Väinö Merikallio
| Väinö Merikallio | |
|---|---|
 Väinö Merikallio ylärivissä vasemmalla kuvattuna jääkärikoulutuksessa Lockstedtissa, Saksassa vuonna 1916. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 15. marraskuuta 1895 Oulu |
| Kuollut | 25. kesäkuuta 1942 (44 vuotta) |
| Sotilashenkilö | |
| Taistelut ja sodat |
Ensimmäinen maailmansota Suomen sisällissota Talvisota Jatkosota |
| Sotilasarvo | Jääkärieversti |
| Joukko-osasto |
Jääkäripataljoona 27 1. jääkäripataljoona Jalkaväkirykmentti 24 1. jääkäriprikaati Jalkaväkirykmentti 16 |
Väinö Leopold Merikallio (15. marraskuuta 1897 Oulu – 25. kesäkuuta 1942) oli suomalainen jääkärieversti.
Merikallion vanhemmat olivat varastonhoitaja Alexander Hellman ja Edla Erika Åhlberg. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1922 Sirkka Petterssonin kanssa.[1][2]
Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Väinö Merikallio kävi viisi luokkaa Oulun suomalaista yhteiskoulua ja suoritti yksityisesti kahdeksannen luokan Helsingin suomalaisessa lyseossa vuonna 1926. Hän suoritti upseerien pioneerikurssin Haminassa vuonna 1921 ja Taistelukoulun komppanianpäällikkökurssin vuonna 1928 sekä Suojeluskuntain komentajakurssin vuonna 1931. Piiripäälliköiden täydennyskurssin hän suoritti vuonna 1937.[1][2]
Jääkäriaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Merikallio liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 2. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Vuonna 1917 hän osallistui Liepājassa, Latviassa järjestetyille pioneerikursseille.[1][2]
Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Katso myös: Suomen sisällissota
Suomen armeijan palvelukseen Väinö Merikallio astui 11. helmikuuta 1918 aliupseeriksi ylennettynä ja saapui Vaasaan 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijassa ensin joukkueen varajohtajaksi ja myöhemmin joukkueenjohtajaksi 1. jääkärirykmentin 1. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Lempäälässä, Säiniöllä ja Viipurissa, missä hän haavoittui 28. huhtikuuta 1918.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Merikallio määrättiin sisällissodan jälkeen suoritetussa armeijan uudelleenjärjestelyssä Suomen Valkoiseen kaartiin. Valkoisessa kaartissa hän toimi muun muassa nuorempana upseerina ja pataljoonan- ja rykmentin adjutanttina. Merikallio erosi armeijasta ja liittyi Suojeluskuntajärjestöön 8. lokakuuta 1919, missä hänet sijoitettiin aluksi Suojeluskuntain päällystökoulun opettajaksi Hämeenlinnaan, kunnes 15. syyskuuta 1920 hänet siirrettiin 2. sotilasohjaajaksi Porin suojeluskuntapiiriin. Suojeluskunnasta hän erosi ja astui takaisin armeijan palvelukseen 6. huhtikuuta 1921, missä hänet määrättiin nuoremmaksi upseeriksi Uudenmaan rykmenttiin. Uudenmaan rykmentistä hänet siirrettiin 8. maaliskuuta 1922 Suomen valkoiseen kaartiin, missä hän toimi aseupseerina ja komppanianpäällikkönä. Armeijasta hän erosi toistamiseen ja astui Suojeluskuntajärjestön palvelukseen 20. lokakuuta 1928 ja hänet sijoitettiin 1. sotilasohjaajaksi Viipurin suojeluskuntapiiriin, mistä hänet siirrettiin edelleen 4. joulukuuta 1929 Suojeluskuntain päällystökouluun vanhemmaksi opettajaksi. Opettajat nimittivät hänet 21. maaliskuuta 1934 alkaen Keski-Pohjanmaan suojeluskuntapiirin päälliköksi.[1][2]
Talvi- ja jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Merikallio osallistui talvisotaan Jalkaväkirykmentti 24:n komentajana. Hän osallistui taisteluihin Kiviniemi – Haitermaa akselilla, Vuoksi – Suvanto akselilla ja Vuosalmilla. Välirauhan aikana hän toimi aluksi samassa tehtävässä, kunnes komennettiin pataljoonan komentajaksi 6. prikaatin II pataljoonaan. Prikaatista hänet siirrettiin Jääkäripataljoona 4:n komentajaksi. Jatkosotaan hän osallistui ensin Jääkäripataljoona 4:n komentajana, mistä hänet siirrettiin 1. jääkäriprikaatin komentajaksi ja edelleen Taisteluosasto Merikallion komentajaksi osallistuen taisteluihin Korpiselässä, Kokkarissa, Loimolassa, Uuksussa, Koirinojalla, Pitkärannassa, Salmissa, Rajakonnussa ja Tuuloksessa. Hyökkäysvaiheen jälkeen hänet nimitettiin Jalkaväkirykmentti 16:n komentajaksi, jonka komentajana osallistui taisteluihin Sortavalassa ja Säntämällä. Vuonna 1942 hän toimi edelleen rykmentinkomentajana (nimi muuttui välillä 16. prikaatiksi) ja hän johdatti joukkonsa taisteluihin Karjalankannakselle, missä hän haavoittui kuolettavasti Rajapirtin lohkolla Metsäpirtissä 23. kesäkuuta 1942, mistä hänet kuljetettiin joukkosidontapaikan kautta Viipuriin 13. Sotasairaalaan, missä hän kuoli saamiinsa vammoihin 25. kesäkuuta 1942. Hänet haudattiin Hietaniemen sankarihautaan.[2]
Merikallion taistelujen lomassa kirjoittama kuvaus 1. jääkäriprikaatin hyökkäyksestä Laatokan itäpuolitse Tuulokseen julkaistiin myöhemmin nimellä Jääkäriprikaati hyökkää (Otava 1954).
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
           |
|
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.