Takashi Miike

Takashi Miike

Takashi Miike (jap. 三池崇史, s. 24. elokuuta 1960 Osaka, Japani) on kiistanalainen ja tuottelias japanilainen elokuvantekijä. Vuoden 1991 debyyttinsä jälkeen Miike on ohjannut yhteensä yli 70 elokuva-, video- ja televisioteosta. Vuosina 2001 ja 2002 julkaistiin 14 Miiken ohjaustyötä.

Ura

Takashi Miike valmistui maineikkaan elokuvantekijän Shōhei Imamuran perustamasta Japanin elokuvakoulusta, vaikka hän väittääkin käyneensä luennoilla vain harvoin.^lähde?

Miiken ensimmäiset elokuvat olivat televisiotuotantoja ja suoraan videoille julkaistuja, ns. V-Cinema-julkaisuja, joiden väitettiin olleen yakuzan rahanpesutarkoituksessa rahoittamia, mutta väitteelle ei ole löytynyt minkäänlaisia pitäviä todisteita. V-Cinema-julkaisuja sensuroidaan löyhemmin, ja myös niiden tuottajat tarjoavat laajat luovat vapaudet ohjaajalle, joten Miike ohjaa niitä yhä ajoittain. Myöskään Japanissa suoraan videoille julkaistavia elokuvia ei pidetä automaattisesti "huonolaatuisina", niin kuin länsimaissa yleensä on tapana.

Vuoden 1995 Shinjuku kuroshakai: China mafia sensō oli Miiken ensimmäinen teatterilevitykseen päässyt elokuva. Sen äärimmäinen tyyli ja aiheisto luonnehtivat Miiken tulevaa tuotantoa. Elokuvasta tuli menestys. Todistettuaan kykynsä Miike pääsi työskentelemään suuremman budjetin elokuvien parissa. Shinjuku kuroshakai: China mafia sensō (1995) on myös ensimmäinen elokuva hänen Kuroshakai- eli Musta yhteiskunta -trilogiaansa, jonka muut osat ovat Gokudō kuroshakai Rainy Dog (1996) ja Nihon kuroshakai Ley Lines (1999).

Kansainväliseen tietoisuuteen Miiken toivat vuonna 2000 hänen edellisvuotisen Audition-elokuvansa ja väkivaltaisen yakuza-elokuvansa Dead or Aliven esitykset kansainvälisillä elokuvajuhlilla. Sittemmin Takashi Miike on saavuttanut kulttimaineen lännessä, ja maine kasvaa edelleen, kun hänen elokuviaan julkaistaan DVD:llä.

Elokuvat ja teemat

Miike on tunnettu mustasta huumoristaan ja šokeeraavista, erittäin väkivaltaisista ja yhteiskunnallisia tabuja koskettelevista elokuvistaan, joiden vuoksi hän onkin usein törmännyt sensuuriin sekä Japanissa että ulkomailla. Monet hänen elokuvistaan sisältävät erittäin yksityiskohtaisia kuvauksia rikollisten, erityisesti Japanin yakuzan, toimista, ja niiden väkivaltakohtaukset ovat sisällöltään yliampuvia ja lähes sarjakuvamaisia.

Huolimatta maineestaan väkivaltaisten ja epätavallisten elokuvien tekijänä on Miike todistanut olevansa erittäin monipuolinen elokuvaohjaaja ja ohjannut monentyyppisiä elokuvia: lämminhenkisiä lastenelokuvia (Zebraman ja Yōkai daisensō), historiallisia teoksia (Sabu) ja koskettavia elokuvia, kuten roadtrip-tarinan Chūgoku no chōjin. Jotkin hänen elokuvistaan ovat täysin perinteisten luokitusten ulkopuolella, joista hyvänä esimerkkinä on Katakurien majatalo (Katakuri-ke no kōfuku), musikaali-komedia-kauhu-ilveily.

Hänen vähemmän kiistanalaisia töitään ovat Ley Lines ja Araburu tamashiitachi, jotka ovat vakavamielisiä rikollisdraamoja vahvoin henkilöhahmoin, ja vähemmän tunnettuihin elokuviin kuuluva Andromedia: teiniscifidraama, jonka päähenkilöinä ovat J-pop-tyttöyhtye Speedin jäsenet. Hänen vuoden 2002 elokuvansa Shin jingi no hakaba on uudelleenfilmatisointi Kinji Fukasakun vuoden 1975 elokuvasta Jingi no hakaba.

Kriitikot ovat huomauttaneet Miiken taiteellisen kehityksen arvoituksellisuudesta. Miike tekee samaan aikaan yhä valtavirrallisempia että radikaalimpia elokuvia; 1 puhelu tullut on hänen kaupallisimpia elokuviaan, kun taas elokuvat kuten Izo (2004) ja hänen Box-osionsa Three, Monster -DVD:llä (2004), johon osallistuivat Miiken lisäksi eteläkorealainen Chan-wook Park ja kiinalainen Fruit Chan, ovat olleet vaikeammin lähestyttäviä, lähinnä art house -yleisöille ja extreme-elokuvien ystäville eivätkä suurelle yleisölle suunnattuja teoksia.

Suuresta tuotteliaisuudesta huolimatta olisi virheellistä pitää Miikeä tusinaohjaajana, joka suostuu mihin tahansa projektiin. Jopa akateemikot ovat tunnustaneet Miiken itsenäiseksi ohjaajaksi, jonka töistä löytyy syvyyttä, sekä tyylillistä että temaattista yhtenäisyyttä. Toistuvaa kuvakieltä ja teemoja elokuvissa ovat uudelleensyntymä, linnut, perhe, kaaos ja järjestys. Sellaisista elokuvista kuin Visitor Q:sta ja Izosta voi löytää filosofista pohdiskelua väkivallan ja tabujen täyttämän ulkokuoren alta. Yhdessä hänen mielikuvituksellisen ja usein omaperäisen lähestymistapansa kanssa tämä tekee hänen töistään helposti tunnistettavia riippumatta siitä, minkä genren parissa hän milloinkin työskentelee.

