Tatit (kansa)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Azerbaidžanin tatien asuinalue 1800-luvun lopussa.

Tatit (tatiksi tat) on useista iranilaista kieltä puhuvista etnisistä ryhmistä käytetty nimitys.

Iranissa tateja arvioidaan olevan noin 300 000 henkeä. He asuvat erillisinä ryhminä Iranin ylängön luoteisosassa, Teheranin ja Qazvinin kaupunkien välillä, Talikanin vuoristoseudulla sekä Zohran tasangolla. Kieleltään ja kulttuuriltaan Iranin tatit eivät juurikaan poikkea persialaisista.[1]

Entisessä Neuvostoliitossa on useita tatin kieltä puhuvia ryhmiä, jotka eroavat toisistaan uskonnon mukaan. Tatin kieli jakautuu etelä- ja pohjoismurteisiin, jotka ovat vain vaivoin toistensa puhujien ymmärrettävissä.

Tatin etelämurretta puhuvat Azerbaidžanissa asuvat islamia tunnustavat muslimitatit sekä Armenian kirkkoon kuuluvat armenialaistatit.[2] Vuoden 1989 väestönlaskennan mukaan tateja oli Azerbaidžanissa 10 200 henkeä.[3] Azerbaidžanin tatit ovat pitkälti sulautuneet azereihin ja puhuvat toisena kielenään azeria sekä usein myös venäjää, lezgiä tai armeniaa.[2]

Pohjoismurretta puhuvat Dagestanissa, Kabardi-Balkariassa ja muualla Pohjois-Kaukasiassa asuvat juutalaisuutta tunnustavat tatit eli vuoristojuutalaiset. Pohjoismurteeseen perustuva tatin kirjakieli on yksi Dagestanin virallisista kirjakielistä. Dagestanissa ja Pohjois-Kaukasiassa asuvien tatin puhujien toinen kieli on venäjä ja kolmantena kielenä voi olla joku paikallisista kielistä.[2]

Vuoden 1989 väestönlaskennan mukaan Venäjällä asui 19 400 tatia ja 11 300 vuoristojuutalaista. Dagestanissa tateja oli 12 900 henkeä, vuoristojuutalaisia 3 600 ja muita juutalaisia 9 400 (jälkimmäiseen lukuun voi sisältyä myös tatin puhujia). Kabardi-Balkariassa vuoristojuutalaisia oli 3 200 henkeä, tateja 1 900 ja juutalaisia 1 700.[4]

Vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan Venäjällä oli enää 3 400 vuoristojuutalaista ja 2 300 tatia.[5] Dagestanissa tateja oli enää 825 henkeä.[6] Väestömäärän romahtamista selittää tatia puhuvien juutalaisten muutto Israeliin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Narody Mira: istoriko-etnografitšeski spravotšnik, s. 435. Moskva: Sovetskaja Entsiklopedija, 1988.
  2. a b c Jazyki Rossijskoi Federatsii i sosednih gosudarstv. Tom III, s. 76–77. Moskva: Nauka, 2005. ISBN 5-02-011237-2.
  3. Pismennyje jazyki mira: Jazyki Rossijskoi Federatsii. Sotsiolingvistitšeskaja entsiklopedija. Kniga 1, s. 473. Moskva: Academia, 2000. ISBN 5-87444-103-4.
  4. Narody Rossii: entsiklopedija, s. 433–434. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-082-7.
  5. Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.1. Natsionalnyi sostav naselenija. Viitattu 24.1.2009. (venäjäksi)
  6. Vserossijskaja perepis naselenija 2002 goda. 4.7. Naselenije otdelnyh natsionalnostei po vozrastnym gruppam i polu po subjektam Rossijskoi Federatsii. Viitattu 24.1.2009. (venäjäksi)