Taylor Lautner
| Taylor Lautner | |
|---|---|
Taylor Lautner elokuvan Abduction ensi-illassa vuonna 2011. |
|
| Syntymäaika | 11. helmikuuta 1992 (ikä 21) |
| Syntymäpaikka | |
| Aktiivisena | 2001– |
| Oikea nimi | Taylor Daniel Lautner |
| Ammatti | näyttelijä, ääninäyttelijä |
| Merkittävät roolit | Jacob Black Twilight-elokuvasarja |
| Aiheesta muualla | |
| Virallinen sivusto | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Taylor Daniel Lautner (s. 11. helmikuuta 1992 Michigan) on yhdysvaltalainen näyttelijä. Hän on esittänyt Jacob Blackia Stephenie Meyerin kirjoihin perustuvassa Twilight-elokuvasarjassa. Lisäksi hän on näytellyt esimerkiksi elokuvissa Villi tusina 2 ja The Adventures of Sharkboy and Lavagirl in 3-D.
Sisällysluettelo |
Nuoruus ja yksityiselämä[muokkaa]
Lautner syntyi Hollannissa, Michiganin osavaltiossa, mutta kasvoi Grand Rapidsissa, Michiganissa, kunnes muutti 11-vuotiaana perheineen Los Angelesiin.[1] Taylorin vanhemmilla on sukujuuria Alankomaissa, Saksassa ja Ranskassa. Lisäksi Deborahin, Taylorin äidin, sukujuuret ovat osaksi alkuperäisamerikkalaiset.[2] Taylor on kamppailulajien harrastaja ja harrastanut esimerkiksi karatea kuusivuotiaasta kolmetoistavuotiaaksi.[3] Lautner seurusteli kolme kuukautta Taylor Swiftin kanssa.[4] Mediassa huhuttiin melko kauan, että Lautner seurustelisi Hollywood-tähti Selena Gomezin kanssa, kun molemmat olivat Vancouverissa kuvaamassa omia elokuviaan.[5] Gomez on kuitenkin kieltänyt huhut kertomalla, että he ovat vain hyviä ystäviä.[6][7]
Ura[muokkaa]
Lautner aloitti uransa vuonna 2001 televisioelokuvassa Shadow Fury. Tämän jälkeen hän vieraili muun muassa tv-sarjoissa Summerland, Bernie Mac Show ja My Wife and Kids vuosina 2003–2004. Hän oli myös mukana tv-sarjassa Danny Phantom, jossa hän toimi YoungBloodin ääninäyttelijänä kolmen jakson verran vuonna 2005.
Lautner teki pienen läpimurron vuonna 2005 kun hän esiintyi Sharkboyn roolissa Robert Rodriguezin ohjaamassa elokuvassa The Adventures of Sharkboy and Lavagirl in 3-D. Hän sai roolistaan Young Artist Awards -ehdokkuuden vuonna 2006.[8] Samana vuonna hän esiintyi myös elokuvassa Villi tusina 2. Vuonna 2008 Lautner oli mukana televisiosarjassa My Own Worst Enemy, joka kuitenkin lopetettiin vain yhdeksän jakson jälkeen.[9]
Vuonna 2008 Lautner esiintyi ensimmäisen kerran tunnetuimmassa roolissaan Jacob Blackina Stephenie Meyerin vampyyrikirjasarjan ensimmäiseen osaan perustuvassa elokuvassa Twilight – Houkutus. Hän jatkoi samassa roolissa myös elokuvan vuonna 2009 ilmestyneessä jatko-osassa Twilight – Uusikuu.[10] Jacobin hahmo muuttuu fyysisesti paljon toisessa osassa, ja alun perin Lautnerin jatko roolissa ei ollut varmaa.[11] Lautner valmistautui jatko-osaan treenaamalla ja sai kerättyä vartaloonsa noin 14 kiloa lihasta vakuuttaen tuotantoryhmän kyvystään jatkaa roolissa.[12] Lautner jatkaa rooliaan ihmissutena kolmannessa sarjan elokuvassa Twilight – Epäilys (2010).[12]
Lautner näyttelee myös elokuvassa Ystävänpäivä Tylorin roolissa. Kyseinen elokuva sai ensi-iltansa Suomessa 12. helmikuuta 2010. Syyskuussa 2009 Lautner ja Shakira myönsivät "Parhaan naisvideon" palkinnon Taylor Swiftille vuoden 2009 MTV Video Music Awards -pakintogaalassa.[13] Joulukuussa 2009 Lautner oli yhdysvaltalaisen viihdeohjelman Saturday Night Liven juontajana ja oli yksi sarjan historian nuorimmista juontajista.[14] Lautner nähtiin myös Oscar-palkintogaalassa yhdessä Kristen Stewartin kanssa, jossa he esittelivät ehdokkaat ja jakoivat palkinnon yhdessä kategoriassa.[15] Oscar-gaala nähtiin 7. maaliskuuta 2010.[15]
