Vera Panova
Vera Fjodorovna Panova (ven. Ве́ра Фёдоровна Пано́ва; 20. maaliskuuta (J: 7. maaliskuuta) 1905 Rostov-na-Donu – 3. maaliskuuta 1973 Leningrad[1][2]) oli venäläinen neuvostokirjailija.
Vera Panova syntyi pankkivirkailijan ja musiikinopettajan perheeseen. Isä kuoli varhain, ja perhe eli köyhyydessä. Vera joutui keskeyttämään lukion ja hakeutumaan ansiotöihin. Hän päätyi sanomalehti Trudovoi Donin toimitukseen ja julkaisi kirjoituksiaan myös alueen muissa lehdissä. Paikallista mainetta Panovalle toivat humoristiset pakinat. Myöhemmin hän alkoi kirjoittaa myös näytelmiä.[2]
Panovan toinen aviomies Boris Vahtin pidätettiin Sergei Kirovin murhan jälkeen ja tuomittiin Solovetskin vankileirille. Panova pakeni lastensa ja äitinsä kanssa Pultavan alueen Šišakin kylään, jossa hän kirjoitti vuonna 1940 esitetyn näytelmän V staroi Moskve. Samana vuonna Panova muutti Leningradiin. Hän jäi toisen maailmansodan aikana saksalaisten miehitysalueelle ja onnistui vain vaivoin pääsemään perheensä luokse Šišakiin.[3]
Saksalaisten vetäydyttyä Panova muutti vuoden 1943 lopussa Permiin, jossa hän työskenteli toimittajana ja julkaisi ensimmäisen pienoisromaaninsa Semja Pirožkovyh (1944), uudelleen muokattuna Naisen sydän (Jevdokija, 1957). Hän kirjoitti kokemuksistaan sairaalajunassa suositun pienoisromaanin Matkatoverit (Sputniki, 1946), jota pidetään yhtenä neuvostoliittolaisen sotakirjallisuuden parhaista saavutuksista. Inhimillinen ja kaunistelematon teos sai Stalin-palkinnon vuonna 1947.[2][3]
Uralilaisen tehtaan elämää sota-aikana kuvaava tuotantoromaani Kružiliha (1947) herätti paljon keskustelua ja sai Stalin-palkinnon vuonna 1948. Pienoisromaani Selkeä ranta (Jasnyi bereg, 1949) kertoo sodanjälkeisestä maaseudusta ristiriidattomuuden teorian hengessä. Sekin sai seuraavana vuonna Stalin-palkinnon.[2][3]
Neuvostoliiton suojasäätä ennakoinut[4] romaani Vuodenajat (Vremena goda, 1953) kuvaa yhteiskunnan moraalikysymyksiä ja sukupolvien välisiä ristiriitoja. Se sai konservatiivien taholta ankaraa kritiikkiä. Teoksen aiheita jatkaa 1920-luvusta kertova omaelämäkerrallinen Romanssi (Sentimentalnyi roman, 1958). Pienoisromaania Pikku mies (myös Serjoža, 1955) on pidetty klassisena lapsen psykologian kuvauksena.[2][3]
Panova kiinnostui myöhäistuotannossaan Venäjän historiasta (kokoelma Liki na zare, 1966). Hänen teoksistaan on tehty useita elokuvia, ja hän on kirjoittanut myös muita elokuvakäsikirjoituksia ja näytelmiä. Panovan muistelmat ilmestyivät vuonna 1975.[2][3]
Suomennettuja teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Matkatoverit: kertomus. Suom. Juhani Konkka. Porvoo: WSOY, 1951.
- Selkeä ranta. Suom. Tyyne Perttu, Petroskoi: Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, 1951.
- Vuodenajat. Suom. Juhani Konkka. Porvoo: WSOY, 1954.
- Pikku mies: kertomuksia pienen pojan elämästä. Suom. Tyyne Perttu. Petroskoi: Karjalan ASNT:n valtion kustannusliike, 1957.
- Serjoža. Suom. Juhani Konkka. Porvoo: WSOY, 1958 (4. painos 1973).
- Romanssi. Suom. Juhani Konkka. Porvoo: WSOY, 1959.
- Naisen sydän. Suom. Vieno Levänen. Moskova: Vieraskielisen kirjallisuuden kustannusliike, 1963.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Risto Rantala ja Kaarina Turtia (toim.): ”Panova, Vera”, Otavan kirjallisuustieto, s. 566. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-1-09209-X.
- ↑ a b c d e f Russkaja literatura XX veka. Prozaiki, poety, dramaturgi: biobibliografitšeski slovar, s. 13–16. Moskva: Olma-Press Invest, 2005. ISBN 5-94848-211-1. Teoksen verkkoversio. (venäjäksi)
- ↑ a b c d e Panova, Vera Fjodorovna Entsiklopedija Krugosvet. Viitattu 27.7.2021. (venäjäksi)
- ↑ Kasack, Wolfgang: Entsiklopeditšeski slovar russkoi literatury s 1917 goda, s. 568–569. London: Overseas Publications Interchange, 1988. ISBN 0-903868-73-3. (venäjäksi)
| ||||||||||||||||||||||
