Tuula Karjalainen
Tuula Maria Tellervo Karjalainen (o.s. Heinonen, s. 25. huhtikuuta 1942 Helsinki)[1] on suomalainen taidehistorioitsija ja tietokirjailija.
Karjalainen kirjoitti ylioppilaaksi 1962 ja valmistui Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi 1973, filosofian lisensiaatiksi 1985 ja väitteli tohtoriksi Helsingin yliopiston taidehistorian laitoksella 1990 aiheenaan konkretismi.[1] Hän tutki väitöskirjassaan Uuden kuvan rakentajat: konkretismin läpimurto Suomessa, miten valtava mullistus nonfiguratiivisten kuvien tekeminen oli sodasta toipuvassa kansallismielisessä 1950-luvun Suomessa.[2] Konkretismi oli avoimesti kansainvälistä ja Pariisi-keskeistä, kun taas Suomessa taidekäsityksiä leimasivat kansalliset vaatimukset.[3]
Työuransa alkupuolella Karjalainen oli pitkään Espoon kaupungin palveluksessa. Hän työskenteli aluksi lehdistö- ja tiedotussihteerinä 1972–1975 sitten kuvataidesihteerinä 1975–1988 ja lopuksi kuvataidetoimen intendenttinä 1989.[1] Espoon palveluksesta Karjalainen siirtyi Suomen taideakatemiaan näyttely- ja tiedotusosaston apulaisjohtajaksi vuosiksi 1989–1990 ja Helsingin yliopiston taidehistorian virkaa toimittavaksi apulaisprofessoriksi 1990–1991. Ura yliopiston palveluksessa jäi välivaiheeksi, sillä Karjalainen toimi Valtion taidemuseon keskusarkiston johtajana 1990–1993. Seuraavaksi urapolku vei Helsingin kaupungin taidemuseon johtajaksi vuosiksi 1993–2001. Siirtymisessä vaihtui työnantaja, mutta työmatka ei pidentynyt, sillä työpaikan sijainti vaihtui Ateneum-rakennuksesta Lasipalatsiin, jossa kaupungin taidemuseon toimisto silloin sijaitsi. Myös uran viimeinen työpaikka oli Helsingin keskustassa, sillä Karjalainen johti Valtion taidemuseon Nykytaiteen museo Kiasmaa 2001–2006.[1][4]
Suomen tietokirjailijat ry palkitsi Karjalaisen Tietokirjailijapalkinnolla vuonna 2009. Hän sai Lauri Jäntin tietokirjapalkinnon vuonna 2014 teoksestaan Tove Jansson: tee työtä ja rakasta.[5]
Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Uuden kuvan rakentajat: konkretismin läpimurto Suomessa. Väitöskirja. Helsinki: WSOY, 1990. ISBN 951-0-16481-X.
- Ikuinen sunnuntai: Martta Wendelinin kuvien maailma. Helsinki: WSOY, 1993. ISBN 951-0-18478-0.
- Kantakuvat: yhteinen muistimme. Helsinki: Maahenki, 2009. ISBN 978-952-5652-69-7.
- Kuin silloin ennen: lasten elämää Rudolf Koivun kuvittamana. Helsinki: Minerva, 2011. ISBN 978-952-492-522-8.
- Tove Jansson: Tee työtä ja rakasta. Helsinki: Tammi, 2013. ISBN 978-951-31-7768-3.
- Tyko Sallinen: suomalainen tarina. Helsinki: Tammi, 2016. ISBN 978-951-31-9029-3.
- Outi Heiskanen: taiteilija kuin shamaani. Helsinki: Siltala, 2021. ISBN 978-952-234-832-6.
- Taiteesta suoraan. Helsinki: Siltala, 2023. ISBN 978-952-388-072-6.
Lisäksi Karjalainen on kirjoittanut lukuisia näyttelyjulkaisuja sekä artikkeleja kulttuuripolitiikasta ja kuvataiteesta.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Rantala, Risto (päätoim.): Kuka kukin on: henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2007, s. 353. Helsinki: Otava, 2006. ISBN 978-951-1-20606-4.
- ↑ Kivirinta, Marja-Terttu: Tuula Karjalaisen väitöskirja keskittyy abstraktin taiteen läpimurtoon 1950-luvulla : Konkretismi asettui vallitsevia arvoja vastaan. Helsingin Sanomat, 10.6.1990, s. A 18. Helsinki: Sanoma Osakeyhtiö. ISSN 0355-2047.
- ↑ Abstrakti taide tuli Suomeen muutaman vuosikymmenen viiveellä. Helsingin Sanomat, 6.6.1990, s. A 4. Helsinki: Sanoma Osakeyhtiö. ISSN 0355-2047.
- ↑ Sillantaus, Teppo: Uusi johtaja Tuula Karjalainen haluaa Kaupungin taidemuseon keskustaan. Helsingin Sanomat, 29.6.1993, s. 11. Helsinki: Sanoma Osakeyhtiö. ISSN 0355-2047.
- ↑ Palkitut 1985–2023 Lauri Jäntin säätiö. Viitattu 20.5.2023.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tuula Karjalainen Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||