Kiistanalaiset elokuvat

Arvostelijat ovat pitäneet Miiken töitä usein loukkaavan misogynistisinä, kun taas hänen puolustajansa huomauttavat, että yleensä nimenomaan naishahmot saavuttavat lopullisen vallan ja käyttävät sitä vallitsevan japanilaisen patriarkaalisuuden kumoamiseen (esimerkkeinä Audition ja Visitor Q). Puolustajat näkevät Miiken elokuvat tinkimättömiksi kommentaareiksi yhä hajaantuneemmasta nyky-yhteiskunnasta ja hahmottavat Miiken elokuvien väkivaltaiset aiheet enemmänkin japanilaisen kulttuurin kritiikiksi kuin väkivallan ylistämiseksi.

Miiken kiistanalaisimpia elokuvia lienee väkivaltainen, mangasta elokuvaksi siirretty Koroshiya 1 (tunnetaan myös nimellä Ichi the Killer) vuodelta 2001. Elokuvan äärimmäistä väkivaltaa käytettiin hyväksi jopa elokuvan promootiossa, kun kansainvälisessä ensi-illassa Toronton kansainvälisillä elokuvajuhlilla yleisölle jaettiin oksennuspusseja, joita koristi elokuvan logo. Iso-Britannian elokuvatarkastamo (British Board of Film Classification) ei sallinut elokuvan leikkaamattoman version julkaisemista ja esitti syyksi naisiin kohdistetun seksuaalisen väkivallan. BBFC oli kuitenkin hieman aikaisemmin sallinut julkaista leikkaamattomana ranskalaisen Irréversible-elokuvan, joka sisältää yhdeksän minuutin raiskauskohtauksen. Hongkongissa elokuvasta leikattiin 15 minuuttia. Yhdysvalloissa elokuvasta on näytetty leikkaamatonta versiota (MPAA ei ole luokittelut sitä), ja Beneluxissa ja pohjoismaissa siitä julkaistiin leikkaamaton DVD.

Vuonna 2005 Miikeä pyydettiin ohjaamaan jakso yhdysvaltalaiseen Masters of Horror -TV-sarjaan, johon on osallistunut muita kauhuelokuvien "mestariohjaajia", kuten John Carpenter, Tobe Hooper ja Dario Argento. Väkivallan ja seksuaalisuuden osalta hänelle luvattiin täydet taiteelliset vapaudet. Takashi Miiken ohjaama Imprint-jakso oli kuitenkin niin yksityiskohtainen ja häiritsevä, että Showtime (kanava joka näytti Masters of Horroria) ei suostunut näyttämään sitä. Sarjan luoja Mick Garris ylisti jaksoa ällistyttäväksi mutta jopa hänelle vaikeaksi katseltavaksi. Vaikka jaksoa ei ole näytetty televisiossa Yhdysvalloissa, on Imprint kuitenkin esitetty useassa muussa maassa ja se on mukana Masters of Horrorin DVD-julkaisussa. Myös Dario Argenton Masters of Horroria varten ohjaamasta Jenifer-jaksosta leikattiin väkivaltaisia kohtauksia pois.

Osittainen lista teoksista

• Bodyguard Kiba (1993)
• Naniwa yūkyōden (1995)
• Shinjuku kuroshakai: China mafia sensō (1995)
• Kenka no hanamichi (1996)
• Gokudō sengokushi Fudō (1996)
• Gokudō kuroshakai Rainy Dog (1997)
• Full metal gokudō (1997)
• Chūgoku no chōjin (1998)
• Andoromedeia (1998)
• Blues Harp (1998)
• Nihon kuroshakai Ley Lines (1999)
• Dead or Alive (1999)
• Audition (1999)
• Tajū jinkaku tantei Psycho – Amamiya Kazuhiko no kikan (2000) (TV-minisarja)
• Hyōryūgai (2000)
• Tengoku kara kita otokotachi (2000)
• Dead or Alive 2 (2000)
• Visitor Q (2001)
• Ichi the Killer (Koroshiya 1) (2001)
• Araburu tamashiitachi (2001)
• Katakuri-ke no kōfuku / Katakurien majatalo (2001)
• Dead or Alive Final (2002)
• Shin jingi no hakaba (2002)
• Kin'yū hametsu Nippon – Tōgenkyō no hitobito (2002)
• Deadly Outlaw – Rekka (2002)
• Gokudō kyōfu daigekijō: Gozu (2003)
• Kōshōnin (2003)
• 1 puhelu tullut (2003)
• Kikoku (2003)
• Zebraman (2004)
• Three, Monster, "Box"-osio (2004)
• Izo (2004)
• Yōkai Daisensō (2005)
• Masters of Horror, TV-sarja, jakso "Imprint" (2005–2006)
• 46 oku nen no koi (2006)
• Like a Dragon (Ryû ga gotoku: Gekijô-ban) (2007)

Lähteet

• Mes, Tom. Agitator: The Cinema of Takashi Miike. Godalming: FAB Press, 2003. ISBN 1-903254-21-3

Aiheesta muualla

• Takashi Miike Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
• Takashi Miike Japanese Movie Databasessä (JMDb) (japaniksi)
• Takashi Miike Elonetissä.
• Suicide is for the Birds – essee Miiken elokuvista (englanniksi)
• Miiken haastattelu vuodelta 2002 (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
• Miiken haastattelu SuicideGirls-sivustolla. (englanniksi)