30 päivää filosofiaa
| 30 päivää filosofiaa | |
|---|---|
| Les bonheurs de sophie Une initiation à la philosophie en 30 mini-leçons |
|
 Suomennoksen kansikuva. |
|
| Alkuperäisteos | |
| Kirjailija | Dominique Janicaud |
| Kieli | ranska |
| Genre | filosofia |
| Kustantaja | Encre Marine |
| Julkaistu | 2003 |
| Sivumäärä | 191 |
| ISBN | 2-909422-73-9 |
| Suomennos | |
| Suomentaja | Tomi Snellman |
| Kustantaja | WSOY |
| Julkaistu | 2008 |
| Ulkoasu | nidottu |
| Sivumäärä | 136 |
| ISBN | 978-951-0-31697-9 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
30 päivää filosofiaa (ransk. Les bonheurs de sophie. Une initiation à la philosophie en 30 mini-leçons) on ranskalaisen filosofin Dominique Janicaud’n vuonna 2003 ilmestynyt kirja, jossa tekijä pyrkii esittelemään helppotajuisesti filosofian peruskysymyksiä ja kannustamaan pohdintaan ja kriittiseen asenteeseen.[1]
Janicaud kirjoitti teoksen tyttärelleen, kun tämä ryhtyi opiskelemaan filosofiaa yläkoulussa. Luettuaan useita oppikirjoja Janicaud piti niitä liian vaikeaselkoisina. Hän päätti kirjoittaa oman kirjan kaikille, jotka haluavat tutustua filosofiaan ja joilla on vain vähän aikaa. Janicaud kirjoitti lyhyen kirjan kuukauden aikana kesällä 2002.[1]
Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Janicaud’n mielestä filosofiaan voi osallistua pohtimalla, ajattelemalla järkevästi ja selkeästi. Ajattelu ei ole oppisanojen, kaavojen tai lauseparsien toistelua. Toisaalta kysymysten historiallisen taustan ymmärtäminen voi olla hyödyllistä.[2]
Janicaud perustelee filosofian merkitystä esittämällä sen toimintana, johon jokainen voi osallistua. Ajattelusta saa hänen mukaansa vain sen, minkä sille itse antaa. Kun asioihin ottaa arvostelevaa etäisyyttä, ajattelun kurinalaisuus ja tietoisuus kasvaa.[3] Kriittinen ajattelu on osa nykyaikaisen, kehittyneen ja demokraattisen yhteiskunnan elämää. Järkevien valintojen teko itsen ja muiden kannalta kuuluu niin talouteen kuin politiikkaan. Oletusten ja väitteiden etuja ja haittoja on osattava punnita. Kriittisyys merkitsee Janicaud’n mukaan kykyä toimia todellisuudessa.[4]
Janicaud muistuttaa myös, että kriittinen ajattelu edellyttää aina koulutusta ja harjaannusta. Jos ihminen ei ole luku- ja kirjoitustaitoinen, jos hänellä ei ole välineitä tiedonsaantiin ja hän elää epävarmoissa olosuhteissa, hänen on vaikea osoittaa arvostelukykyä. Kriittinen ajattelu ei ole etusijalla niille ihmisille, jotka elävät puutteessa ja taistelevat olemassaolostaan. Ajatteluun on varaa hyvinvoinnin vallitessa, kun voidaan nauttia älyllisestä itsenäisyydestä.[5]
Tämän vuoksi muinaisissa yhteiskunnissa ei esiintynyt kriittisen ajattelun perinnettä. Niissä valtaa pitivät hallitsija, suvun vanhimmat tai papisto. Heimoyhteisöjen kaltaisissa tiiviissä yhteisöissä ihmisten toimintaa ohjasivat kunkin yksilön asema ryhmässä. Vain yhteisön tai yhteisön väitetyn jumalan ajattelulla on merkitystä, ja ajatus sääntöjen ja käsitysten arvostelemisesta on sopimaton. Nykyaikaisissakin yhteiskunnissa sellaista vastaan väittäjää, jonka esittämälle kritiikille ei nähdä perusteita, pidetään arvojen kieltäjänä, joka ”ei usko mihinkään”. Kriittisen ajattelun tulisi kuitenkin Janicaud’n mielestä olla arvostettu kyky. Se on silti vain väline, ei päämäärä. Arvostelu arvostelun vuoksi ei Janicaud’n mukaan johda mihinkään.[6]
