Zazen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Zazen (坐禅) on japaninkielinen yleistermi zenbuddhalaisuudessa harjoitetulle istumameditaatiolle. Zazen tarkoittaa kirjaimellisesti istuvaa mietiskelyä.

Osana pitkäkestoisia zazen-sessioita on myös ns. kävelymeditaatio (jap. 経行, kinhin). Etenkin yhteisissä ohjatuissa zazen-istunnoissa kävelymeditaatio on osa tapahtuman kaavaa. Noin 20–45 minuutin istumameditaation jälkeen noustaan merkistä ylös ja tehdään kävelymeditaatiota kiertämällä salia n. 5–10 minuutin ajan. Sen jälkeen palataan jälleen omalle paikalle ja harjoitetaan istumameditaatiota taas 20–45 minuuttia. Vaikka kävelymeditaation tarkoitus on antaa jaloille ja lihaksille pieni lepotauko, meditaation ei ole tarkoitus tauota. Kävelymeditaation aikana kävellään hitaasti salia ympäri, keskitytään hengittämiseen ja pyritään pitämään turhat ajatukset poissa mielestä.

Varsinaisia zazen meditaatiotekniikoita on neljä erilaista:

  1. hengityksen laskeminen,
  2. hengityksen tarkkailu,
  3. kōan-harjoitus,
  4. shikantaza (pelkkä istuminen).

Hengityksen tarkkailu ja erityisesti hengityksen laskeminen ovat menetelmiä, joita voi käyttää mielen tyynnyttämiseen ja keskittymiskyvyn parantamiseen. Syventynyt keskittyminen johtaa syvään keskittymisen tilaan samadhiin, jossa mieli on tyyni ja keskittynyt kohteeseensa. Syvät keskittymisen tilat eivät kuitenkaan ole itsetarkoitus zen-meditaatiossa vaan niillä on selkeä työkalun asema. Tärkeimpänä tavoitteena on kehittää tarkkaavaisuutta. Vaikka kaikki zazen-tekniikat kehittävät ja johtavat tarkkaavaiseen ja keskittyneeseen tilaan, kōan ja shikantaza ovat harjoituksia, joiden tavoitteena on ”mielen avaaminen” ja kohonnut tarkkaavaisuuden tila. Tällainen keskittynyt tarkkaavaisuus, jossa mieli ei harhaudu mielikuviin tai ajatuksiin vaan pysyy tiukasti tässä hetkessä, johtaa lopulta harjoittajan ensimmäiseen valaistumiskokemukseen (jap. 見性, kenshō).

Kōan-harjoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kōan (公案) on paradoksaalinen kysymys. Kōanit voidaan jakaa karkeasti kahteen osaan: ns. läpimurtokōanit ja myöhemmät kōanit. Läpimurtokōan on ensimmäinen kōan, jonka opettaja oppilaalle antaa. Kōanin läpäiseminen johtaa ensimmäiseen valaistumiskokemukseen, jonka jälkeen oppilas on valmis työskentelemään muiden kōaneiden kanssa. Tyypillisiä läpimurtokoaneja ovat ns. luonnolliset kōanit: "Kuka minä olen?", "Mitä tämä on?" tai zen-buddhalaiseen traditioon liittyvät Mu-kōan, sekä suurelle yleisölle kaikkein tutuin kōan: "Kahden käden yhteentaputtamisesta lähtee ääni. Minkälainen ääni lähtee yhden käden taputtamisesta?".

Kōan-harjoitusta tehdään yleensä vain opettajan johdolla. Koska ihmisillä on taipumus haluta nopeasti ratkaisu ongelmiinsa, kōan-harjoituksessa vaadittava jatkuva, vuosia kestävä "ei tietämisen"-olotilassa pysyminen ei ole kovin helppoa. On mahdollista, että oppilas keksii kōanille oikean "selityksen" tai jopa vakuuttaa itsensä siitä, että on valaistunut jatkuvan kysymisen sijaan. Välttääkseen tämän oppilas tapaa opettajaansa säännöllisesti. Opettaja testaa oppilastaan ja toimii "dharmaporttina", eräänlaisena esteenä, jonka oppilas lopulta läpäisee saatuaan ensimmäisen valaistumiskokemuksen.