Vuonna 2012 Lautnerin on määrä näytellä pääosaa 3D-elokuvassa Stretch Armstrong.[16] Hän on myös saanut osan elokuvasta Cancun.[16] Lautner nähdään myös trillerielokuvassa Abduction.[17] Kyseisen elokuvan ohjaa John Singleton ja elokuvan kuvaukset aloitettiin heinäkuussa 2010.[17] Lautner kertoi kesäkuussa 2010 Access Hollywoodin haastattelussa, että Abductionin jälkeen hän alkaa kuvaamaan elokuvan Twilight – Aamunkoi molempia osia (elokuvasta tulee kaksiosainen).[18]
Yksityiselämä[muokkaa]
Lautner on kertonut eräässä haastattelussa, että hän on ollut nuorempana kiusattu , koska on näyttelijä. Kukaan ei tiedä miksi häntä kiusattiin.[19] Hän kommentoi: "Minun piti vain muistuttaa itseäni, etten anna heidän puheidensa vaikuttaa minuun. Tämä on se mitä rakastan tehdä. Ja minä aion jatkaa sen tekemistä."[19] Lautnerilla on monimutkainen kunto-ohjelma ja tietynlainen ruokavalio siitä lähtien, kun alkoi muuttaa kehoaan elokuvaan Twilight - Uusikuu.[20] Lautner ei myöskään käytä huumeita tai alkoholia.[20]
Vuonna 2009 Lautnerin huhuttiin seurustelevan yhdysvaltalaisen kantrilaulajan Taylor Swiftin kanssa ja yhdysvaltalaisen näyttelijän/pop-laulajan Selena Gomezin kanssa. Huhti-toukokuun 2009 välillä Lautnerin huhuttiin seurustelevan Gomezin kanssa, kun heidät oli nähty yhdessä lukemattomia kertoja, mutta kumpikaan ei asiaa missään vaiheessa myöntänyt[21]: Gomez kielsi huhut kertomalla, että he ovat vain hyviä ystäviä.[22][23] Kesäkuuhun 2009 mennessä media uskoi, että pari on eronnut.[24] Raporttien mukaan Lautner ja Swift alkoivat seurustella lokakuussa 2009, eli sen jälkeen kun olivat tavanneet yhteisen elokuvansa Ystävänpäivä kuvauspaikalla. Pari erosi joulukuussa 2009 kolmen kuukauden seurustelun jälkeen.[25] Lähteiden mukaan syy eroamiseen oli yhteinen päätös jäädä ystäviksi.[25][26] Toiset lähteet taas kertoivat, että Lautner oli enemmän kiinnostunut Swiftistä kuin tämä Lautnerista,[26] ja toiset taas väittivät, että romanssi heidän välillään oli "mennyt yli" eikä ollut vakavaa alusta saakka.[27] Swiftin singlen "Back to December" hänen kolmannelta studioalbumiltaan Speak Now on huhuttu olevan anteeksipyyntö Lautnerille. Kappale on Swiftin ensimmäinen kappale, jonka hän on kirjoittanut anteeksipyyntönä, ja on kertonut, että se on ihmiselle, joka ansaitsi anteeksipyynnön. Hän kertoi: "Tämä on sellaisesta ihmisestä, joka oli aivan uskomaton minulle, täydellinen minulle parisuhteessa, ja minä olin erittäin välinpitämätön hänen kanssaan."[27] Media huomioi muutamat kohdat kappaleessa, jotka voisivat viitata Lautneriin: Kappaleessa Swift laulaa "ruskeasta ihosta" ja "söpöstä hymystä."[28]
Filmografia[muokkaa]
| Vuosi | Nimi | Rooli | Laji | Huomioita |
|---|---|---|---|---|
| 2001 | Shadow Fury | Kismet | Elokuva | Lapsi |
| 2003 | Bernie Mac Show | Aaron | TV-sarja | |
| 2004 | My Wife and Kids | Tyrone | TV-sarja | |
| Summerland | poika rannalla | TV-sarja | ||
| 2005 | Villi tusina 2 | Elliott Murtaugh | Elokuva | |
| Danny Phantom | Youngblood | TV-sarja | Ääni | |
| Duck Dodgers | Reggie Wasserstein | TV-sarja | Ääni | |
| The Adventures of Sharkboy and Lavagirl in 3-D | Sharkboy | Elokuva | ||
| Scooby Doo | Dennis/Ned | Piirretty | Ääni | |
| 2006 | Love, Inc. | Oliver | TV-sarja | |
