Linnanmaa

Wikipedia

Ohjattu sivulta Syynimaa
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Linnanmaa
78. kaupunginosa
Kaupungin kartta, jossa Linnanmaa korostettuna.
Kaupunki Oulu
Suuralue Kaijonharjun suuralue
Väkiluku (1.1.2009) 2 704 [1]
Osa-alueet Linnanmaa, Syynimaa, Ranta-Koskela, Teknologiakylä
Postinumerot 90570

Linnanmaa on kaupunginosa Kaijonharjun suuralueella Oulussa. Linnanmaalla asuu noin 2 700 asukasta ja siellä on yli 6 300 työpaikkaa.

Alueella sijaitsevat muun muassa Oulun yliopisto, yliopiston kasvitieteellinen puutarha, Eläintieteellinen museo sekä VTT:n Oulun toimipiste. Alueella sijaitsee myös Oulun Ylioppilaskylä, jossa on runsaasti yliopiston opiskelija-asuntoja.

Linnanmaa sijaitsee noin viiden kilometrin päässä keskustasta pohjoiseen, Pohjantien (valtatie 4) itäpuolella. Alueelle on vuosina 19972003 rakennettu puutalovaltainen asuinalue, Puulinnanmaa. Lähiötyylistä rivitaloasumista kaupunginosassa edustaa Syynimaan osa-alue yliopistoalueen eteläpuolella. Myös Pyykösjärven länsirannalla sijaitseva Ranta-Koskela kuuluu Linnanmaan kaupunginosaan.

Linnanmaan vetovoimaa on kasvattanut sinne 20032004 rakennettu market-alue, joka sisältää kaksi markettia, Alkon, Golden Rax -ravintolan ja pienliikkeitä. Linnanmaan liikuntapalveluita tarjoavat Linnanmaan liikuntahalli ja Linnanmaan jäähalli.

Linnanmaan länsiosasta, yliopiston ja Oulu–Tornio-rautatien väliseltä alueelta löytyy myös Teknologiakylä, jossa sijaitsee useita tekniikan tutkimus- ja tuotantolaitoksia.

Linnanmaalta on hyvät linja-autoyhteydet lähes kaikkialle Ouluun sekä lähikuntiin. Arkisin ruuhka-aikaan ja päivällä lähtöjä keskustaan on 11 tunnissa, iltaisin ja viikonloppuisin 2–4 kertaa tunnissa. Linnanmaalta on myös suora yhteys Oulun lentoasemalle.

[muokkaa] Lähteet

  1. Oulun kaupungin ikäluokkatilasto kaupunginosittain 1.1.2009 1.1.2009. Oulu: Oulun kaupunki. Viitattu 5.3.2009.

[muokkaa] Aiheesta muualla


Henkilökohtaiset työkalut