Amanda Bynes

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Amanda Bynes
Amanda Bynes vuonna 2009
Amanda Bynes vuonna 2009
Henkilötiedot
Koko nimi Amanda Laura Bynes
Syntynyt 3. huhtikuuta 1986 (ikä 34)
Thousand Oaks, Kalifornia, Yhdysvallat
Näyttelijä
Aktiivisena 1996–
Merkittävät roolit The Amanda Show
Sisko ja sen sisko
Palkinnot

Kids’ Choice Awards (2000, 2001, 2002, 2003, 2004)
Hollywood Film Festival (2007)

Aiheesta muualla
[ Viralliset kotisivut]
IMDb
Elonet

Amanda Laura Bynes (s. 3. huhtikuuta 1986 Thousand Oaks, Kalifornia, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen näyttelijä ja entinen Nickelodeon-televisiokanavan juontaja. Bynes on esiintynyt useissa teini-ikäisille suunnatuissa elokuvissa. Vuonna 2007 hän oli Forbes-lehden eniten ansaitsevien nuorten tähtien top 5 -listalla.[1]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bynes kiinnostui näyttelemisestä jo kolmevuotiaana. Ennen ammattilaisuraansa näyttelijänä hän esiintyi ensi kerran televisiossa seitsemänvuotiaana Buncha Crunch Candies -mainoksessa. Samalla hän oli käynyt Arsenio Hallin ja Richard Pryorin järjestämällä komedialeirillä. Lapsena Bynes esiintyi myös teatterinäytelmissä, kuten Annie, The Secret Garden, The Music Man ja The Sound of Music. Tämän jälkeen hänestä tuli vakionäyttelijä Nickelodeon-kanavalla. Bynes esiintyi sarjoissa Figure It Out ja All That. Myöhemmin hän sai oman sketsisarjan The Amanda Show ollessaan vasta 13-vuotias.

Bynes siirtyi 2000-luvun alussa elokuviin, ja hän on näytellyt useissa nuortenelokuvissa kuten Big Fat Liar – Valehtelija, jossa hänen vastanäyttelijänään oli Frankie Muniz. Elokuvan menestys oli vaatimaton. Vuonna 2002 Bynes esiintyi pääosassa WB Television Networkin tilannekomediassa Sisko ja sen sisko Hollyn roolissa. Bynesin ensimmäinen pääosa oli vuonna 2003 elokuvassa Mistä tytöt tykkää. Bynesin ääntä on myös kuultu lastenelokuvissa Robots ja Laulava porsas: Suuri seikkailu.

Vuonna 2006 Bynes näytteli komediassa She’s the Man, joka perustuu William Shakespearen näytelmään Loppiaisaatto. Filmissä Bynesin hahmo pukeutuu veljekseen, jotta pystyisi liittymään poikien jalkapallojoukkueeseen. Tuottajat olivat aikoneet valita laulaja Jesse McCartneyn Bynesin veljeksi, koska heissä oli hieman samaa näköä, mutta McCartney estyi. Ennen She's the Mania kuvattiin elokuva Haaksirikkohuijaus, jossa Bynes näytteli suuren idolinsa kanssa saarelle haaksirikkoutuvaa Jennyä.

Vuonna 2007 ilmestyi Bynesin ensimmäinen musikaalielokuva Hairspray. Elokuva kuvattiin Torontossa. Samana vuonna ilmestyi Sydney White, joka perustuu Lumikki ja seitsemän kääpiötä -tarinaan. Maaliskuussa 2009 Bynes ilmoitti olevansa mukana uudessa, lyhytikäiseksi jääneessä tv-sarjassa nimeltä Canned.

Bynes on kiinnostunut piirtämisestä ja muotisuunnittelusta. Vuonna 2007 hän allekirjoitti sopimuksen Steve & Barry'sin kanssa luodakseen oman ”Dear”-vaatemerkkinsä. Kauppoihin Bynesin suunnittelemat vaatteet ilmestyivät saman vuoden elokuussa.

