Aleksandr Izvolski
| Aleksandr Izvolski | |
|---|---|
| Александр Извольский | |
 |
|
| Venäjän ulkoministeri | |
| Edeltäjä | Vladimir Lamsdorff |
| Seuraaja | Sergei Sazonov |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 18. maaliskuuta 1856 Moskova, Venäjä |
| Kuollut | 16. elokuuta 1919 (63 vuotta) Pariisi, Ranska |
Aleksandr Petrovitš Izvolski (ven. Александр Петрович Извольский; 18. maaliskuuta (J: 6. maaliskuuta) 1856 Moskova – 16. elokuuta 1919 Pariisi, Ranska)[1] oli venäläinen kreivi ja diplomaatti, joka toimi Venäjän ulkoministerinä vuosina 1906–1910. Hänen kaudellaan Venäjä kärsi diplomaattisen tappion vuosien 1908–1909 Bosnian kriisin yhteydessä.
Izvolski kuului vanhaan puolalaistaustaiseen sukuun.[2] Hän opiskeli Pietarin keisarillisessa lyseossa ja toimi pitkään diplomaattina Venäjän ulkomaanedustustoissa eri puolilla maailmaa.[1] Hän oli Venäjän lähettiläänä Vatikaanissa 1894–1897, Belgradissa 1897–1900, Tokiossa 1900–1902 ja Kööpenhaminassa 1902–1906.[2]
Izvolski nimitettiin ulkoministeriksi toukokuussa 1906. Hänen johdollaan Venäjä solmi vuonna Britannian kanssa 1907 entente cordiale -sopimuksen, joka ratkaisi maiden väliset siirtomaakiistat Tiibetissä, Afganistanissa ja Iranissa. Seuraavaksi Izvolski ryhtyi tavoittelemaan Venäjälle takaisin oikeutta kuljettaa sotalaivojaan Turkin salmien kautta Mustaltamereltä Välimerelle. Hän teki 15. syyskuuta 1908 Itävalta-Unkarin kanssa Buchlaussa sopimuksen, jonka mukaan Venäjä sallisi Itävalta-Unkarin liittää Bosnia-Hertsegovinan itseensä ja vastineeksi Itävalta-Unkari tukisi Venäjän tavoitteita Turkin salmien osalta. Sopimuksen ehdot oli kuitenkin määritelty epäselvästi, eikä Itävalta-Unkari täyttänytkään omaa lupaustaan. Sitä vastoin jo saman vuoden lokakuussa tapahtunut Bosnia-Hertsegovinan yhdistäminen Itävalta-Unkariin lisäsi sen vaikutusvaltaa Balkanilla suhteessa Venäjään. Izvolski yritti kompensoida tappiota solmimalla lokakuussa 1909 Italian kanssa yhteistyösopimuksen, jonka tarkoituksena oli estää Balkania joutumasta kokonaan yhden suurvallan vaikutuspiiriin.[1]
Epäonnistumisten vuoksi Izvolski joutui eroamaan ulkoministerin tehtävistä syyskuussa 1910.[1] Hänellä oli myös huonot välit pääministeri Pjotr Stolypiniin, jonka venäläistämispolitiikkaa Suomessa hän vastusti. Izvolski toimi sen jälkeen Venäjän suurlähettiläänä Pariisissa. Tässä asemassa hän pyrki tiivistämään kolmoisententen valtioiden yhteistyötä ja vaikutti muun muassa Ranskan ja Venäjän välisen laivastosopimuksen neuvotteluun vuonna 1911. Hän säilytti asemansa suurähettiläänä vielä helmikuun vallankumouksen jälkeen, mutta erosi kesäkuussa 1917, häntä lähellä olleet kadettipuolueen ministerit syrjäytettiin Venäjän hallituksesta.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Aleksandr, Count Izvolsky (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 23.6.2013.
- ↑ a b Nordisk familjebok (1910), s. 1020 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 20.9.2015.
- ↑ Nordisk familjebok, täydennysosa (1924), s. 704 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 20.9.2015.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Aleksandr Izvolski Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||||||||
