi tontin edelleen jo vuonna 1895 puutarhuri Oskar Rudolf Gauffinille, joka siirsi rakennukseen siemenkauppansa, joka sijaitsi paikalla lopulta lähes 50 vuotta. Gauffinin pojan, arkkitehti Arthur Rudolf Gauffinin toimesta Immanuel-kappeli muutettiin jugendtyyliseksi vuonna 1906. Gauffin rakensi pihalle lisäksi vielä yhden kaksikerroksisen asuintalon, jonka alakerrassa toimi vuodesta 1911 alkaen Elannon omistama Kansan ruokasali ja kahvila, joka nimettiin myöhemmin Eineläksi.[2]
Vuonna 1916 Antti Raita osti tontin kaikkine kiinteistöineen Gauffinilta. Kauppakirjan ehtoihin kuului pihalla sijainneen Immanuel-kappelin säilyttäminen kirkkona vähintään seuraavien 50 vuoden ajan. Raita muutti perheineen asumaan Saima-hotellin piharakennukseen. Hieman myöhemmin Raita osti myös hotellin liiketoiminnan ja myi sen edelleen sisarelleen Olga Rannikolle. Raita kunnosti tontin kiinteistöjä ja Basaaria vuonna 1917 sisällissodan levottomuuksista huolimatta. Raita onnistui edistämään hankkeitaan aikana, jolloin lakot ja erilaiset selkkaukset olivat muuten pysäyttäneet kaiken muun rakennustoiminnan kaupungissa. Sodan jälkeen Raita oli saavuttanut arvostetun aseman poliittisten välienselvittelyjen rauhoittajana, ja oli vaikuttamassa muun muassa siihen, ettei Turussa syyllistytty kohtuuttomiin jälkirankaisuihin. Joulukuun 1918 kunnallisvaaleissa hänet valittiin sosiaalidemokraattien edustajana kaupunginvaltuustoon ja edelleen kaupunginhallitukseen. Samanaikaisesti Eerikinkadun Basaaritalosta tuli yksi keskustan suosituimmista ostospaikoista. Raita kuoli vuonna 1954, minkä jälkeen perikunta saneerasi Basaarin ja nimesi sen Antintaloksi.[2]
Vuonna 1964 Antti Raidan perikunta myi Antintalon edelleen Turun Työväen Säästöpankille, jota Antti Raita oli ollut mukana perustamassa vuonna 1913. Immanuel-kappelin vuokra-aika oli pian päättymässä, ja sen tiloihin suunniteltiin ensin elokuvateatteria, jota ei kuitenkaan lopulta pidetty sopivana. Niinpä kappelista tuli vuonna 1964 huutokauppakamari ja myöhemmin siinä sijaitsi myös kehysliikkeen verstas.[1][2]
Purkaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jo 1950-luvulla Turussa oli suunnitelmia muuttaa koko ns. kymppikortteli, eli Eerikinkadun, Aurakadun, Yliopistonkadun ja Kristiinankadun rajaama kortteli, yhtenäiseksi ostosalueeksi. 1960-luvun alussa järjestettiin suunnittelukilpailu, jossa kortteliin hahmoteltiin uutta "amerikkalaistyylistä" ostoskeskusta. Kilpailun voittaneen ehdotuksen Kympin kaupat tekivät professori Antero Pernaja ja arkkitehti N-H. Sandell. Ehdotuksessa korttelin kaikki rakennukset olisi purettu. Tilalle olisi rakennettu joka sivulta tasainen, tasakattoinen, jättiläismäinen rakennus. Suunnitelma ei koskaan toteutunut, vaan lopulta korttelia uudistettiin pikku hiljaa ennen 1980-luvun suurempia uudistuksia.[1]
