Ammattikorkeakoulu

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Amk)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Alankomaalaisen Leidenin ammattikorkeakoulun päärakennus.

Ammattikorkeakoulu (lyh. AMK)[1] on ammattikoulutuspainotteinen, ts. työelämäsuuntautunut, korkeakoulu.[2] Ammattikorkeakoulut ovat yleisiä muun muassa Keski- ja Länsi-Euroopassa sekä Pohjoismaissa. Ammattikorkeakouluista käytetään yleisesti englanniksi käsitettä university of applied sciences (mm. Suomessa[3]) ja saksaksi Fachhochschule.

Ammattikorkeakoulut maittain

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alankomaissa ammattikorkeakoulut tunnetaan hollanninkielisellä nimellä hogeschool. Maassa on noin 50 ammattikorkeakoulua.

Ensimmäiset ammattikorkeakoulut (Fachhochschule) perustettiin Saksaan 1960-luvun lopulla entisten teknillisten oppilaitosten pohjalle. Saksassa on noin 240 ammattikorkeakoulua.

Pääosa Suomen ammattikorkeakouluista perustettiin 1990-luvulla, kun opistoasteen oppilaitosten toimintaa yhtenäistettiin ammattikorkeakoulu-nimityksen alle.

Vuoden 2020 alussa Suomessa oli 24 ammattikorkeakoulua. Niistä 23 sijaitsi Manner-Suomessa, lisäksi Ahvenanmaalla toimii Ahvenanmaan ammattikorkeakoulu. Ahvenanmaan ammattikorkeakoulu ja Poliisiammattikorkeakoulu eivät kuulu opetusministeriön hallinnonalaan, vaan ensin mainittu toimii Ahvenanmaan maakuntahallinnon ja jälkimmäinen sisäministeriön alaisuudessa. Oikeudelliselta muodoltaan ammattikorkeakoulut ovat ammattikorkeakouluosakeyhtiöitä.[4][5]

Suomalaisissa ammattikorkeakouluissa on vajaa 150 000 opiskelijaa. Heistä valtaosa eli 131 000 suorittaa AMK-tutkintoa, joka on ammattikorkeakoulujen perustutkintoa. Työelämässä oleville tarkoitettua ylempää ammattikorkeakoulututkintoa suorittaa yli 15 000 opiskelijaa. Lisäksi ammattikorkeakoulut kouluttavat ammatillisia opettajia. Vuonna 2020 ammattikorkeakouluista valmistui 24 000 AMK-tutkinnon, 3300 YAMK-tutkinnon ja 1600 ammatillisen opettajakoulutuksen suorittanutta.[6] Vuodesta 2005 alkaen jokaisessa ammattikorkeakoulussa on toiminut lakisääteinen opiskelijakunta.[7]

Koulutuksen rinnalla ammattikorkeakoulujen toinen päätehtävä on ammattikorkeakouluopetusta palveleva, työelämää ja aluekehitystä edistävä sekä alueen elinkeinorakennetta uudistavaa soveltava tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa (TKI).[8] TKI-toiminnassa pyritään palveluiden ja tuotteiden sekä usein myös uuden osaamisen kehittämiseen työpaikoilla. Ammattikorkeakoulut toteuttavat TKI-toimintaa yhdessä yritysten ja työelämän, muiden korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten, julkisten kehitysorganisaatioiden sekä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. [9] Kaikki Suomen ammattikorkeakoulut kuuluvat Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Areneen, joka on ammattikorkeakoulujen etu- ja yhteistyöjärjestö.[10]

Ruotsissa, kuten Suomessakin, ammattikorkeakoulut tunnetaan ruotsinkielisellä nimityksellä yrkeshögskola. Ruotsissa on 18 ammattikorkeakoulua.

  1. Lyhenneluettelo Kotus. Arkistoitu 12.10.2013. Viitattu 15.2.2022.
  2. ammattikorkeakoulu Kielitoimiston sanakirja. Kielitoimisto. Viitattu 15.2.2022.
  3. Universities of Applied Sciences Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 15.5.2016.
  4. Ammattikorkeakoulut Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 19.4.2016.
  5. Ammattikorkeakoululaki (932/2014) (1:5) finlex.fi.
  6. Excel Web Access - /fi-fi/Raportit/Ammattikorkeakoulujen tutkinnot - vuosi.xlsb vipunen.fi. Viitattu 8.2.2021.
  7. Laki ammattikorkeakoululain muuttamisesta (413/2005) Finlex. Viitattu 8.3.2021.
  8. Ammattikorkeakoululaki finlex.fi.
  9. Ella Pitkänen, Petri Lempinen, Eerikki Vainio: Innovaatioita ja osaamista työelämääjn 2019. Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry.
  10. Arene Arene. Viitattu 8.2.2021.
Tämä koulutukseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.