Thea Gill

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Thea Louise Gill
Thea Gill.jpg
Syntymäaika 5. huhtikuuta 1970 (ikä 44)
Syntymäpaikka Kanadan lippu Vancouver
Puoliso Brian Richmond
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb

Thea Louise Gill (s. 5. huhtikuuta 1970 Vancouver, Brittiläinen Kolumbia, Kanada) on kanadalainen näyttelijä, joka tunnetaan parhaiten roolistaan Lindsay Petersonina Showtime-televisiokanavan televisiosarjasta Älä kerro äidille 2.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaiset vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsena Gill asui Vancouverissa, jossa hän kävi tyttöjen yksityiskoulua kahdentoista vuoden ajan. Sen jälkeen hän aloitti opiskelut Yorkin yliopistossa Torontossa. Gill valmistui sieltä kohtuullisin arvosanoin vuonna 1992, ja tapasi opiskeluaikanaan myös tulevan puolisonsa, teatteriohjaaja Brian Richmondin..[1]

Näyttelijäura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yorkin yliopistosta valmistumisensa jälkeen Gill asui Torontossa ja teki töitä teatterissa, televisiosarjojen vierasrooleissa, mainoksissa ja muutamissa elokuvarooleissa.

Ensimmäistä kertaa Gill sai kuuluisuutta, kun hän vuonna 2000 meni koe-esiintymään Lindsay Petersonin roolia varten televisiosarjassa Älä kerro äidille 2, jota näyttelemään hänet myös valittiin. Gill säilytti roolinsa sarjan viiden tuotantokauden ajan. Vuonna 2001 Gill muutti Torontosta Victoriaan, koska hänen miehensä työskenteli Victorian yliopistossa.[2] Gill jakoi aikansa Toronton, jossa televisiosarjaa Älä kerro äidille 2 kuvattiin, ja Victorian välille vuoteen 2005 saakka, jolloin televisiosarjan Älä kerro äidille 2 tuotanto lopetettiin.

Kun Älä kerro äidille 2 lopetettiin, Gill oli työskennellyt monissa teatteri-, televisio- ja elokuvarooleissa. Vuonna 2006 hän sai roolin yhdysvaltalaisen televisioverkon here! televisiosarjasta Dante's Cove, josta hän sai "erikoisvierasroolin" roolihahmona Diana Childs. Vuoden 2007 heinäkuun haastattelussa Gill sanoi, että hän ei ollut vakuuttunut siitä, että Vancouverin "elokuvaskene" olisi hänelle sopiva, joten hän oli päättänyt muuttaa Los Angelesiin vuodeksi koittaakseen löytää pitkäaikaisempia ja paremmin hänelle sopivia rooleja.[2]

Gill on näyttelijäuransa lisäksi lahjakas jazzlaulaja ja on työskennellyt Midsummer Loungen näytöksessä Välimeren ja Karibianmeren risteilijällä M.S. Carousel. Gill teki myös kolmen yön soololaulunäytelmän jazzklubissa Torontossa vuonna 2002. Vuonna 2005 Gill näytteli Richard Bellin elokuvassa Eighteen viettelevää toisen maailmansodan aikaista yökerhon laulajaa, jossa Gill teki myös ensimmäisen lauluesityksensä elokuvassa. Gillin laulama laulu, "In a Heartbeat", jonka oli kirjoittanut maineikas Bramwell Tovey, oli ehdolla Genie-palkinnon saajaksi.

Perhe ja elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gill on naimisissa Brian Richmondin kanssa ja hänellä on kaksi lapsipuolta sekä kaksi lapsenlapsipuolta.

Hän on haastatteluissa antanut lausuntoja, joiden mukaan hän olisi seksuaaliselta suuntautumiseltaan biseksuaali.[3]

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2003 Gill sai Golden Sheaf -palkinnon roolistaan televisiosarjassa Bliss ja The National Leadership -palkinnon National Gay and Lesbian Task Force -järjestöltä. Vuonna 2005 Gill sai Leo-palkinnon tekemästään työstä televisiosarjan The Collector jaksossa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Guarino, David R.: With Honors: Queer As Folk’s Thea Gill Windy City Times. 12.5.2004. Viitattu 4.1.2009. (englanniksi)
  2. a b Reid, Michael D.: Victoria's Thea Gill ready for Hollywood close-up Times Colonist. 30.7.2007. Bob McKenzie. Viitattu 4.1.2009. (englanniksi)
  3. Belge, Kathy: Thea Gill as Lindsay on Queer as Folk About.com: Lesbian life. Viitattu 4.1.2009. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]