Perhe ja yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amanda Bynesin äiti on hammashoitaja ja toimistopäällikkö Lynn Bynes ja isä hammaslääkäri Rick Bynes.[2] Bynesillä on kaksi vanhempaa sisarusta: veli Tommy Bynes (syntynyt 1974), joka on kiropratikko ja sisko Jillian Bynes (syntynyt 1983), joka on humanististen tieteiden kandidaatti historian alalta.[3] Bynesin äidin vanhemmat ovat Torontosta.[4] Amandan isä on roomalaiskatolinen ja hänen äitinsä on juutalainen.[5] Bynes on sanonut, ettei hän täsmälleen tiedä mitä uskontoa tunnustaa.[4]

Bynes valmistui Thousand Oaks High Schoolista ja on sanonut haluavansa päästä New Yorkin yliopistoon. Bynes kihlautui helmikuussa 2020 Paul Michaelin kanssa, jonka hän tapasi ollessaan huumevieroituksessa.[6]

Ongelmat lain kanssa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bynes pidätettiin vuonna 2012 hänen ajettuaan autoa päihtyneenä. Hän oli myös oikeudessa kahteen oletettuun yliajotapaukseen liittyen, mutta syytteet hylättiin. Bynes kuitenkin menetti hetkeksi ajokorttinsa.[7]

[23. toukokuuta 2013 Bynes pidätettiin kotonaan Manhattanilla marihuanan hallussapidosta, todisteiden peukalointiyrityksestä ja uhkaavasta käytöksestä. Pidätyksen jälkeen Bynes vietiin sairaalaan psykiatriseen arviointiin ennen kuin hänet otettiin poliisiasemalle. Häntä vastaan nostettu syyte kumottiin kesäkuussa 2014.[8]

Heinäkuussa 2013 Bynes joutui 72 tunnin valvonnan alaiseen sairaalahoitoon, kun hän oletetusti yritti sytyttää tulipalon autotielle vieraan talon edessä Thousand Oaksissa, Kaliforniassa. Syyskuussa hänet lähetettiin psykiatriseen hoitoon UCLA Medical Centeriin. Hän pääsi hoidosta pois joulukuussa 2013. Bynesilla on todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö.[9]

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvat
Vuosi Nimi Rooli
2002 Big Fat Liar – Valehtelija Kaylee
2003 Mistä tytöt tykkää Daphne Reynolds
Laulava porsas: Suuri seikkailu Nellie (ääni)
2005 Robots Piper Pinwheeler (ääni)
Haaksirikkohuijaus Jenny Taylor
2006 She’s the Man Viola Hastings
2007 Hairspray Penny Pingleton
Sydney White Sydney White
2010 Easy A Marianne Bryant
Televisioelokuva
2008 Living Proof Jamie

Televisio
Vuosi Sarja Rooli Jaksot
1996–2000 All That useita
1997–1999 Figure It Out panelisti
1999 Arli$$ Crystal Dupree ”Our Past, Our Present, Our Future”
1999–2002 The Amanda Show juontaja / useita
2001 The Nightmare Room Danielle Warner ”Don’t Forget Me”
2001–2003 Ipanat Taffy (toistuva, ääni)
2002–2006 Sisko ja sen sisko Holly Tyler
2008 Family Guy Anna (ääni) ”Long John Peter”

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. In Pictures: Young Hollywood’s Top Earners Forbes. Viitattu 21.7.2008. (englanniksi)
  2. Amanda Bynes Biography (1986–) Film Reference. Viitattu 8.9.2012. (englanniksi)
  3. Amanda Bynes on Hairspray Can Mag. Viitattu 8.9.2011. (englanniksi)
  4. a b She’s the Man: A Q&A with Amanda Bynes Interfaith Family. Viitattu 8.9.2012. (englanniksi)
  5. ’Hairspray’ Stars Reflect Talent USA Today. Viitattu 8.9.2012. (englanniksi)
  6. Entinen lapsitähti Amanda Bynes meni kihloihin Iltalehti. Viitattu 17.2.2020.
  7. Amanda Bynes Busted for Drunken Driving E! Online. Viitattu 12.4.2015. (englanniksi)
  8. Fleeman, Mike: Amanda Bynes Is Arrested in New York People. 23.5.2013. Yhdysvallat. Viitattu 12.4.2015. (englanniksi)
  9. Eggenberger, Nicole: ”Amanda Bynes Is Making Great Strides Towards Recovery” US Weekly. 30.9.2013. Viitattu 12.4.2015. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.