Ahmad al-Mansur

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ahmad al-Mansur
Ahmed al Mansur.jpg
Marokon sulttaani
Valtakausi 4. elokuuta 157820. elokuuta 1603
Edeltäjä Abd al-Malik
Seuraaja Zidan al-Nasir
Syntynyt 1549
Fès
Kuollut 20. elokuuta 1603
Fès
Suku Saadi
Isä Muhammad al-Shaikh
Uskonto islam
Ahmad al-Mansurin rakennuttama El Badin palatsi.
Saadien hautakammio. Keskellä Ahmad al-Mansurin hauta.

Aḥmad al-Manṣūr (arab. أحمد المنصور السعدي‎‎, 1549 Fès20. elokuuta 1603 Fès[1]) oli Marokon sulttaani. Hän oli Saadi-dynastian kuudes hallitsija ja nosti sen huippuunsa keskittämällä valtaa itselleen ja diplomaattisin keinoin. Hän koulututti armeijaa osmanien avulla ja loi valtion virkamiehille keskitetyn järjestelmän, jossa keskusvaltaa palvelevat virkamiehet saivat verohelpotuksia ja maaomaisuutta.[2]

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ahmadin isä oli sulttaani Muhammad al-Shaikh. Hän toimi sotapäällikkönä isänsä palveluksessa. Muhammad al-Shaikhin kuoltua Ahmadin veljet Abd al-Malik ja Muhammad al-Mutawakkil kamppailivat vallasta. Sulttaaniksi noussut Abd al-Malik karkotti Muhammad al-Mutawakkilin Marokosta, jolloin tämä etsi tukea Portugalin Sebastian I:ltä.[1][3]

Ahmad osallistui vuonna 1578 Ksar el-Kebirin taisteluun, jossa Sebastian ja Muhammad al-Mutawakkil saivat surmansa. Vakavasti sairas Abd al-Malik kuoli taistelun aikana, ja Ahmad julistettiin sulttaaniksi lisänimellä al-Mansur (’voittoisa’). Taistelussa otetuista vangeista saadut lunnaat rahoittivat Ahmad al-Mansurin uudistukset, ja monet vangeista jäivät sotilaiksi hänen armeijaansa.[1][3]

Ahmad al-Mansur loi makhzen-nimisen hallintojärjestelmän, joka säilyi 1900-luvun alkuun saakka. Marokko jaettiin paššojen ja beyden hallitsemiin alueisiin, ja veroista vapautetut sotilaat järjestettiin turkkilaismalliseksi armeijaksi. Ahmad al-Mansur linnoitti Tazan, Fèsin ja Marrakechin kaupungit, murskasi suufilaisveljeskuntien ja heimoryhmien vastarinnan ja loi Marokkoon neljännesvuosisadan kestäneen rauhan kauden.[1][3]

Ahmad al-Mansur oli taitava diplomaatti. Hän ehkäisi Algerin ottomaanikuvernöörin valtapyrkimykset, neuvotteli espanjalaisten kanssa ja liittoutui sitten Englannin Elisabet I:n kanssa Espanjan Filip II:sta vastaan.[1][3] Kaupankäynnistä ja teollisuudesta tuli valtion monopoli,[4] ja Englantiin vietiin suuria määriä sokeria ja salpietaria[3].

Etelässä Ahmad al-Mansur tavoitteli songhaivaltakunnan hallitsemia Taghazan suolakaivoksia. Hän neuvotteli songhaihallitsija Dawudin kanssa ja ryhtyi sitten sotatoimiin tämän seuraajaa Ishaq II:sta vastaan. Ahmad lähetti vuonna 1590 Nigerjoen keskijuoksulle Jawdar-paššan johtaman armeijan, joka valloitti tuliaseineen helposti Gaon ja Timbuktun. Songhaivaltakunnan kulta ja orjat antoivat Ahmadille hänen toisen lisänimensä al-Dhahabi (’kultainen’).[1][3]

Ahmad al-Mansur tunnettiin myös taiteiden suosijana. Hän rakennutti pääkaupunkiinsa Marrakechiin valtavan palatsin ja tuki kirjailijoita, joista tunnetuin oli runoilija ja historioitsija Abd al-Aziz al-Fishtalli.[1][3]

Ahmad al-Mansurin viimeisiä vuosia varjostivat hänen poikiensa valtataistelu sekä pääkaupungin väestön hävittänyt koleraepidemia. Saadi-dynastian suurin hallitsija on haudattu Marrakechiin hänen itseään ja perhettään varten rakennuttamaan mausoleumiin.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g The Encyclopaedia of Islam, new edition, s. 288–289. Leiden: E. J. Brill, 1986. ISBN 90-04-08114-3.
  2. Ahmad al-Mansur Encyclopedia Britannica. Viitattu 24.2.2013. (englanniksi)
  3. a b c d e f g h Dictionary of African Biography, s. 89–90. New York: Oxford University Press, 2012. ISBN 978-0-19-538207-5.
  4. Afrika: entsiklopeditšeski slovar, tom 1, s. 299. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1986.