Zen

Wikipedia

Chan ohjaa tänne. Sanan muista merkityksistä katso kuvafoorumi

Zen ('mietiskely'; hanzi: 禅 (yksinkertaistetuilla merkeillä), 禪 (perinteisillä merkeillä); kiinaksi: chán (pinyin), ch'an (Wade-Giles); japaniksi: zen; koreaksi: seon (uudistettu latinisaatio), sŏn (McCune-Reischauer); vietnamiksi: thiền) on mahayana-buddhalaisuuden suuntaus, joka kehittyi aikoinaan Kiinassa, mutta joka on myöhemmin levinnyt myös Japaniin, Koreaan sekä Vietnamiin. Länsimaissa käytetään suuntauksesta yleensä japaninkielistä nimitystä zen, koska se alun perin tuli lännessä tunnetuksi nimenomaan japanilaisessa muodossa. Niinpä suurin osa länsimaissa käytetystä zen-terminologiasta, ja jopa monien kiinalaisten mestareiden nimet, tunnetaan japanilaistetussa muodossa. Zen jakaantuu koulukuntiin, joista suurimmat ovat Rinzai (kiinaksi Linji) ja Sōtō (kiinaksi Caodong).

[muokkaa] Historia

Perimätiedon mukaan intialainen munkki Bodhidharma (japaniksi Daruma) toi zenin Kiinaan 500-luvulla. Bodhidharman historiallisuus on kiistanalainen aihe, mutta zenin tiedetään syntyneen Intian buddhalaisuuden kohdattua kiinalaisen uskontoperinteen, lähinnä sen taolaisen muodon.

[muokkaa] Zenin tekniikat

Nimensä mukaisesti zen korostaa meditaatiota. Tärkeä zen-harjoitus onkin istumameditaatio (japaniksi: zazen).Myös makuumeditaatio on suosittua. Yksityiskohdissa eri koulukunnat kuitenkin hiukan eroavat harjoituksiltaan, niin että esimerkiksi rinzai-koulukunnassa zazenia harjoitetaan kōan-harjoituksena, joilla pyritään osoittamaan kaavamaisen käsitteellisen ajattelun rajallisuus, kun taas vastaavasti sōtō-koulukunnan yhteydessä korostetaan usein shikantaza-tekniikkaa. Zen-opiskelijan on esitettävä yksityisessä dokusan-tapaamisessa opettajaa tyydyttävä ratkaisu kōaniin. Yksi yleinen kōan on: "Millaiset kasvosi olivat ennen vanhempiesi syntymää?" Zen-mestareista (japaniksi: roshi) kerrotaan paljon kaskuja ja tarinoita, sillä zenissä suora, omalla käytöksellä osoittaminen on arvokkaampaa kuin sanallinen selitys. Kōanien yksi tehtävä onkin tyhjentää oppilas selityksistä ja kitkeä häneltä taipumukset älyllistää zen.

Zenissä pyritään valaistumiseen ja se ajatellaan yhtäkkiseksi tapahtumaksi, jossa zenin harjoittaja yhtäkkiä pääsee minuudettomuuden tilaan ja käsitteellisen ajattelun taakse ja ymmärtää oman "buddhaluontonsa". Zenin yhteydessä valaistumisesta käytetään yleensä japaninkielistä termiä satori (悟り), jonka taustana on japanin verbi satoru 'käsittää', 'ymmärtää', 'löytää' jne.

Sōtō-koulukunnassa tärkeä harjoitus on ns. "pelkkä istuminen" (engl. just sitting, jap. shikantaza), kohteeton mietiskely, jota on korostanut mm. Eihei Dōgen (1200–1253). Ennen häntä kiinalainen Hongzhi Zhengjue (1091–1157) käytti tästä mietiskelytavasta nimitystä "hiljainen valaiseminen". Ei kuitenkaan voida sanoa, että rinzaissa keskityttäisiin ainoastaan kōaneihin ja sōtōssa "pelkkään istumiseen", sillä jo entisaikojen mestarit saattoivat viettää vuosia sekä rinzai- että sōtō-luostareissa. Shikantazaa korostava sōtō-mestari Dōgen esimerkiksi kokosi 1200-luvulla laajan kōan-kokoelman.

Zenin merkitys Japanin kulttuurille on ollut hyvin suuri. Useat taidemuodot ja urheilulajit ovat zen-henkisiä. Monet tunnetuimmista japanilaisista runoilijoista ja maalareista ovat olleet zenin harjoittajia, ja joidenkin zen-luostareiden arkkitehtuuri ja puutarhat ovat myös kuuluisia.