Kōanin tarkoitus on saattaa oppilas äärimmäiseen eksistentiaalisen epäilyksen tai etsinnän tilaan. Kyseessä ei ole skeptinen epäileminen tai filosofinen ongelmantarkastelu, vaan intensiivinen tila, jossa koko mieli on kysyvässä ja tarkkaavaisessa tilassa. Tätä tilaa kuvataan usein seuraavalla klassisella vertauksella: Olet polttanut piippua yksin huoneessasi. Lasket piipun hetkeksi kädestäsi. Kun jälleen ojennat kätesi piippua kohden piippua ei löydy mistään! Kukaan muu ei ole tullut tai poistunut huoneesta. Piipun on oltava jossain aivan käden ulottuvilla. Aluksi etsit piippua hajamielisesti. Kun et yrityksestäsi huolimatta löydä piippua tarkkaavaisuutesi ja etsinnän intensiivisyys kasvaa nopeasti kunnes mielessä ei ole muuta kuin herkeämätön kadonneen piipun hakeminen.

Shikantaza[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Shikantaza (只管打坐), kiinaksi zhiguandazuo, voidaan kääntää "omistautua pelkästään istumiselle", "vain pitää huolta istumisesta", "huolehtia pelkästä istumisesta". Zhi = vain, pelkästään, guan = omistautua, huolehtia, pitää huolta, valvoa (olla valpas), da = partikkeli joka ilmaisee ruumiin liikkeitä, ilmaisuja, -minen, zuo = istua. Dazuo, eli istuminen on harjoituksen samatha-aspekti ja guan, huolenpitäminen on sen vipashyana-aspekti.

Shikantaza-istumisessa ei erityisesti keskitytä yhtään mihinkään, oleellista on olla valppaana, tunnistaa mitä mielessä ja kehossa tapahtuu. Me huomaamme kuinka hengitämme luonnolllisesti ja normaalisti, ilman että yritämme kontrolloida hengitystä. Me huomaamme, onko asentomme ryhdikäs vai ei. Asennon lopahtaessa suoristamme selkämme ja jatkamme istumista.

Emme erottele harjoitusta hyväksi tai huonoksi, me vain istumme. Vähitellen jatkuva takertuminen ajatuksiin lakkaa pieniksi hetkiksi, ja tilalle astuu tyyni hiljaisuus, kokemuksen karttuessa yhä useammin ja yhä pidemmäksi aikaa. Välillä harjoitus voi tuntua hyvältä, välillä ei. Mutta tällaisiin tunnetiloihin ei tule takertua; on vain harjoitus, joka ei ole sen enempää hyvä tai huonokaan. Oleellista on vain istua. Istuminen itsessään on harjoitus, alku ja päämäärä, lopputulos. Zazenin päämäärä on zazen itsessään. Shikantaza-harjoituksessa on tärkeää pitää yhteyttä opettajaan tai kokeneempaan harjoittajaan, jotta harjoitus pysyy turvallisena ja yksinkertaisena. Kaksi hyvää ohjetta zazenin harjoittamiseen ovat zen-mestari Kodo Sawakin ohjeet: "Zazen is good for nothing", eli zazenia ei tehdä hyödyn vuoksi ja että "Zazen never becomes anything special, no matter how long you practice. If it becomes something special, you must have a screw lose somewhere.", eli jos zazen tuntuu sinusta erityiseltä, sinulla on ruuvi löysällä. [1] Lisätietoja zazen-harjoituksesta: Kajo Zendo: Zazen-ohjeet.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]