Troian Bellisario

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Troian Bellisario
Troian Bellisario Manilassa helmikuussa 2013.
Troian Bellisario Manilassa helmikuussa 2013.
Syntymäaika 28. lokakuuta 1985 (ikä 28)
Syntymäpaikka Flag of the United States.svg Los Angeles, Kalifornia
Aktiivisena 1988–
Oikea nimi Troian Avery Bellisario
Ammatti näyttelijä
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb

Troian Avery Bellisario (s. 28. lokakuuta 1985 Los Angeles, Kalifornia) on yhdysvaltalainen näyttelijä. Hänet tunnetaan parhaiten Spencer Hastingsin roolista televisiosarjassa Valehtelevat viettelijät. Sarjaa alettiin esittää Suomessa Subilla 14. toukokuuta 2012.[1] Bellisario seurustelee näyttelijä Patrick J. Adamsin kanssa.[2]

Bellisarion isä Donald P. Bellisario on italian-serbialainen tv-tuottaja, samoin kuin äiti Deborah Pratt, joka on afroamerikkalainen. Hänellä on yksi nuorempi veli Nicholas, sekä kolme sisarpuolta ja kaksi velipuolta.

Troian Bellisario teki debyyttiroolinsa jo kolmevuotiaana elokuvassa Viimeinen voitelu (Last Rites, 1988). Vuonna 1998 hän esiintyi elokuvassa Billboard Dad, jonka pääosissa olivat näyttelijäkaksoset Mary-Kate ja Ashley Olsen. Hän on esiintynyt myös tv-sarjoissa kuten Aikahyppy, Kunnian miehet ja NCIS.

Bellisario valmistui Etelä-Kalifornian yliopistosta. Hän myönsi tammikuussa 2014 kärsineensä lukioaikana syömishäiriöstä ja itsetuhoisuudesta.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.