Volmari Volanen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Volmari Volanen (s. 21. tammikuuta 1884 Urjala) oli suomalainen kuoronjohtaja ja nimismies.[1][2]

Volasen vanhemmat olivat kansakoulunopettaja, vakuutusvirkailija Matti Volanen ja kansakoulunopettaja Vilhelmina Maria Kainonen. Hän pääsi ylioppilaaksi 1904 Tampereen suomalaisesta yhteiskoulusta ja opiskeli oikeustiedettä Helsingin yliopistossa.[2][1]

Volanen oli Hämeen lääninhallituksessa kanslistina 1914–1916 ja hän toimi samalla raatimiehenä Hämeenlinnan maistraatissa. Volanen oli jo opiskeluaikanaan hoitanut useaan otteeseen Lempäälän piirin nimismiehen virkaa ja vuonna 1915 hänet nimitettiin Pirkkalan piirin nimismieheksi. Volanen hoiti tätä virkaa vuoteen 1927 saakka. Hän toimi samalla maanviljelijänä ja oli muun muassa Etelä-Pirkkalan manttaalikunnan puheenjohtajana ja valtion asiamiehenä tulo- ja omaisuusverolautakunnassa. Hän oli lisäksi Pirkkalan suojeluskunnan paikallispäällikkönä parin vuoden ajan ja suojeluskunnan esikunnan jäsenenä 1919–1933. Tämän jälkeen Volanen oli Tampereen itäisen sotilaspiirin kutsunta-asiain sihteerinä.[2]

Volanen harrasti kuorolaulua ja oli mukana Ylioppilaskunnan Laulajien kesäkiertueilla. Hän oli tenorina mukana Suomen Laulussa ja osallistui kuoron konserttimatkoihin Ruotsiin, Tanskaan, Saksaan, Itävaltaan, Unkariin ja Pietariin. Sittemmin Volanen johti useita vuosia tamperelaista Mieskuoro Laulajia ja Jäämien Kuoroa.[2][3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Ylioppilasmatrikkeli 1903-1904, matrikkelinumero 29346
  2. a b c d Volmari Volanen 50-vuotias, Aamulehti, 21.01.1934, nro 19, s. 6, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
  3. Jäämien Kuoro ry. Yhteystiedot ja historiaa