Vuonna 1975 vahvistettiin ns. kymppikorttelin kaava, jossa sallittiin tontin rakennusten purkaminen. Kauppakorttelin yhtenäiseksi rakentaminen nostettiinkin pian uudelleen esiin, kun vuonna 1981 Antintalon omistanut Turun Työväen Säästöpankki kertoi haluavansa purkaa Antintalon ja sen takana olleet tonti muut rakennukset. Lääninhallitus ja Museovirasto puuttuivat suunnitelmiin, sillä ne katsoivat, että Eerikinkadun varrella sijainnut vuoden 1891 basaarirakennus oli säilytettävä.[2] Turun maakuntamuseon mielestä myös tontin sisäpihan rakennukset olisi tullut säilyttää, ja Enemmistö ry esitti, että niihin olisi tehtävä tiloja järjestöille ja kahviloille. Järjestö myös muistutti julkisessa keskustelussa, ettei Turussa ollut enää varaa uuteen vanhojen rakennusten purkamiseen liittyvään kulttuuriskandaaliin. Sisäpihan rakennusten säilyttämistä vaativat myös Rakennustaiteen seura, jonka edustaja Riitta Nikula piti Antintalon kokonaisuutta merkittävänä kansallisena monumenttina.[1]
Koska lääninhallitus ja Museovirasto vastustivat vain itse Antintalon purkamista, tontin sisäpihan rakennukset päätettiin purkaa. Turun Työväen Säästöpankki ryhtyi nopeasti toimiin, koska Enemmistö ry oli jo tekemässä rakennuksista suojeluesitystä. Purkaminen oli pankin toimesta tarkoin valmisteltu operaatio. Purkamista edeltäneenä keskiviikkona 10. maaliskuuta 1982 pankki järjesti lehdistötilaisuuden, jossa purkuaikeista ei kerrottu mitään. Torstaina pankki teki nopeasti virallisen päätöksen purkamisesta ja perjantaina viranomaisille vietiin lupa-anomus vain viisi minuuttia ennen virastojen sulkemista. Purkutyöt aloitettiin suurelta yleisöltä täysin yllättäen aamuyöllä lauantaina. Paikalle tuli nopeasti aamulla mielenosoittajia, mutta rakennukset oli pistetty matalaksi jo klo 14 mennessä. Pankin toimitusjohtaja Atte Varjo syytti myöhemmin nopeista purkutöistä urakoitsijan painostusta. Nopeaa purkamista oli puoltanut myös maaherra Paavo Aitio, joka oli kommentoinut piharakennuksia sanomalla: "Rötisköt vaan pois!" Tapaus aiheutti valtavan kohun, ja Turun tauti nostettiin esiin valtakunnallisesti lehdistössä.[1] Museovirasto muutti myöhemmin vielä kantaansa myös varsinaisen Antintalon osalta, ja vaati enää sen julkisivun, porttikäytävän ja porrashuoneen säilyttämistä. Tämän jälkeen Antintalon takapuoli purettiin ja talosta jäi lopulta pelkkä etuseinä koristamaan uutta, yleisölle 5. syyskuuta 1986 avattua Antintaloa.[1][2]
Antintalon ja Eerikinkatu 15:n tontin omistajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- 1842–1890 Carl Gustaf ja Sofia Lindberg
- 1890–1895 Ulrik Palmu
- 1895–1916 Oskar Rudolf Gauffin
- 1916–1954 Antti Raita
- 1954–1964 Antti Raidan perikunta
- 1964–1992 Turun Työväen Säästöpankki
- 1992–1998 Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal
- 1998–2015 Veritas Eläkevakuutus
- 2015 alkaen Kauppakeskus Hansa Ky
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Harri Kalpa: ”St. Erik”, Muuttuva kaupunki, Turku eilen ja tänään II, s. 52—53. Turku: Turun Sanomat, 1989. ISBN 951-95653-3-7. suomi
- Mikko Laaksonen, Juri Nummelin: ”VI ja VII kaupunginosa - Antintalo”, Turun seudun arkkitehtuuriopas, s. 164. Porvoo: Kustantaja Laaksonen, 2013. ISBN 978-951-5805-35-2. suomi
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g h i Rauno Lahtinen: ”Antintalo”, Turun puretut talot, s. 121—124. Turku: k&h, kulttuurihistoria, Turun yliopisto, 2009. ISBN 978-951-29-4100-1. suomi
- ↑ a b c d e f g h i j Eva Latvakangas, Jonny Holmén, Kati Kivelä: ”Kenen Antin talo?”, Turku, muuttuva kaupunki, Osa II, s. 64—69. Raisio: Turun Sanomat, 2012. ISBN 978-951-9129-88-4. suomi
- ↑ Hansakorttelissa ilotalo ja tupakkatehdas Turun Sanomat. Viitattu 19.10.2020. suomi