Xujiayaon asuinpaikka
| Xujiayaon asuinpaikka | |
|---|---|
| Sijainti | |
  Xujiayaon asuinpaikka |
|
| Koordinaatit | |
| Valtio | Kiina |
| Paikkakunta | Shaanxi maakunta, Guchengin piirikunta |
| Ajanjakso | myöhäispleistoseeni |
| Kulttuuri | paleoliittinen kausi |
| Korkeus | 970 [1] m |
Xujiayaon asuinpaikka (myös Houjiayao) on arkeologinen kohde Kiinassa Shaanxin maakunnan Guchengin piirikunnassa. Se on harvinaisuus Nihewanin altaan arkeologisissa kohteissa, koska sieltä on löydetty varhaisen nykyihmisen luita (Homo sapiens).[2][1][3]
Kaivauskohde[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tutkimuskohde kuuluu Nihewanin altaan pohjoisosan paleoliittisiin kohteisiin. Se sijaitsee Liyijoen (Liyikou) länsirannalla lähellä Xujiayaon kylää ja yhtymäkohtaa pääuomaansa Sangganjokeen. Paikka on aivan Hubein maakunnan rajalla. Xujiayao muodostuu kahdesta kaivauskohteesta, joita merkitään tunnuksilla 74093 ja 73113. Eniten fossiileja ja työkaluja on löytynyt kohteesta 74093. Kohteen maanpinta yltää 980 metriin merenpinnasta ja maakerroksien paksuus on lähes 30 metriä. Maakerrokset ovat ylhäällä lössiä ja hiekkaa, alempana savea ja silttiä sekä alinna on soraa. Fossiilit ja artefaktit ovat löytyneet 8–12 metrin syvyydestä.[2][1][4]
Se oli muinoin avoimen taivaan alla ollut leiripaikka, joka oli vailla kallioista suojaa. Kohdetta kutsutaan myös Houjiayaon asuinpaikaksi.[1]
Tutkimushistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kohde löydettiin vuonna 1974. Sitä tutkittiin vuosina 1976–1979 pekingiläisten tutkijoiden toimesta (Institute of Vertebrate Paleontology and Paleoanthropology). Eräs huomattava löydös oli 27 ihmisluun löytyminen. Luut kuvaili Jia vuonna 1979 ja Wo Maolin vuonna 1980. He määrittivät ne varhaiseksi Homo sapiensiksi.[2][3]
Ajoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäinen ajoitus tehtiin 1980-luvulla määrittämällä uraanin hajoamissarjoja eläinten hampaista. Vuonna 1982 tutkittiin hevoseläimen hammasta, josta saatiin ajoitukseksi 114 000–88 000 vuotta sitten. Vuonna 1984 rhinocerouksen hampaasta, jonka iäksi tuli 125 000–104 000 vuotta. Vuonna 1985 otettiin radiohiiliajoitus luusta, jonka iäksi tuli 16 000 vuotta. Vuonna 2001 tehty yritys paleomagnetostratigrafian ajoitusmenetelmällä ei tuottanut tyydyttävää tulosta. Koska artefakteista puuttuvat nuoremmat työstötekniikat, ovat tutkija sijoittaneet löydöt keskipaleoliittisen kauden loppupuoleen tai myöhäispaleoliittisen kauden alkuun. Tämä tarkoittaa aikaa noin 115 000–90 000 vuotta sitten, vaikka joukossa on muutama ajoitus paleoliittisen kauden lopustakin. Viimeksi on yritetty termoluminenssiajoitusta. Se tulos oli 69 000–60 000 vuotta[3]. Ajoitukset eivät valitettavasti koske suoraan löydettyjä ihmisluita. Vuonna 2015 tehtiin Al-Be-ajoitus alimmasta eli vanhimmasta kivityökaluja sisältävästä kerroksesta, joka antoi iäksi 240 000 vuotta.[2][1][3][5]
Löytöaineisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ihminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Arkeologian kannalta tärkein löytö muodostuu ihmisen luista. Tärkeä löytö oli yläleukaluun vasen puoli, joka oli kuulunut noin kuusivuotiaalle lapselle. Muita kappaleita olivat kaksitoista takaraivon yläosan kappaletta, kaksi takaraivon alaosan kappaletta, ohimonluun kappale ja alaleuan kappale. Kohteesta löytyi myös irronneita hampaita. Kaikki luulöydöt kuuluivat nykyihmiselle Homo sapienssille.[2]
