Viron apostolinen ortodoksinen kirkko

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Viron apostolinen ortodoksinen kirkko (viroksi Eesti Apostlik-Õigeusu Kirik, EAÕK) on toinen Viron ortodoksista kirkoista. Apostolinen ortodoksinen kirkko on Konstantinopolin patriarkaatin alainen autonomisena kirkkokuntana. Kirkon johtaja on Tallinan ja koko Viron metropoliitta Stefanos, joka valittiin tehtävään vuonna 1999.[1] Toinen Viron ortodoksinen kirkko on Moskovan patriarkaatin alainen Moskovan patriarkaatin Viron ortodoksinen kirkko. Viron apostolisessa ortodoksisessa kirkossa on noin 27 000 jäsentä, kun taas Moskovan patriarkaatin alaisessa kirkossa lähes 200 000.[2]

Viron lainsäädännön mukaan Viron apostolinen ortodoksinen kirkko on ennen toista maailmansotaa toimineen Viron ortodoksisen kirkon jatkaja ja siten kirkon omaisuus kuuluu sille.[1] Kirkkoon kuuluu 51 seurakuntaa.[3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristinuskon historia Virossa alkaa noin 900-luvulta. Itsenäinen ortodoksinen kirkko sai ensimmäisen piispansa vuonna 1917. Piispa Platonin kausi oli lyhyt, sillä bolševikit ampuivat hänet Tartossa Viron vapaussodan lopulla 14.1.1919, kun virolaiset joukot lähestyivät Tallinnaa. Kesäkuun 15. päivä 1920 Venäjän ortodoksinen kirkko virallisti Viron kirkon itsenäisyyden. Kirkko siirtyi vuonna 1923 Konstantinopolin patriarkaatin alaisuuteen yhdessä Suomen ortodoksisen kirkon kanssa, sillä Moskovan patriarkaattiin oli vaikea pitää yhteyttä.[4] Maailmansotien välisenä aikana venäjänkieliset seurakunnat muodostivat oman, Narvan hiippakunnan.[4]

Kun Neuvostoliitto miehitti Viron, kirkon autonomisuus otettiin pois ja siitä tuli Moskovan patriarkaatin alainen vuonna 1941. Saksalaismiehityksen aikaan 1941–1945 kirkko liittyi Konstantinopoliin, kunnes uuden neuvostomiehityksen alkaessa kirkko palasi Moskovan alaisuuteen 1945. Moskovan patriarkaatin mukaan Viron kirkon hakeutuminen ekumeenisen patriarkan alaisuuteen oli vain väliaikainen toimenpide, jonka syynä oli normaalin yhteydenpidon mahdottomuus Moskovan kanssa.[5] Viron itsenäistyttyä uudestaan kirkko sai vuonna 1992 sisäisen autonomian. Kirkko haki ja sai jäsenyyden uudestaan Konstantinopolin patriarkaatista 20. helmikuuta 1996.[4]

Kun kirkon väliaikaiseksi päämieheksi asetettiin Suomen ortodoksikirkon silloinen arkkipiispa Johannes, Venäjän kirkko katkaisi yhteydet kolmeksi kuukaudeksi sekä Suomen että Viron kirkkoon.[5] Toukokuussa 1998 piispaksi vihitty Simeon ehti toimia apulaispiispana vain reilut kolme kuukautta ennen kuolemaansa. Lopulta vuonna 1999 kirkon johtoon valittiin aikaisemmin Nizzassa piispana toiminut Stefanos.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Mikko Ketola ja Teuvo Laitila: Viron ortodoksien tie kriisiin - katsaus Moskovan ja Konstantinopolin näkemyseroihin Viron ortodoksisen kirkon historiasta. Teologinen Aikakauskirja 3/1996. verkossa.
  • Archpriester Mattias Palli: A Brief History of the Orthodox Church of Estonia EAÕK. Viitattu 9.9. 2009. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b PRESENTATION OF EOC EAÕK. Viitattu 9.9. 2009. (englanniksi)
  2. http://rus.postimees.ee/?id=208649
  3. The Estonian Apostolic Orthodox Church Catholic Near East Welfare Association. Viitattu 10.6. 2009. (englanniksi)
  4. a b c d Palli
  5. a b Ketola, Laitila 1996

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kirkkoihin tai muihin uskonnollisiin rakennuksiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.