Janicaud varoittaa guruista, mestareista joista tulisi seurata. Kriittinen ajattelu auttaa kyseenalaistamaan annettuja käsityksiä ja paljastamaan huijareita. Kysymyksiä ei tule välttää, vaikka ne tuntuisivatkin asiaankuulumattomilta. Väitteen totuus ei riipu siitä, kuka sen esittää. Sen sijaan tulee kysyä, onko ajatuskulku pätevästi päätelty ja onko koko ajatuksessa mitään mieltä. Näitä kysymyksiä tulee pohtia niiden itsensä vuoksi, vapaasti ja rauhassa.[7]
Pikkulapsi kysyy usein miksi-kysymyksiä. Sen sijaan esimerkiksi kysymys ”Mikä tämä on?” etsii asian keskeisiä ominaisuuksia. Esimerkiksi painovoimalaki kertoo, miten eräs tärkeimmistä luonnonilmiöistä toimii. Sen sijaan kysymys ”Miksi?” kysyy yhtä aikaa sekä syytä että tavoitetta. Luonnonilmiöillä on syitä, tavoitteita on toimijoilla. Monet uskovat jumalaan, jonka ajatellaan tehneen luonneen ja elämän tavoitteidensa mukaisesti. Jos kaikkeudella ajatellaan olevan tavoite, ajatellaan yleensä myös, että sillä olisi alku.[8]
Toisten mielestä taas ajatus jumalasta on tarpeeton ja vanhentunut. Yleispätevän sopusuhdan kaipuu on seurausta järjen usein liikaa korostuneesta tarpeesta nähdä johdonmukaisuutta kaikkialla. Ihmisiä vaivaava epävarmuus tulee aina uudelleen esiin, esimerkiksi haluna uskoa yliluonnollisiin ilmiöihin tai vetona kiihkeisiin uskonnollisiin liikkeisiin. Janicaud sanoo, että uskonnollisen ajattelun takana on aina väijymässä suvaitsemattomuus. Historian aikana tämä on näkynyt uskonnollisissa sodissa ja vainoissa sekä nykyisin fundamentalismin leviämisenä.[9]
Filosofia syntyi antiikin Kreikassa aikana, jolloin uskonnon valta väheni, todellisuutta alettiin tutkia järkiperäisesti ja alettiin vaatia kansanvaltaa itsevaltaisen hallinnon sijaan. Janicaud’n mukaan järkiperäisen ajattelun, tieteen ja demokratian yhteys ei ole ollut koskaan vallitseva koko maapallolla ja se on haavoittuva vielä nykyisinkin. Maailmassa on Janicaud’n mielestä yhä liian paljon diktatuureja, taikauskoa ja kiihkoilua.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Janicaud, Dominique: 30 päivää filosofiaa, s. 9–10. (Dernières nouvelles des choses. Une expérience philosophique, 2003.) Suomentanut Tomi Snellman. Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-31697-9. Suomennettu englanninkielisen laitoksen pohjalta: Philosophy in 30 Days. Translated from the French by Lisabeth During. An introduction by Simon Critchley. London: Granta, 2005. ISBN 978-1-86207-732-4.
- ↑ Janicaud 2008, s. 30, 50.
- ↑ Janicaud 2008, s. 11, 16.
- ↑ Janicaud 2008, s. 21.
- ↑ Janicaud 2008, 22.
- ↑ Janicaud 2008, 22–23.
- ↑ Janicaud 2008, s. 17–19.
- ↑ Janicaud 2008, s. 54–55.
- ↑ Janicaud 2008, s. 56–57, 70–75.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Wahlstedt, Pekka: Filosofiaa jokamiehelle (Arkistoitu – Internet Archive). Helsingin sanomat 25.4.2008.