Viimeaikaiset julkaisut ja lehtikirjoitukset ovat huomauttaneet, että pääkallon luut eivät sopisikaan suoraan Homo sapienssille, vaan ehkä mieluummin Denisovanihmiselle. Koska Densisovan ihmisestä tunnetaan vain yksi hammas ja sen DNA-perimä, ei lopullisiin johtopäätöksiin olla vielä valmiita.[3]
Kiviesineet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Asuinpaikalta löydettiin artefakteja vuonna 1976. Suuret kivityökalut ovat harvinaisia, mutta kaapimet ovat hyvin yleisiä. Myös luu- ja sarvityökaluja löytyi pieniä lukumääriä.[2][3]
Eläinfossiilit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eläinfossiileista, joita on löydetty arviolta 5 000 fragmenttia, on tunnistettu 21 eläinsukua. Enemmistö luista kuuluivat hevoseläimille, joista sekä Equus przewalskii ja Equus hemionus ovat yleisimpiä. Myös Coelodonta antiquitatis ja antilooppieläimet Spirocerus, Procapra ja Gazella esiintyivät runsaina. Nämä eläimet suosivat ja pärjäsivät viileällä ja avoimella ruohoarolla. Harvinaisemmat lajit Cervus (kauriit) ja Sus viihtyivät metsissä.[1]
Koska luita esiintyy runsaasti, on myös tutkittu ruokailun tapahtumaa. Ensimmäinen ajatus oli, että ihminen metsästi eläimet ja teurasti ne ensimmäisenä. Vasta tämän jälkeen pääsivät muut eläimet ruhojen kimppuun. Toinen ajatus oli, että eläimet pyysivät eläimet ja vasta niiden ruokailtua, ihmiset pääsivät osingolle. Luihin jää ruokailusta hampaanjälkiä ja kivityökalujen jälkiä. Näiden jälkien lukumäärien suhteesta yritettiin päätellä, kummasta on ollut kyse. Vertailun tulokseksi tuli, että sekä pitkien että lyhyiden luiden merkit viittaavat useimmiten ihmisen metsästämiin eläimiin, jota ihminen hyödynsi ensimmäisenä ja eläimet vasta sitten. Osa luista jäi maastoon ja tässä tapauksessa rannalle, koska aallokko on pyöristänyt joidenkin luiden terävät kulmat.[1]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g Norton, Christopher J. & Gao, Xing: Homininecarnivore interactions during the Chinese Early Paleolithic: Taphonomic perspectives from Xujiayao. Journal of Human Evolution, 2008, 55. vsk, s. 164–178. Elsevier. doi:10.1016/j.jhevol.2008.02.006. ISSN 0047-2484. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 20.12.2015. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f Brown, Peter: Chinese Middle Pleistocene hominids and modern human origins in east Asia, s. 139–140. kirjasta: "Human Roots. Africa and Asia in the Middle Pleistocene". Bristol, Englanti: Western Academic & Specialist Publishers, 2001. ISBN 978-0953541843. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 4.12.2015). (englanniksi)
- ↑ a b c d e f Brown, Peter: Xujiayao
- ↑ Wei Qi: Some archaeological sites from the early pleistocene in China, 2001
- ↑ Hua, Tu & al.: 26Al/10Be Burial Dating of Xujiayao-Houjiayao Site in Nihewan Basin, Northern China. PLoS ONE, 2015. doi:10.1371/journal.pone.0118315. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.12.2015. (englanniksi)