| He's a Bully, Charlie Brown | Joe Agate | Piirretty | Ääni | |
| 2008 | Twilight – Houkutus | Jacob Black | Elokuva | |
| My Own Worst Enemy | Jack Spivey | TV-sarja | ||
| 2009 | Twilight – Uusikuu | Jacob Black | Elokuva | |
| 2010 | Ystävänpäivä | Willy Harrington | Elokuva | |
| Twilight – Epäilys | Jacob Black | Elokuva | ||
| 2011 | Twilight – Aamunkoi osa 1 | Jacob Black | Elokuva | Elokuvasarjan viimeinen |
| Siepattu | Nathan Harper | Elokuva | ||
| Cancun | - | Elokuva | ||
| 2012 | Twilight – Aamunkoi osa 2 | Jacob Black | Elokuva | Elokuvasarjan viimeinen |
| Stretch Armstrong | - | Elokuva |
Lähteet[muokkaa]
- ↑ Q&A: Twilight’s Taylor Lautner Vanity Fair. Viitattu 24.7.2009. (englanniksi)
- ↑ 'Twilight' Actor Taylor Lautner Is Eager To Deliver 'Naked' Line,Master Driving MTV. (englanniksi)
- ↑ Is It Too Early For 'Twilight' Sequel Talk? Taylor Lautner Hopes Not! TV Movies Blog. (englanniksi)
- ↑ Taylor Swiftin romanssi ei kestänyt
- ↑ Taylor Lautner Dating Selena Gomez? ShowbizSpy. Viitattu 13.6.2010. (englanniksi)
- ↑ Selena Gomez: "I'm Not Dating Taylor Lautner" ShowbizSpy. Viitattu 13.6.2010. (englanniksi)
- ↑ Taylor Lautner And Selena Gomez Are Just Friends ShowbizSpy. Viitattu 13.6.2010. (englanniksi)
- ↑ Awards for The Adventures of Sharkboy and Lavagirl 3-D (2005) IMDb. Viitattu 25.7.2009. (englanniksi)
- ↑ NBC PULLS THE PLUG ON "ENEMY," "JUNGLE" The Futon Critic. Viitattu 25.7.2009. (englanniksi)
- ↑ TAYLOR LAUTNER TO REPRISE HIS ROLE AS JACOB IN NEW MOON Summit Entertainment. Viitattu 24.7.2009. (englanniksi)
- ↑ 'New Moon' Casting News: Michael Copon, Ben Barnes Push For Roles In 'Twilight' Sequel MTV. Viitattu 25.7.2009. (englanniksi)
- ↑ a b Taylor Lautner Growing (Literally) with the Twilight Franchise People. Viitattu 25.7.2009. (englanniksi)
- ↑ Taylor Lautner & Shakira Present at VMAs 2009 taylorlautnerdaily.com. Viitattu 13.6.2010. (englanniksi)
- ↑ Taylor Lautner and James Franco: Who will be a better 'SNL' host? Entertainment Weekly. Viitattu 23.1.2010. (englanniksi)
- ↑ a b Kristen Stewart and Taylor Lautner to Present at the Oscars! newmoonmovie.org. Viitattu 19.2.2010. (englanniksi)
- ↑ a b Taylor Lautner To Star In 'Stretch Armstrong' MTV.com. Viitattu 15.4.2010. (englanniksi)
- ↑ a b Singleton to direct Lionsgate's 'Abduction' Variety. Viitattu 13.6.2010. (englanniksi)
- ↑ Taylor Lautner On Meeting Tom Cruise & His Upcoming Films eclipsemovie.org. Viitattu 13.6.2010. (englanniksi)
- ↑ a b Taylor Lautner: I Was Bullied as a Kid US Magazine. Viitattu 3.2.2011. (englanniksi)
- ↑ a b Wear It Now - The Big Bet GQ. Viitattu 3.2.2011. (englanniksi)
- ↑ Taylor Lautner and Selena Gomez: Romance Rumors! E! Online. Viitattu 3.2.2011. (englanniksi)
- ↑ Selena Gomez: "I'm Not Dating Taylor Lautner" ShowbizSpy. Viitattu 3.2.2011. (englanniksi)
- ↑ Taylor Lautner And Selena Gomez Are Just Friends ShowbizSpy. Viitattu 3.2.2011. (englanniksi)
- ↑ Twilight Break Up: Taylor Lautner and Selena Gomez? The National Ledger. Viitattu 3.2.2011. (englanniksi)
- ↑ a b Taylor Swiftin romanssi ei kestänyt Iltalehti. Viitattu 3.2.2011. (suomeksi)
- ↑ a b Exclusive: Taylor Swift, Taylor Lautner Split! US Magazine. Viitattu 3.2.2011. (englanniksi)
- ↑ a b Taylor Swift Apologizing to Taylor Lautner in Song? People Magazine. Viitattu 3.2.2011. (englanniksi)
- ↑ Taylor Swift Sings about Taylor Lautner? Five Reasons They Should Get Back Together AOL JSYK. Viitattu 3.2.2011. (englanniksi)