Vitalismi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Vitalismi on käsitys, jonka mukaan kaikkeudessa on olemassa erityinen elämänvoima (vis vitalis). Tämä voima voi olla energiaa tai ainetta. Vitalismissa ajatellaan, että kemia ja fysiikka eivät riitä selittämään eliöiden elämää, vaan lisäksi tarvitaan jokin pelkästään elämälle kuuluva ominaisuus.[1] Tätä ominaisuutta voitaisiin kuitenkin periaatteessa tutkia tieteellisesti. Tällaisen ominaisuuden olemassaolosta ei kuitenkaan ole tieteellisiä todisteita.

1800-luvun keskipaikoilla vitalismi väistyi mekanisten katsomustapojen tieltä, mutta on sittemmin uudelleen esiintynyt uusvitalismin nimellä. Vitalismin uuteen elpymiseen on vaikuttanut kehitysmekaniikan tutkiminen.

Vitalismi kemiassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kemian historiassa vitalismilla tarkoitetaan varsinkin 1800-luvun alussa vallinnutta käsitystä, että orgaanisia yhdisteitä voi syntyä vain elävissä kasveissa ja elämissä elävän voiman vaikutukseta. Käsityksen on usein katsottu tulleen kumotuksi, kun Friedrich Wöhler vuonna 1828 onnistui keinotekoisesti muuttamaan ammoniumsyanaattia (NH4CNO) ureaksi (NH2CONH2). Wöhler itse ei kuitenkaan väittänyt kumonneensa vitalismia, ja lisäksi hänen käyttämänsä ammonium­syanaatti oli valmistettu elollisen luonnon aineista. Vakavamman iskun vitalismi sai vuonna 1844, kun Hermann Kolbe onnistui valmistamaan etikkahappoa epä­orgaanisista lähtöaineista. Vielä 1800-luvun lopulla kuitenkin oletettiin, että vitalismi piti paikkansa käymisen kaltaisten bio­kemiallisten reaktioiden osalta.[2]

Vitalistisia ajattelutapoja ovat edustaneet esimerkiksi Hans Driesch ja Henri Bergson[1].

Erilaisia vitalistisia näkemyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b WSOY Iso tietosanakirja 10, s. 295, WSOY 1997 ISBN 951-0-20163-4
  2. John Hudson: Suurin tiede – kemian historiaa, s. 163–164. Suom. Kimmo Pietiläinen. Art House, 2002. ISBN 951-884-346-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]